Monelle puhelin on pakokeino sosiaalisista tilanteista: ”Kun sitä tuijottaa, ei tarvitse reagoida ympärillä oleviin”

Vaikka puhelimella kavereiden kanssa keskusteleminen on helppoa, välillä olisi hyvä nostaa katse pois näytöstä. Kuva: Juho Leskinen

Törmäsin Facebookissa taannoin ulkomaisen mediayhtiön kevythenkisempään videoon, missä lueteltiin syitä, miksi Suomeen ei kannata muuttaa.

Yhtenä syynä mainittiin, että suomalaisiin on vaikea saada kontaktia ja heidän kanssaan keskustelujen käyminen voi olla hankalaa. Suomalaiset pitävät videon mukaan hanakasti kiinni omista kaveripiireistään, eivätkä ota niihin uusia henkilöitä helposti mukaan.

Aloin miettiä tämän väitteen todenmukaisuutta. Pitää kyllä paikkaansa, että suomalaisille oma tila on todella tärkeää, eikä siihen sovi tunkeutua miten sattuu. Samalla on kuitenkin todettava, että keskusteluja on syntynyt aina, jos joku on esimerkiksi kysynyt minulta apua tai ohjeita.

Uskon, että suomalaiset ovat pohjimmiltaan kohteliaita ja jopa lämpimiä, kun sitä vaaditaan. Vaaditaan on ehkä hieman huono sana, mutta mielestäni se kuvaa suomalaista mielenmaisemaa: usein ollaan mieluummin hiljaa, kuin höpistään puoliväkisin niitä näitä tuntemattomien kanssa. Sosiaalisessa mediassa sitten osataakin asioita sanoa – ja kovaan ääneen sanotaankin, kun ei tarvitse kohdata toista ihmistä kasvokkain.

Voi olla totta, että suomalaisten on vaikea ystävystyä. Tätä tukee muun muassa Tilastokeskuksen selvitys, jonka mukaan noin 30 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä koki itsensä koko ajan tai suurimman osan ajasta yksinäiseksi vuonna 2022.

Eniten yksinäisyyttä kokivat 85 vuotta täyttäneet ja toiseksi eniten 16–24-vuotiaat. Koronavuodet jättivät varmasti oman jälkensä, koska yksinäisten osuus kasvoi kaikissa ikäryhmissä vuodesta 2018.

Tälläkin hetkellä varmasti moni suomalainen kulkee toivoen, että joku pysähtyisi juttelemaan kanssaan. Samalla moni välttelee katsetta, että ei joutuisi suutaan avaamaan. Tällaisia tilanteita totean useaan kertaan viikossa kaupoissa, busseissa ja bensa-asemilla.

Nyt olisikin aika nostaa katseet pois puhelimien näytöltä ja alkaa katsoa toisiamme silmiin. Puhelimesta on tullut pakokeino monelle. Kun puhelinta tuijottaa, ei muihin ympärillä oleviin tarvitse reagoida. Kontaktia ei edes voi ottaa kuulokkeet päässä istuvaan ja videoita selaavaan.

Työskentelin nuorempana useita vuosia ruokakaupassa lihatiskillä sekä kassalla. Huomasin, miten erityisesti vanhemmat rouvat ja herrat olisivat halunneet jäädä juttelemaan kassalle tai tiskille muutamaksi minuutiksi. Näissä tilanteissa nämä asiakkaat saivat lähes aina pahoja katseita muilta asiakkailta, joilla oli (niin kuin aina) kova kiire jonnekin.

Tästä olen oppinut miettimään vastaavissa tilanteissa, onko minulla todella kiire vai annanko toiselle ihmiselle hänen päivänsä ehkä ainoan rupatteluhetken ja ihmiskontaktin.

Samalla mietin, peitänkö korvani kuulokkeilla bussissa. Tässä minulla olisi paljon petrattavaa.

Lyhyt bussimatka esimerkiksi vieressä olevan vanhuksen kanssa rupatellen ei välttämättä ole kovin tärkeä sinulle, mutta se voi olla toiselle päivän paras hetki.