Isotooppeja ilmojen halki

Helsingissä toimiva suomalainen yritys MAP Medical Technologies on erikoistunut valmistamaan radiolääkkeitä. Yksi tuotteista on fluorin isotoopilla merkattu sokeri FDG, joka on radioaktiivista ja jonka puoliintumisaika 109 minuuttia. Tätä lääkettä on toimitettu Pohjois-Norjaan Tromssaan yliopistosairaalaan jo kolme vuotta. Rovaniemelle lääkkeen tuo Finnair, ja siitä eteenpäin sen kiidättää Oulun Tilauslento.

Lääkettä toimitetaan Tromssaan pari kertaa kuukaudessa, ja toimituspäivä on yleensä maanantai. Helsingin vuoro laskeutuu kello 8.50. Liikennelentäjä Jorma ”Jore” Virtanen ja isotooppilääketieteestä väitellyt tohtori Martti Larikka odottavat 9-paikkaisen Cessnan vieressä. Larikka työskentelee Länsi-Pohjan keskussairaalan laboratorion ylilääkärinä Kemissä, ja hänellä on myös liikennelentäjän lupakirja.

Kenttävirkailijat purkavat kaksi noin kaksikymmenkiloista metalliämpäriä ensimmäisenä ruumasta, ja auto tuo ne pienkoneen viereen. Lentäjät kiinnittävät ne liinoilla tiukasti koneen lattiaan, ja tuttu lento vuonojen maahan alkaa. Lääke on valmistettu Helsingissä yöllä. Lento Rovaniemelle (noin 720 km) kestää tunnin ja vartin ja Rovaniemeltä Tromssaan (noin 550 km) viisi minuuttia kauemmin. Perillä kentällä odottaa kuljetusliikkeen pakettiauto.

Lentomatkalla ei tarvita lääkäriä, vaan Larikan mukanaolo perustuu siihen, että 54-vuotias lääkäri on harrastanut lentämistä opiskeluajoistaan lähtien ja hankkinut jopa lennonopettajan pätevyyden. Osansa on tietysti silläkin, että Tilauslento on varmaan saanut rahtikeikan hänen suhteidensa ja tietojensa ansiosta. Firmalle hän on heittänyt sivutoimenaan keikkaa 12 vuotta, koska ”tykkää lentämisestä”.

”FDG on radioaktiivinen isotooppi, jota käytetään erilaisten syöpien etenemisen tutkimiseen ja hoitovasteen – lääkkeiden tai sädehoidon – mittaamiseen sekä leikkaushoidon tarpeellisuuden arviointiin. Sitä voidaan käyttää myös muiden elinten kuten sydämen tutkimuksiin”, Larikka kertoo hoitaessaan perämiehenä lentorutiineja kippari Virtasen kanssa.

Koska lääke on radioaktiivista, se on pakattu huolellisesti. Kun sangon peltikuoret avataan, sisältä löytyy styrox-eristeiden sisältä pienempi lyijyvuorattu lieriö. Ja kun koko ”peltimaatuska” on purettu, varsinainen rahti paljastuu 15 millilitran ampulliksi. Se riittää kahdeksan potilaan tutkimiseen, ja kun tällä kertaa toimitettiin kaksi annosta, avun saa 16 potilasta. Lopullinen potilasmäärä riippuu aineen aktiivisuustasosta.

”Tämän yhdisteen suurin etu on siinä, että sitä tarvitaan älyttömän pieniä määriä. Potilas saa enemmän säteilyä kuin esimerkiksi normaalissa röntgenkuvauksessa, mutta annos on kohtuullinen. CT- eli varjoainetutkimuksesta aiheutuu suunnilleen samanlainen säteilyrasitus. Se kohdistuu kuitenkin määrättyyn alueeseen, mutta radiolääke menee koko elimistöön, ja sillä saadaan tietoa laajalta alueelta. Potilaan turvallisuusriskiä mihinkään menetelmään ei liity”, Larikka kertoo.

”Kokonaisuutena tämä fluorilla merkattu sokeriyhdiste on mullistanut syöpädiagnostiikkaa. Tietokonetomografiaan yhdistettynä se kertoo syövän levinneisyyden tarkasti. Se helpottaa hoidon suunnittelua ja vähentää turhia leikkauksia. Tutkimuksella löydetään odottamattomia etäpesäkkeitä, ja kolmanneksessa tapauksista hoitosuunnitelmaa muutetaan.”

Tromssan kentällä lentäjät kiikuttavat ämpärit kuljetusliikkeen pakettiautoon, joka lähtee saman tien. Lentäjät parkkeeraavat Cessnan tukevasti paikoilleen, ja lähdemme taksilla sairaalaan. Perillä paketit on jo avattu, vaikka olemme sairaalassa alle puoli tuntia laskeutumisesta.

”Logistiikan varmuus on meidän kannaltamme erittäin tärkeää, koska lääke on kallista. Valmistumisajankohdasta sen ’teho’ on nopean puoliintumisen vuoksi laskenut noin kymmenesosaan alkuperäisestä”, osaston ylilääkäri Erik Traasdahl kertoo ja kiittelee suomalaisia täsmällisestä toiminnasta.

Yliopistosairaalassa ampulli käsitellään säteilyvaarasta ilmoittavien ovikylttien takana. 15 millilitran ampulli pistetään erikoislaitteeseen, jossa se annostellaan kahdeksaan osaa. Seuraavaksi yhden potilaan annos siirretään robottiin, joka injektoi sen potilaaseen. Potilaan täytyy levätä tämän jälkeen tunti ennen kuin hänet voidaan kuvata. Robotti kontrolloi myös henkilökuntaan kohdistuvaa säteilymäärää automaattisesti.

Kuvauspaikka on päällepäin samanlainen rekka kuin Suomessakin tutut magneettikuvausautot. Itse kuvauslaitekin muistuttaa magneettikuvauskameraa. Kuvausrekkaa kierrättää 1989 Englannissa perustettu Alliance Medical, jolla on toimipisteitä kahdeksassa Euroopan maassa.

Tromssasta rekka kiertää Norjan muutaman tutkimuspaikkakunnan kautta Ruotsiin, sieltä Viroon ja käy Suomessakin muutamissa kaupungeissa ja päätyy taas Tromssaan. Kierros kestää kaksi viikkoa.

”Kehittyneimmät laitteet ottavat peräkkäin kaksi erillistä kuvaa, jotka ne sitten yhdistävät yhdeksi. Siitä saadaan anatomista ja aineenvaihdunnallista tietoa, joka on tarkkaa, koska potilas on täsmälleen samassa asennossa koko kuvausajan. Kuvaus voitaisiin tehdä myös eri laitteissa peräkkäin, mutta epätarkkuus lisääntyy ja lääkärin tulkinta vaikeutuu”, Larikka selostaa.

Pohjois-Norjan pääkaupunki on niin vaikeiden kulkuyhteyksien takana ja säiden armoilla, että sairaalassa suunnitellaan oman kuvauslaitteiston hankkimista. Yhtenä talvena tuli kahden kuukauden tauko, kun rekka ja sen varajärjestelmät rikkoutuivat ja kaikki jäätyi.

”Alkuvaiheessa suunnittelemme oman kuvausyksikön perustamista. Sinne saisimme FDG:n edelleen Suomesta. Siihen on rahoitusta jo luvassa. Rahoituksessa riippuen on mahdollista, että alamme valmistaa tutkimusainetta itse. Fluori-18 isotoopin valmistamiseen tarvitaan kuitenkin hiukkaskiihdytin, ja se on kallis investointi. Koko paketti maksaisi ehkä 12 miljoona euroa, josta kuvauslaitteiston osuus on korkeintaan neljännes”, Traasdahl selventää.

”Mielenkiintoinen piirre asiassa on, ettei Tromssaan lentävä SAS suostu kuljettamaan FDG:tä, vaikka sitä valmistetaan Oslossa. Radioaktiivisten aineiden lentokuljetuksista on tarkat säädökset, joita Finnair ei varmasti riko. Kunnon vastausta emme ole saaneet, taitaa olla firmalle pelkkä kannattavuuskysymys”, Traasdahl pohdiskelee.

Larikan mielestä tutkimusmenetelmän yleistymistä estää isotoopin nopea puoliintumisaika. ”Helsingin yksikössä on kapasiteettia kysynnän mukaan. Turussa on toinen kapasiteetiltaan pienempi laitos, jonka tuotannosta osa menee tutkimustarkoituksiin. Oulussa, Kuopiossa, Turussa ja Tampereelle on kuvausyksikkö. Tätä Tromssan rekkaa olemme kokeilleet muun muassa Rovaniemellä ja Kemissä.”

Radioaktiivisia merkkausaineita käytetään kaikissa Suomen keskussairaaloissa. FDG on nopean puoliintumisaikansa vuoksi erikoistapaus. Monet radiologiset lääkkeet ja merkkiaineet voidaan toimittaa generaattoreissa, jotka säilyvät käyttökelpoisina viikon päivät.

Paluumatkalla koneen ohjaimiin istahtaa ylilääkäri Larikka ja Virtanen, 56, intoutuu muistelemaan perämiehen pallilla 35-vuotisen uransa erikoisimpia vaiheita.

”Kuljetusta säätelevät tarkat pykälät, mutta kaikkea kuskataan. 1980-luvulla lensimme muun muassa lampaita Egyptiin ja kanadalaisia tarhakettuja Varsovaan. Viimeksi mainitulla keikalla sattui hauska kommellus. Tankkasimme Visbyssä, ja lähdin maksamaan polttoainelaskua. Nahkarotsini olin ripustanut penkin selkänojalle, ja kone oli täynnä stressaantuneita kettuja häkeissään. Otin takkini kauluksesta kiinni, mutta jäljellä olivat vain hihat. Ketut olivat näykkineet suihinsa verkon raoista koko selkämyksen.”

Virtanen on lentäjä toisessa polvessa. ”Isällä oli Helsingissä oma firma, ja hän lensi paljon muun muassa pölytyslentoja. Kun niitä tehtiin sen aikaisilla koneilla ja myrkyillä, ei ihme, että isältä meni näkö toisesta silmästä. Lopun työuraansa hän työskenteli lentomekaanikkona.”

Virtanen aloitti alan opinnot heti koulun ja armeijan jälkeen. Liikennelentäjän lupakirjan hän hankki 1981 ja pätevöityi myös lennonopettajaksi. Omaa lentokoulufirmaa hän pyöritti Vantaalla 1980-luvulla, ja firma teki myös rahtilentoja. Lentotunteja hänellä on yli 12 000, Larikalla 3 800.

”Elämä paiskoo miestä, ja neljä vuotta sitten siirryin Oulun Tilauslennon leipiin. Öiset rahtilennot vaativat kokeneita kavereita, joiden taidot riittävät lentämään tarvittaessa pienkoneita yksinkin”, Virtanen kertoo. ”Urani olen tehnyt liikennelentäjänä. Rahti on vaihdellut ihmisistä ja eläimistä kaikensorttiseen materiaaliseen rahtiin, joista on ääritapauksissa tarkat, jopa maasta toiseen vaihtelevat säädökset.”

Nykyisin postilento on Virtasen viikon toistuva työ maanantaista perjantaihin. Tilauslennolla on sopimus myös ambulanssilennoista Pohjois-Suomessa, joten jonkun neljästä vakituisesta lentäjästä täytyy olla aina valmiina. Firma on hankkinut laitteen, johon synnytyssairaalan lääkäri istuttaa keskoskaapin lentomatkan ajaksi, määränpäänä Helsinki.

Matka taittuu. Norjan lumihuippuiset vuoret loppuvat, mistä tietää, että olemme Suomen puolella. Reitti kulkee Enontekiön käsivarren kautta, ja paikalla käynyt tunnistaa lattahuippuisen Saanan ja Kilpisjärven kolmen kilometrin matkakorkeudestakin.

Rovaniemelle laskeudumme iltapäivällä neljän maissa. Päivän virkavapaan ottanut Larikka jää hoitamaan paperityöt. Virtanen lähtee iltapäivänokosille, koska postilento Ouluun lähtee 19.30 ja paluulento aamuyöstä 02.30.

”Ei tässä mitään. Yötyö syö miestä ammatissa kuin ammatissa.”