Lukijalta: Vesihuolto on pidettävä kansallisessa omistuksessa
Hallituksen sokea usko markkinavoimien kaikkivoipaisuuteen ei sovi vesihuoltoon ja harvaan muuhunkaan kansalaisten kannalta elintärkeään yhteiskunnan toimialueeseen, kirjoittaa kansanedustaja Vesa Kallio (kesk.).Eduskunta hyväksyi viime kaudella yhteisesti Vesi on meidän -kansalaisaloitteen tavoitteen uudistaa lainsäädäntö siten, että jatkossa varmistetaan vesihuoltotoimintojen säilyminen kuntien omistuksessa ja määräysvallassa.
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan kunta voi myydä vaikka kokonaan omistamansa vesilaitoksen.
Virkamiesvalmistelu alkoi viime vaalikaudella. Nyt hallitus on hyväksynyt sen pohjalta esityksen, joka rajoittaisi ulkopuolisen omistuksen 49 prosenttiin. MMM:n virkamiesten mukaan pienempi prosentti edellyttäisi perustuslaillista tarkastelua.
Nyt esitetty virkavalmisteltu pohja vastaa edellisen eduskunnan antamaan lupaukseen huonosti. Voisi sanoa, ettei vastaa lainkaan.
Vesi on niin tärkeä huoltovarmuus- ja turvallisuustekijä, että perustuslaillista tarkastelua on aivan turha pelätä.
Eduskunta sääti myös rajalain, vaikka siinä oli perustuslaillisia haasteita. Omasta vesihuollosta huolehtiminen on varmasti mahdollista toteuttaa, jos siihen on tahtoa.
Kansalla tätä tahtoa ainakin on, jolloin sitä on oltava myös kansaa edustavalla eduskunnalla. Hallituksen on syytä ottaa tämä huomioon lopullista lakiesitystä tehdessään.
Hallituksen sokea usko markkinavoimien kaikkivoipaisuuteen ei sovi tähän ja harvaan muuhunkaan kansalaisten kannalta elintärkeään yhteiskunnan toimialueeseen.
Vesihuolto on kiistatta luonnollinen monopoli. Tällaisessa tapauksessa julkinen omistajuus täytyy olla mahdollista ja voidaan sanoa, että se on välttämätöntä.
Vesa Kallio
kansanedustaja (kesk.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






