Jos maatalouspolitiikkaan ei uskota enää edes omassa ministeriössä, tuottaja jää markkinoiden edessä yksin
Maataloustuottajien kahtiajako syvenee. Osa tiloista menestyy erinomaisesti, mutta samaan aikaan tilojen määrä putoaa ennätysmäisen alas. Hallitus antaa näin tapahtua. Samalla kiihtyy keskustelu aktiivitilojen erotteleminen muista, jotta tuet voitaisiin kanavoida niille.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah on puolustanut elinkeinon tukia, mutta siitä huolimatta tilojen määrä on romahtamassa ennätysmäisen alas. Kuva: Sanne KatainenSuomalaisten talonpoikien historiassa eletään parhaillaan isoa käännettä. Tilojen määrä vajoaa ennätysmäisen alas, mutta se ei Petteri Orpon (kok.) hallitusta haittaa.
Itse asiassa kansallisesta maatalouspolitiikastakaan ei kannata enää oikeastaan puhua. Jopa maa- ja metsätalousministeriön virkamiesjohdossa se korvataan kerkeästi elinkeinopolitiittisella eetoksella.
Sari Essayahin (kd.) hallitseman maatalousministeriön näkökulmasta olennaista on tuotannon riittäminen kotimaan tarpeisiin.
Tilat, jotka eivät menesty, jäävät nyt valtion näkökulmasta oman onnensa nojaan. Tätä ei oikeastaan kukaan hallituksessa jaksa enää kiistääkään.
Käytännössä yhä pienempi osa tiloista menestyy nyt yhä paremmin.
Essayahin saavutus on maatalouden tukieurojen puolustaminen valtion tähänastisissa säästöissä.
Tulevaisuudessa ministeriön ja tuottajajärjestö MTK:n taistelu tukieuroista tiukkenee, kun Euroopan unionin seuraavan ohjelmakauden toimet otetaan käyttöön.
Samaan aikaan keskustelu tukien suuntaamisesta aktiiviviljelijöille vain kiihtyy sekä EU:ssa että velkaantuvassa Suomessa. Erityisen kiinnostuneita tästä ollaan kaupan edunvalvonnassa.
Kaupalle äärimmäisen keskittynyt tuotantorakenne merkitsee tehokkuutta, joilla kuluttajahintoja voitaisiin laskea ja kaupan omaa katetta nostaa.
Myös teollisuudelle ja osalle tuottajista aktiiviviljelyn korostaminen sopii hyvin.
On aivan totta, että rohkeasti investoivat ja riskiä ottavat ansaitsevat työstään kunnon korvauksen.
Samaan aikaan on totta, että kilpailun kiristyessä moni näistäkin tiloista ei enää pysy kyydissä mukana.
Kauppa elää voitosta ja se ei siitä luovu, jos sen annetaan vapaasti toteuttaa omaa luontoaan.
Äärimmäisen tärkeää olisi, että hallitus kykenisi saamaan aikaiseksi jonkinlaisen indeksiehdon, jolla tuottajahintoja voitaisiin nostaa äkillisen energian tai lannoitteiden hintojen nousun tapahtuessa.
Jos EU:n ja kansallisten tukien rukkaukseen lähdetään, aktiiviviljelijän erotteleminen muista on raskasta ja repivää.
Tukikatot, tuottajien ikärajat tai tuen sitominen tuotantoon voivat tulla kyseeseen. Samoin esille on nostettu ”näennäisviljelyn” sulkeminen tukien ulkopuolelle.
Miten tuilla ”keinottelu” erotettaisiin ympäristöhyötyjä tuottavasta viljelystä ja olisiko se sittenkään tarkoituksenmukaista, on jo vaikeampi kysymys.
Päivän selvää on, että huoltovarmuuden näkökulmasta tuotannon keskittyminen ei ole oikea suunta. Muutamat isot yksiköt ovat alttiimpia häiriöille kuin useammat pienemmät perheviljelmät, joita saatellaan nyt lopetuslistalle.
Nykyisellä menolla riskit kuitenkin vain lisääntyvät. Ensi vuonna tilojen määrä taas laskee uuteen kyseenalaiseen ennätykseen.
On toki erinomaista, että maataloudella joku Suomessa pärjää.
Heitä pitäisi olla vain paljon enemmän.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
