
Satulat veivät mukanaan
Satulan sovittaminen ei ole aloittelijan hommaa. Oikean mallisessa penkissä on riittävästi tilaa selkärangalle, lavoille ja säkälle. Satula ei saa puristaa mistään.Muuramelainen Heli Melin kuuluu niihin onnellisiin, jotka ovat löytäneet rakkaan harrastuksen parista työn. Sarastanut akateeminen ura tietotekniikan ja matematiikan opettajana sai jäädä, kun satulat veivät mennessään.
Kaviouralla
Kysyntä vain kasvaa
TEKSTI: Antti Savolainen KUVAT: Hanne Nykänen
Olen harrastanut ratsastusta aivan pikkutytöstä asti ja kilpaillut aktiivisesti kenttä-, este- ja kouluratsastuksessa. Omalla hevosella oli ongelmaselkä ja tilasin sille jatkuvasti satuloita ulkomailta, Heli Melin kertoo.
”Kaverit pyysivät hankkimaan satuloita omille hevosilleen ja siitä toiminta laajentui. Ei siinä varmaan mennyt kuin puoli vuotta, kun en enää pystynyt tekemään yliopistolla mitään. Oman yrityksen, SatulaSopin, perustin 2006.”
Sen jälkeen vauhti on ollut huimaa. Yrityksen liikevaihto on kivunnut vuositasolla puoleen miljoonaan euroon. Ilmaiseksi se ei ole tullut, sillä Melinin tavallinen työpäivä on vähintään kymmentuntinen. Väliin tulee viikkoja, jolloin jokainen päivä venähtää viisitoistatuntiseksi.
Hevosen ja ratsastajan mukaan
Yleinen taloustilanne ei ole näkynyt satuloiden kysynnässä. Asiakkaita on ympäri Suomea. Myös ulkomailla asuvat suomalaiset ovat ostaneet satuloita. Markkinat ovat avautumassa myös Venäjälle. Haastattelun ajaksi Melin laittaa puhelimensa äänettömälle.
”Muuten tästä ei tule mitään, se soi jatkuvasti.”
Asiakkaat ottavat yhteyttä myös sähköpostilla ja tulevat nykäisemään hihasta.
”Työntekijän palkkaamista olen kyllä miettinyt, mutta ainakin toistaiseksi jatkan yksin. Yksin tekemisestä on se etu, että tiedän tasan tarkkaan, mitkä satulat ovat sovitettavana jossain ja olenko luvannut jo jonkin satulan johonkin. Tiedän myös heti, kun asiakas soittaa ja kuvailee hevostaan, mitkä satuloistani voisivat sille sopia.”
Satuloiden salatiedettä
Sopiva satula on olennainen osa ratsastusta. Jos satula ei istu hevoselle, hevonen kipeytyy. Jos taas satula ei sovi ratsastajalle, se voi ohjata istumaan väärässä asennossa. Siksi moni hevosenomistaja on valmis näkemään vaivaa sopivan satulan löytämiseksi.
Tämän vuoden aikana Melinin satuloita on sovitettu noin tuhannelle hevoselle. Hän kiertää talleilla sadan kilometrin säteellä pakettiautollaan, johon sopii kymmeniä satuloita. Moni asiakas ottaa satulan kokeiltavaksi myös Matkahuollon kautta. Kotivarastossa Melinillä on sata satulaa ja toinen mokoma hevosenomistajilla sovitettavana.
”Monesti neuvon, että asiakkaat ottavat kuvia hevosesta ja vaikka rautalankamallin sen selästä, skannaavat sen ja lähettävät minulle sähköpostiin. Sen perusteella pystyn valitsemaan pari kolme satulaa, jotka lähetän sovitettavaksi. Yllättävän moni myös ajaa satoja kilometrejä hevosen kanssa ja tulee tuohon kivenheiton päässä olevalle Heidi Mäkisen Hillside Stable -tallille sovittamaan satuloita. Sinne minun on helppo viedä enemmänkin satuloita kokeiltavaksi ja pääsen näkemään ratsastajan hevosen selässä.”
Hyvä satula kestää 30 vuotta
Satulan sovittaminen vaikuttaa maallikosta lähestulkoon salatieteeltä. Siinä on huomioitava muun muassa hevosen lavat, selän leveys, selän ja selkärangan muoto sekä painopiste.
Satulan rungon pitäisi olla selän suuntainen ja toppausten tulisi jakaa paino tasaisesti mahdollisimman laajalle alueelle, mutta ne eivät kuitenkaan saisi mennä viimeisen kylkiluun yli, sillä hevosen lanne ei kestä painoa. Lavoille ja selkärangalle on jäätävä tilaa, ja satulan painopisteen sekä vastinhihnojen tulee asettua oikeaan kohtaan. Satulan on istuttava just eikä melkein.
Eikä siinä vielä kaikki. Satulan on sovittava myös ratsastajalle. Etenkin reiden pituus sanelee sopivuutta.
”Lisäksi tietysti vaikuttaa se, haluaako asiakas yleis-, este-, koulu- vai kenttäsatulan. Näissäkin vaihtelevat istuimen syvyys, siiven pituus, polvitukien koko, nahan laatu ja niin edelleen... Kun sopiva satula on löytynyt, haluan nähdä vielä asiakkaan ratsastamassa, jotta satula varmasti sopii.”
Hevosen selän malli muuttuu vuosien varrella. Selän lihakset voivat kasvaa tai surkastua. Moni hevonen on kesäisin hieman lihavampi kuin talvisin. Niinpä sama satula ei välttämättä sovi hevoselle varsasta vaariin asti.
Satulan sopivuutta voidaan säätää jonkin verran toppaamisella, jossa satulaan lisätään tai otetaan pois sisuksia. Joihinkin satuloihin pystyy myös vaihtamaan etukaaren tai muokkaamaan leveyttä tarkoitukseen suunnitellussa laitteessa. Jos hevosella on erityisen pienet lihakset, istuvuutta voidaan parantaa myös ylimääräisellä irtopehmusteella eli niin sanotulla romaanilla.
”Toppaamista en ole enää itse ehtinyt tehdä, joten tuttuni Kalliomäen Johanna perusti oman yrityksen sitä varten.”
Melin on halunnut keskittyä pelkästään satuloiden sovittamiseen.
”Suomessa ei ole tarjolla alan koulutusta. Olen hakenut suorittamaan englantilaista satulansovittajan ammattitutkintoa. Viikon kurssille päästäkseen täytyy olla kolmen vuoden ammattikokemus.”
Puolet myytävistä satuloista on käytettyjä ja puolet uusia. Muurameen ne tulevat Saksasta, Iso-Britanniasta, Ruotsista ja Italiasta. Näissä maissa hevosia on niin paljon enemmän kuin Suomessa, että käytettyäkin tavaraa riittää myytäväksi asti isojakin eriä.
”Välillä tulee vain yksi satula kerralla, jos asiakas etsii tietynlaista satulaa. Joskus saatan tilata kymmenenkin satulaa myyntiin. Ihan senhetkisen tarpeen mukaan. Englannista satula tulee parhaimmillaan parissa päivässä, Saksasta viikossa tai kahdessa. Joihinkin tavarantoimittajiin olin tutustunut jo harrastukseni kautta, toisille soittelin ja ehdotin yhteistyötä.”
Melinin myymien satuloiden keskihinta on tuhat euroa. Halvimmat käytetyt lähtevät satasella ja hintahaitarin toisessa päässä on 4 000 euron satuloita. Mittatilauksenakin satuloita saa. Englannissa teetettyjen hinnat lähtevät 1 500 eurosta.
Hyvä satula on pitkäikäinen sijoitus. Melin vakuuttaa, että hyvälaatuinen ja hyvin hoidettu satula kestää 20–30 vuotta. Toisaalta halpa satula voi hajota jo parissa viikossa.
”Yleensä ottaen hinta on jonkinlainen laadun tae. Hyvä merkkisatula myös pitää hintansa. Esimerkiksi kymmenen vuotta vanhan Kiefferin hinta voi olla edelleen noin 60–70 prosenttia siitä, mitä asiakas on aikanaan satulasta maksanut. Hyvien merkkisatuloiden hinnat tuntuvat nousevan jatkuvasti.”
Hevosen selän malli muuttuu vuosien varrella. Sama satula ei sovi ikuisesti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



