
Laki määrää heijastinten turvallisuudesta
Coreplast on maailman johtavia muoviteollisuuden sopimusvalmistajia. Suurimmat muotit painavat tuhansia kiloja. Heijastimen teho perustuu sen sisältämiin pikkuruisiin prismoihin. Riittävän terävän prisman valmistaminen on Coreplastin tarkoin varjelema liikesalaisuus.Heijastin ei ole mikä tahansa vaatteeseen ripustettava koriste. Sen on täytettävä heijastimia koskevat turvallisuusmääräykset.
Tuoteturvallisuuslainsäädäntö toteaa, että vastuu heijastimien turvallisuudesta kuuluu niiden valmistajille, maahantuojille ja jälleenmyyjille, sanoo tuoteturvallisuuspäällikkö Jaakko Kuustonen Kuluttajavirastosta.
Kuustosen mukaan markkinoilla on ollut heijastimia ja heijastinliivejä, joiden heijastusteho tai heijastavan materiaalin määrä on ollut liian pieni.
”Valvonnassa saatujen kokemusten perusteella myynnissä on vieläkin ainakin tuotteita, joissa on muun muassa puutteita merkinnöissä.”
Myyjän on tunnettava heijastimia ja heijastinliivejä koskevat turvallisuusvaatimukset. Lisäksi tuotteet on joko testattava tai testautettava asianmukaisesti ennen kuin niitä aletaan myydä.
Heijastimen tai heijastinliivin on oltava tyyppitarkastettu päteväksi todetussa tarkastuslaitoksessa. Suomessa tyyppitarkastukset tekee Työterveyslaitos. Valmistajan on laadittava heijastimien käyttöohjeet suomeksi ja ruotsiksi sekä CE-merkittävä ne.
Heijastimet ovat muun muassa halvan hintansa takia tuotteita, joita tulee markkinoille monia eri reittejä. Tämän vuoksi pelkästään viranomaisten tekemä valvonta ei riitä. Tarvitaan maahantuojien ja jälleenmyyjien sitoutumista siihen, että kuluttajille on tarjolla vain turvallisia ja määräykset täyttäviä tuotteita.
Kuluttajavirasto valvoo kuluttajien käyttöön tarkoitettujen heijastimien ja heijastinliivien turvallisuutta eli käytännössä sitä, että elinkeinonharjoittajat kantavat vastuunsa. Valvontaa tehdään pistokokein, eli virasto ei myönnä ennakkohyväksymisiä heijastimille.
Jos valvonnassa tulee vastaan tuotteita, jotka eivät täytä turvallisuusvaatimuksia, niin tarvittaessa myynti keskeytetään ja elinkeinonharjoittajan on vedettävä tuotteet markkinoilta omalla kustannuksellaan.
Mikäli heijastin jostain syystä aiheuttaa vaaraa kuluttajille, se on vedettävä pois markkinoilta ja tiedotettava siitä kuluttajille. Tulli valvoo osaltaan ETA-alueen ulkopuolelta tulevien tuotteiden turvallisuutta.
Kuluttaja voi varmistaa heijastimen turvallisuuden tarkistamalla pakkausmerkinnät. Jos heijastimessa kaikesta huolimatta tuntuu olevan jotain vikaa, kannattaa olla yhteydessä tuotteen myyjään.
Jos myyjä ei pysty osoittamaan, että tuote on vaatimusten mukainen, voi asiasta tehdä ilmoituksen asiasta valvontaviranomaiselle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

