Mielikuvitusta Makeraan

Juha Sipilän hallitus tekee kovia leikkauksia mutta myös kohdistaa julkista rahaa uudelleen. Kevään hallitusohjelmassa sovittiin, että hallitus nimeää erikseen kärkihankkeita, joihin laitetaan uusia panoksia.

Ensi käteen kuulostaa siltä, että oppositio osuu tätä kritisoidessaan oikeaan: että yhdellä kädellä annetaan ja toisella otetaan. Kieltämättä vähän hassulta tuntuu, että esimerkiksi koulumaailmassa ryhmäkokoja kovasti kasvatetaan ja toisaalla opetustoimintaa digitalisoidaan.

Asian takana on tietenkin tarve saada menot hallintaan eikä pelkkää teatteria. Hallitus puolustautuu silläkin, että uudelleen sijoitettava raha on ikään kuin eri tulolähteestä. Jos olen oikein ymmärtänyt, tässä sijoitetaan valtion yritystoiminnan tuottoja, ei verotuloja, joilla luottoluokittajien pelossa maksellaan velkoja. Monimutkaista mutta totta.

Mölyä on ollut siitäkin, että tällä tavalla hallitus valitsee itselleen mieluisia kehittämisaloja. Että virkamiehet ja tutkijat on sivuutettu. Voi surkeutta – poliitikot ovat tarttuneet toimeen. Tällaistakin se kansanvaltainen perustuslakimme siis mahdollistaa.

Keskustelun paikka on sitten siinä, osuvatko panostukset paikalleen ja onko kohdentamisen koolla mitään väliä? Rahaa on kuitenkin jaossa vähäsen, alle kaksi miljardia koko vaalikautena.

Jakopolitiikassa paistaa kyllä häivähdys perinteitä. Jokainen hallituspuolue on listannut suosikkejaan ja sitten on valittu ”kirjan mukaan”. Kepu ottaa ensin, sitten persut, viimeksi kokoomus. Seuraavalla kierroksella hankkeet pienenevät mutta jakojärjestys säilyy.

Keskustan maataloussiipikin on ulottanut kouransa kupille. Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluu myös Maaseudun kehittämisrahasto Makeran pääomittaminen 50 miljoonalla.

Tunnustan huokaisseeni, kun ensimmäisen kerran luin lehdestä tämän uutisen. Vaikka olen itsekin talonpoikana nauttinut Makeran tarjonnasta, ei sen nykyvalikoima kuitenkaan ihan tunnu sellaiselta kärjeltä, millä uutta maaseutua rakennettaisiin tässä ajassa.

Makera on osaltaan ollut myös lisäämässä hankalaa rakentamisen byrokratiaa eikä rakentaminen ole halventunut. Päinvastoin. Maatalouden rakentaminen on kallistunut enemmän kuin muu 2000-luvulla.

Okei, vaatimukset hygienian ja eläinten hyvinvoinnin suhteen ovat kustannusloikan taustalla. Mutta ne eivät ole ainoa syy.

En nurise uutta panostusta nyt, kun rahaston avustusedellytykset on muutoinkin käytetty niukoiksi. Mutta mielikuvitusta kohdentamiseen kaivataan rutkasti. Emmeköhän me nyt vaalikauden pärjäisi ilman uusia navetoita ja muita karjasuojia. Markkinatilanne näyttää kroonista ylituotantoa lähes kaikilla toimialueilla.

Mitäs jos rahat käytettäisiin uusiin energia-avauksiin? Biokaasulle pitäisi saada kunnon reitti auki liikennepolttoaineeksi. Maatilat voisivat toimia paitsi tuottajina, myös jakelupisteinä parhailla paikoilla. Tässä yhdistyisivät myös monet ympäristönsuojelun tavoitteet markkinavetoisesti.

Kymmenen vuotta sitten en olisi uskonut, että puhun energiapajun puolesta mutta nyt sen teen. Kyllä, metsissämme riittää puuta mutta usein valitettavan väärässä paikassa. Selluun investoivalla teollisuudellakaan tuskin olisi mitään sitä vastaan, että alkuun satatuhatta etelän hehtaaria kasvaisi pajumassaa rannikon lämpölaitoksiin. Peltojen ja tilojen rakenteet ja kalusto riittäisivät pienin satsauksin tähän muutokseen.

Vetoapua voisivat tuoda nuo hankevarat. Ei niitä nyt kannata sinne tänne ripotella. Kun ajatellaan isosti, niin tämä voitaisiin yhdistää valtion kehityssopimuksiin suurten kaupunkien kanssa. Peukaloruuvia ja porkkanaa, perinteiseen tapaan.

Eiköhän 90-luvun maatalouspolitiikan eväät ole tällä kertaa syöty.

Timo Kaunisto

talonpoika 
Alastarosta timol.kaunisto63@gmail.com