Onni Leskisen kaapit pullistelevat palkintopystejä. Hirvenhiihdossa käytettävä ase painaa kuusi kiloa.
Hirvenhiihtäjä vailla vertaa
Maalina toimii 50–200 metrin päässä oleva pahvinen hirvikuvio.Onni Leskinen hurahti hirvenhiihtoon yli viiskymppisenä. Nyt palkintokaappi pursuaa pokaaleja.
Rakas harrastus
TEKSTI: Riitta Mustonen KUVAT: Arto Tulima Sotkamon Vuokatissa
Stressiä pitää välttää
Olin 53:n vanha, kun yksi kaveri houkutti hirvenhiihtoon. Halvattu, minä oon jäänyt siihen koukkuun”, Onni Leskinen hyrisee omakotitalon pirtinpöydän ääressä Sotkamon Vuokatissa. Ikää on kertynyt parikymmentä vuotta lisää, mutta se ei Leskisen intoa latista. Kisoihin on päästävä.
”Emäntä joskus marisee, kun pyhät olen aina menossa, mutta onneks se on jotain keksinnä itekkin”, Leskinen tuumaa.
Pöydälle on levitetty ampumatauluja, joissa näkyy Leskisen paukauttamat luodinreiät. Aika lailla keskelle ovat menneet.
Hirvenhiihdossa hiihdetään, arvioidaan etäisyyttä ja ammutaan. Ensin on 7–9 kilometrin hiihto. Sen alkupuoliskolla arvioidaan, millä etäisyydellä on 50–200 metrin päässä sijaitseva hirvenpääkuvio. Hiihdon jälkipuoliskolla ammutaan kymmenen laukausta seisten hirvikuvioon. Lopuksi on parin, kolmen kilometrin kiritaival.
Leskinen harmittelee, ettei aikoinaan opetellut hiihtotaitoa. ”Oon kaikista huonoin hiihtämään. Häviän kymmenen minuuttia oman sarjan hiihtäjille. Se on sama kuin hyvältä hiihtäjältä jäis yks kymppi ampumatta.”
Sen minkä hiihtämisessä häviää, Leskinen koittaa voittaa ampumalla. Konsti on yksinkertainen. ”Rauhoitun ennen ammuntaa ja yritän saada osumaan. Hirvimetsällä käynti ja ilmakivääriammunta auttavat.”
Tauluun ammutaan sadan metrin etäisyydeltä kymmenen laukausta. Pistemäärä kerrotaan kuudella eli enintään voi saada kuusisataa pistettä.
Leskinen esittelee asetta, joka painaa lähes kuusi kiloa. 55-kiloisen miehen selässä se tuntuu, mutta kiritaipaleella paino unohtuu. ”Silloin päästetään Barabbas irti!”
Ei mitään välineurheilua
Hirvenhiihdossa on ikäsarjoja yli 70-vuotiaisiin saakka. Edellisissä SM-kisoissa oli Leskisen mukaan ainakin kuusi kasikymppistäkin, joista yksi pääsi palkinnoille noin 75 kilpailijan joukossa.
Leskistä hirvenhiihtokisoihin ajaa – tietenkin – kilpailuvietti. ”Meillä on kova kiista, kuka on paras, mutta sitten toivotamme rehellisesti onnea voittajalle.”
Treenaamisesta ei kuitenkaan pidä ottaa stressiä, sen ikämies tietää. Käy pari, kolme kertaa viikossa hiihtelemässä ja ilmakiväärillä ampumassa. Hiihtokilometrejä tuli nuorempana peräti tuhannen päälle talvessa, mutta nykyisin 700 on jo hyvä saavutus. Helmikuun alussa koossa on vasta sata.
”Vauhti hiljenee iän myötä, siitä ei pääse mihinkään.”
Leskinen ei perusta välineurheilusta. Tavalliset sukset ja hiihtopuku riittävät. Hanskojen on oltava lämpimät, kun arviointimatkoja kirjoittaessa joutuu riisumaan kädet paljaaksi ja vanhemmiten käsiä on alkanut helposti palella.
”Ei tässä vehkeisiin satsata. Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Olipa millainen vasta-alkaja hyvänsä, porukkaan otetaan ja neuvotaan.”
Liikuntaharrastusta aloittavalle Leskisellä on pari kokemuksen sanaa. ”Aloin rakentaa taloa ja olin samaan aikaan leipomolla leipäkuskina. Rupesin talvella kävelemään viiden kilometrin lenkkiä kumikengät jalassa. Sitten juoksin joka toisen pylväänvälin. Kun juoksin koko lenkin, ostin ensimmäiset lenkkarini ja siitä se jäi päälle, 8–12 kilometrin lenkin joka juuttaan päivä juoksin.”
”Siitä rupes tulemaan panta pään ympärille. Ymmärsin löysätä.”
Maaliskuun SM-kisoihin Leskinen on pannut tavoitteeksi, että pääsee ensimmäiseen neljännekseen kilpailijoista eli 25 parhaan joukkoon.
”Liikunta on siitä hyvä, että pystyy tarkkailemaan terveystilaansa. Tuntee syömmen tykytykset. Maalissa on hyvä hiki.”
Hirvenhiihdon SM-kisat Ylitornion Pessalompolossa 26.–27.3. 2011.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
