Luomusatoa on mahdollista kasvattaa – Suomessa on toteutettu yllättävän vähän luomukoetoimintaa

Luomutuotannon matala satotaso on luomutuotantoon kohdistuvan kritiikin kärki. Luomutuotannossa saavutetaan kansainvälisten tutkimusten perusteella keskimäärin 70–80 prosenttia tavanomaisen tuotannon sadoista.

Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus, sillä satokasvien menestyminenkin luomussa vaihtelee paljon.

Tavanomaisen tuotannon ja luomun satotasojen vertailuun vaikuttaa myös se, millaisia tuotantopanoksia tuotannossa on käytetty. Luomun ja tavanomaisen tuotannon satoerot ovat suurimmillaan silloin, kun viljelyssä on mahdollisuus hyödyntää väkilannoitteita ja kemiallista kasvinsuojelua hyvissä viljelyolosuhteissa. Tämä on tyypillistä vauraissa maissa.

Kemialliset lannoitteet ja kasvinsuojeluaineet ovat tehokkaita ja täsmällisiä. Luomulannoituksen ajoittaminen satokasvin ravinteiden tarpeeseen on jo huomattavasti haastavampaa.

Maailmassa on kuitenkin haastavia viljelyolosuhteita, joiden uskotaan yleistyvän kaikkialla ilmastonmuutoksen myötä. Lannoitteiden hinnan nousu myös vaikeuttaa ostolannoitteiden hankintaa.

Haastavammissa olosuhteissa luomutuotannon edut tulevat paremmin näkyviin. Viljelykiertojen monipuolistaminen, typpeä sitovien palkokasvien viljely ja orgaanisen aineksen lisääminen maahan kasvattavat satotasoja erityisesti olosuhteissa, joissa typpeä on saatavilla niukasti. Nämä ovat myös keinoja ylläpitää satotasoja samalla, kun tavoitellaan kemiallisten typpilannoitteiden käytön vähentämistä tavanomaisessa tuotannossa.

Luonnonvarakeskus Luken satotilastojen mukaan luomuviljoilla on Suomessa saavutettu viime vuosina keskimäärin 53–67 prosenttia tavanomaisen tuotannon satotasoista, seosviljoilla 88 prosenttia, herneellä ja härkäpavulla 75–87 prosenttia ja rypsillä 62 prosenttia .

Puutarhatuotannossa vaihtelu kasvilajien välillä on vieläkin suurempaa. Porkkanalla ja valkokaalilla päästään 68–85 prosenttiin tavanomaisen tuotannon satotasoista, mutta marjoilla ja hedelmillä luomussa saavutettavat satotasot ovat varsin alhaisia, vain 28–55 prosenttia tavanomaisen tuotannon sadoista.

Keskimääräinen satotieto ei kerro meille tilojen välisestä vaihtelusta, eikä siitä, millaisia satoja parhaat luomutilat saavuttavat. Alkuvuodesta aloitimme Hiilestä kiinni -ohjelmasta rahoitetun LuoVaMix-hankkeen, jossa tarkastellaan pitkäaikaisen luomusatotilaston avulla tilojen välistä luomusatojen vaihtelua Suomessa.

Satotilastot eivät kuitenkaan kerro pelkästään luomusatopotentiaalista vaan myös markkinan toimivuudesta ja viljelijöiden tavoitteista, joihin myös tukipolitiikalla on suuri rooli. Siksi myös luomupeltokoetoiminnalla on tärkeä rooli luomun satopotentiaalin arvioimisessa ja sen kehittämisessä. Parhaan käsityksen satopotentiaalista antaisi koko viljelykierron tasolla tehty tarkastelu, mikä edellyttää monivuotista koetoimintaa.

Suomessa on toteutettu yllättävän vähän luomukoetoimintaa. Satopotentiaalin tutkimuksen kannalta tärkeitä pitkäkestoisia koeasetelmia on meillä vain muutama. Luomusatopotentiaalin tutkimukseen on syytä panostaa, jotta saisimme paremman käsityksen siitä, millaisiin satotasoihin parhain luomumenetelmin voidaan päästä Suomen oloissa.

Luomun matalampia satotasoja selittävät usein ravinnetalouden ja kasvinsuojelun haasteet. Kansainvälisen tutkimustiedon perusteella palkokasveja sisältävä sekaviljely on yksi potentiaalinen keino saavuttaa korkeampia satotasoja ympäristökestävästi ja samalla lisätä valkuaisomavaraisuutta.

Kuluneen kesän aikana Luke, Helsingin yliopisto ja Hämeen ammattikorkeakoulu ovat perustaneet useita luomukenttäkokeita LuoVaMix-hankkeessa. Kokeissa verrataan 2–3-lajisten seosten (esimerkiksi härkäpapu + rypsi ja kaura + herne + kitupellava) satoisuutta eri lajien puhdaskasvustoihin.

Uudet viljelymenetelmät haastavat paitsi viljelijöitä, mutta myös koko luomuketjua. Suuremmille luomusadoille ja seoksien kasvilajeille pitäisi olla toimivat markkinat. Siksi satotasojen kasvattaminen pitäisi nähdä koko luomuketjun yhteisenä asiana.

On myös perusteltua pohtia sitä, pitääkö meidän viljellä luomussa samoja kasvilajeja kuin tavanomaisessa tuotannossa? Vai pitäisikö luomussa keskittyä meidän viljelyoloissamme kilpailukykyisimpiin kasveihin riittävä monipuolisuus säilyttäen?

Luomusatoja on mahdollista kasvattaa, jos meillä on halua panostaa luomuviljelyosaamisen kehittämiseen Suomessa.

Sari Iivonen

johtaja

Luomuinstituutti, Luonnonvarakeskus