Suomi olisi voinut valita myös toisin

Tuore maaseutukirjailija Mikko Välttilä (MT 5.10.) otti varsin mielenkiintoisen vertailukohteen esiin, jota itsekin olen tarkasti seurannut vuosien saatossa.

Itävalta ja Suomi liittyivät Euroopan unioniin samana vuonna 1995 ja myös maa­talousmaina hyvinkin samantyyppisinä: pienet perhe­viljelmät. Suomen tilakoko on sen jälkeen kasvanut radikaalisti, mutta Itävallassa on yhä pieniä perhetiloja. Mikko toteaa, täysin aiheellisesti: ”Olemme takoneet 25 vuotta uutta hienoa EU-Suomen maataloutta. Mitä on saatu aikaan: suuria seiniä ja hemmetisti velkaa. Tämä ei ole Brysselin vika, vaan täysin kotikuitoinen synti.”

Suomi olisi voinut valita samanlaisen tien kuin Itävalta: Tuotetaan yhdessä hieman vähemmän, mutta samalla satsataan enemmän laatuun.

Itse yritin voimakkaasti vetää siitä narusta vuosina 1990–2000, mutta sen jälkeen jätin julkiset kannanottoni sikseen. Myös Itävallan entinen maatalousministeri ja EU-maatalouskomissaari Franz Fischler hoksasi saman tosiseikan paremmin kuin ”Maatalous 2000” -ohjelman kotimaiset laatijamme (joko laajennat tai lopetat). Pitkälti hänen ansiostaan Itävalta valitsi oman tiensä.

Tiedän, että Mikko Välttilä liputtaa etenkin pienimuotoisen suoramyynnin puolesta, eikä ole niinkään innostunut luomutuotannosta. Vertailun vuoksi on kuitenkin hyvää mainita, että Itävalta on EU:n johtava luomumaa 24,7 prosentin osuudella (2018) heti Liechtensteinin jälkeen (38,5 prosenttia). Suomen sijoituspaikka on tasoissa Tšekin kanssa, mutta tulee vasta Viron, Ruotsin, Latvian, (Sveitsin) ja Italian jälkeen.

Tärkeätä on vielä muistuttaa, että Itävallassa osa-aikaviljely on vallitseva ja täysin hyväksytty viljelymuoto samoin kuin pienimuotoinen jatkojalostus ja suoramyynti.

Näillä nyt kuitenkin mennään maassamme ja mennäänpä vaan, kun muutakaan emme enää voi.