Maitsikasta tapahtumakeskus kylälle

Maitolaiturit ovat kuuleneet perheeni ja sukuni elämään, vaikken ”maitolaiturisukupolvea ” olekaan.

Mummin ja papan maatilalta maito kuljetettiin Virolahden Pyterlahden kylän Opistonmäen maitolaiturille milloin milläkin – äitini muistelee mopollakin maitokärryjä kuljettaneensa. Tärkeimpänä maitolaiturin ansiona pitäisin kuitenkin, jo olemassaolonikin kannalta, sen merkitystä isovanhempieni ja vanhempieni tutustumispaikkana.

Kun synnyin, maitolaiturit olivat kylässämme enää vain muisto. Muisteluissa ja tarinoissa niiden merkitys varsinaisen tehtävänsä ohella oli myös postinhaku-, sateenpito- ja kohtaamispaikkana. Ollessani rippikouluiässä kylän puuhamiehet ja -naiset pistivät toimeksi – pian Opistonmäellä entisellä paikallaan seisoi kunnostettu punainen maitolaituri.

Muutaman vuoden kuluttua myös läheiseen Pasikonpohjan kurviin oli kunnostettu alkuperäinen kylän oma, valkoinen maitolaituri.

Laiturit saivat huomiota: avauspuheissa ja lehtijutuissa maitolaitureiden määrää verrattiin kylän elinvoimaisuuteen. Vanhempieni nuoruudessa maitolaitureita oli viisi, itse olen elänyt kylässä maitolaiturittomasta ajasta niiden uuteen tulemiseen.

Maitolaitureiden merkitystä oli aluksi vaikeaa ymmärtää – eipä meitä lapsia ja nuoria kylässä ollut niin paljoa, että laiturille olisi ollut kokoontujia ja meijerin auto haki maidot suoraan isovanhempieni työtä jatkaneen enon tilalta.

Mutta ”maitsikan” merkitys ujuttautui osaksi elämääni kylätoiminnan kautta. Laitureiden kunnostaminen toi alkusoiton kylän elinvoimaisuuteen ja aloitti vireän kylätoiminnan kauden, joka jatkuu edelleen.

Opistonmäen maitolaiturin ympäristöstä tuli kohtaamispaikka, jossa hyväntuulisesti toteutetaan erilaisia tapahtumia yhdessä talkoohengellä.

Maitolaiturin ympäristö vanhan Museotien vieressä henkii mennyttä aikaa, mutta toisaalta on vahvasti mukana nykypäivässä. Evakkovaellus-tapahtumassa palattiin muistoissa vuosikymmenten taakse, Aino ja Reino -maantiejuoksu puolestaan yhdistää mennyttä ja nykyaikaa: Jo neljä kertaa maitolaiturilta toiselle, tarkalleen 1 440,4 metriä, on juostu Aino- tai Reino-tossut jalassa pilke silmäkulmassa. Maitolaituripoikien satunnaisesti pitämässä maitolaiturikahvilassa on puolestaan saanut rauhassa istahtaa nauttimaan kahvista ja leivonnaisista sekä letkeästä kylähengestä.

Luulin, ettei maitolaiturilla ei ole minulle suurta tunnearvoa, mutta erehdyin. Kun isäni soitti ja kertoi yöllisen kaaharin jyränneen läpi maitolaiturin, olin tyrmistynyt. Jo samana iltana talkooporukka aloitti kunnostustyöt ja laituri oli muutaman viikon päästä entistä ehommassa kunnossa.

Vaikka tieni veikin opiskelujen perässä kauas kotikylästä, kylätoimintani on jatkunut internet-sivujen päivittäjänä ja satunnaisena talkoolaisena. Maitolaitureista riittääkin kylän nettisivuille jatkuvasti uutisoitavaa – milloin mopokerho on startannut matkaan maitolaiturilta, milloin taas lapset ovat kisanneet juoksumestaruuksista sen liepeillä. Maitolaituri on osa kylää.

Leena Halonen