Kevät opettaa luopumaan
Keväällä jätetään taakse vanhaa tavaraa ja lapsuuskoteja.15.5.202319:00
Opin lapsena, että keväällä kuollaan enemmän kuin muulloin. Meillä oli kyllä keväisin paljon hautajaisia, mutta muutoin väite kuulosti kummalliselta, ollaanhan menossa valoa ja vihreyttä kohti.
Ensimmäisen koronakeväänä 2020 toteamus oli liiankin totta, mutta tutkimusten mukaan kevät on todellakin väsymisen ja jopa masentumisen aikaa. Kellojen siirtelyllä on asiassa osansa, mutta suurempi kevätväsymyksen selittäjä on valo: kun se lisääntyy, ei illalla malteta mennä nukkumaan, jolloin uni kärsii sekä pituudessa että laadussa. Aamullakin unta nirhii varhainen valo.
Uni on ihmiselle elintärkeää, eikä siitä pitäisi luopua, ainakaan vapaaehtoisesti.
Samaan aikaan kevät on touhukkuuden aikaa. Kukkapenkkejä myllätään uuteen uskoon ja kaapeista karsitaan turhaa tavaraa. Neuvoin tällä palstalla jo vuosia sitten jokaista käymään omat tavaransa ja muistonsa läpi niin kauan kuin kykenee. Jälkipolvi ei näe arvoa isomummun virkkaamilla pitsiliinoilla, vaarin vuolemalla voiveitsellä tai harakanvarpailla kirjoitetulla ”rakaus kirjeellä”, kun ei edes tiedä, kenen käsistä ne ovat. On kuitenkin kohtuullista saada säilyttää tärkeimmät tunnearvot oman elämänsä ajan.
Harmillisempia ovat kirjat, joilla ei ole arvoa juuri lainkaan, saati mökille raijatuilla varavaatteilla. Paitsi että nuoriso on löytänyt helmiä vanhoista tietokirjoista, verkkareista ja paljon muustakin.
Nyt niistäkin pitää luopua. Loputkin lapset ovat lähdössä kotoa, ja poistettavia vaatteita kertyy jätesäkkikaupalla. Olen toivonut ääneen heitä laittaman omille lapsilleen tiukemmat haalimisen rajat kuin minä. ”Mitä se auttaa? Ostettiinhan mekin nämä omilla rahoilla.” Onneksi läjä näyttää harmittavan heitä edes pikkuisen.
Ystäväni on tosi hyvä tässä: hän ottaa lomalle vaatteet, jotka saavat jäädä hotelin siivoojalle.
Kalusteet ne vasta yllättävätkin. Kevään ylioppilas sisustaa uutta pesäänsä pelkällä valkoisella, mutta 16-vuotias kuopus haluaa omaan kotiinsa vanhaa ja ruskeaa. Hän löysikin netistä ruskean ruokapöydän ja 1960-luvun kirjahyllyn, jossa on oikein lukollinen ja valaistu baarikaappi. ”Ihan ilmaiseksi! Mitkä löydöt!” hän hihkui.
Tower-kirjahylly täyttyy nyt hyvää vauhtia entisajan malliin kirjoista, juomalaseista, vaaseista ja valokuvista. Vain maatuskat ja muut matkamuistonuket puuttuvat.
Tämäkin on kai sitä luonnon kiertokulkua. Vanha koulu, koti ja äiti jäävät, uusi elämä odottaa. Jännän äärellä olen äitinäkin, sillä luopuminen lapsista, tavarasta ja jopa talosta voi tuoda vaihtelua minullekin.
Olen aina neuvonut elämäänsä kyllästyneitä ystäviäni katsomaan ensin peiliin ja vaihtamaan sitten joko kodin, puolison tai työn, mutta ei kaikkia kerralla. Sanna Marin näyttää kokeilevan toista konstia, mihin toivotan onnea ja voimia.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
