Muu Suomi 6–0

Kun Seinäjoki voitti jalkapallon suomenmestaruuden, etsin innoissani sinikantisen ruutuvihkoni, johon olen kosmoskynällä merkinnyt eri lajien joukkuetuloksia.

Tilanne on hämmentävä. Viimeksi lentopallon Suomen mestaruuden voittivat Kokkolan Tiikerit, koripallon Joensuun Kataja, jääkiekon tietysti Oulun Kärpät, no pesäpallon Sotkamon Jymy taas kerran. Vähemmän näkyvistä lajeista vaikkapa salibandyn Seinäjoen Peliveljet. Eivätkä tässä ole kuin miesten sarjat.

Helsinkiin tai pääkaupunkiseudullekaan voittoja tulee nykyään harvemmin. Jokainen voi spekuloida, miten Jokerit pärjäisi SM-liigassa. Luulen, että se saisi tapella samalla tavalla henkihieverissä kuin HJK jalkapallossa.

Miksi pieni paikkakunta nykyään aina voittaa joukkuepelien Suomen mestaruuden? Se alkoi pieksämäkeläisten lentopallosta, sen jälkeen ovat tulleet loimaat, kauhajoet, monet muut. Ja tilanne tuntuu vain vahvistuvan.

Vastaväittäjä sanoo, ettei se mikään pienen paikkakunnan joukkue ole. Nykyään joukkueet pesäpalloa lukuunottamatta ovat täynnä ulko- ja sisämaalaisvahvistuksia.

Seinäjoenkin futisjoukkueessa on yksi kotikylän kasvatti. Paikkakunta luo ”vain” olosuhteet, joissa pelataan. Osin totta, vaikka menestyneet ovat usein myös kasvattajaseuroja. Mutta tässä tullaan mielenkiintoiseen kysymykseen: jos ja kun joukkue on mahdollista koota mistä vain, hankkia rahalla pelaajat ja valmentaja, eikö suuremmalla rahalla pitäisi aina olla suuremmat mahdollisuudet?

Vastaus näyttää olevan, ettei ole. Miksei?

Luulen, että vastaus sisältyy tuohon sanaan ”vain”. Siis, että paikkakunta luo ”vain” olosuhteet.

Se ”vain” ei nimittäin ole mikään pikkuasia. Pienemmällä paikkakunnalla on suurempi yhteisöllinen syy näyttää, että me kykenemme tähän. Joukkueen rakentamiseen ja menestykseen sitoutuu suurempi osa yhteisöä, jota joukkuemenestykseen aina tarvitaan. Tilanne on sama kuin pikku kylien kesäteattereilla, joiden toiminnassa saattaa olla puolet kylän asukkaista. Ja jokainen kokee olevansa tarpeellinen paikallaan.

Rahaseuran suuren egon omaavat tähdet sen sijaan pelaavat oikeastaan oman näkyvyytensä puolesta toisen näkyvyyttä vastaan. Yhteispelin ja sitoutumisen aste on jo lähtökohdiltaan heikko.

Toinen muuttuva tekijä on fanikulttuurin tulo. Uskolliset, kiihkeätkin kannattajat antavat kuvan siitä, että joukkueella on myös vieraalla kentällä omiensa tuki. He eivät ole palkkasoturien rähisevä ”aseenkantajajoukko”, joka suuren kaupungin joukkueessa menee pienelle paikkakunnalle näyttämään ylemmyyttään.

Pienen paikkakunnan fanit tuntevat, että he edustavat koko yhteisöä, sen kunniaa ja tulevaisuutta.

Maakuntien puolella oleminen on urheilussa tärkeämpää kuin kulttuurissa, vaikka siitä ei juuri puhuta.

Oma lukunsa ovat ulkomaalaiset vahvistukset. He tulevat pikkupaikkakunnille tekemään töitä, viemään paikan kehitystä eteenpäin, eivät kulkemaan kädet taskuissa ostarin ympärillä. Esimerkillä tulee olemaan merkitystä tulevaisuudessa myös nuorille maahanmuuttajille

Pienten paikkakuntien lisääntyvä menestys joukkueurheilussa on hyvä asia ja toimii parhaana propagandana keskittämispyrkimyksiä vastaan. Keskittäminen on jo etäännyttänyt muun Suomen niin kauas pääkaupunkiseudusta, että esimerkiksi minä toivon aina rahajoukkue Jokerien häviötä muille KHL:n joukkueille.

Tässä Harkimolle vähän mietittävää, sillä luulen, etten ole ainoa. Ja mietittävää myös pääkaupungille, jonka tosiaan pitäisi olla koko Suomen pääkaupunki, eikä se vihreydestä haaveileva, mutta hiilellä käyvä ”kaupunkivaltio”, joka se nykyisellään on.

Vielä yksi asia. Ne lajit, joissa kova kisa on levinnyt koko maahan, ovat vähitellen menestyneet myös kansainvälisesti. Suomi on jo mukana kansainvälisissä arvoturnauksissa muun muassa jääkiekossa, koripallossa, lentopallossa ja salibandyssä.

Nyt kun jalkapalloinnostus leviää ympäri maata Seinäjoen ja Rovaniemen menestyksen takia, ennustan, että menestys tulee vihdoin myös kuningaslajissa.

Kirjoittaja on kirjailija, kriitikko ja kylien mies