Maidontuottaja kärsii muiden synneistä
Jukka Pasonen: ”Suomella ja EU:lla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä yhtenäisenä rintamana.”Ruumis lojuu maassa. Tiedän sen kiistattomaksi tosiasiaksi, koska painoin liipaisinta. Aseen annoin kaverilleni. Sanoin: ”Käytä sitä kuten parhaaksi näet.”
Tai ehkä murhaaja oletkin sinä, paikalle saapunut todistajani.
Saattoihan tuo tappaa itsekin itsensä. Oli jotenkin sulkeutunut. Aseko? Olen kuullut, että sellainen on nähty eräällä kaverillani. Syyllinen voi tietenkin olla myös hän.
Tai ehkä se oli uhrin oma äiti. Jos hän nyt ei varsinaisesti painanutkaan liipaisinta – mitä ei sitäkään voi sulkea täysin pois – niin ainakin hän kasvatti tuon hankalan tyypin. Selvästi vain ennemmin tai myöhemmin tapettavaksi.
Vai olisiko kuolema seurausta itsepuolustuksesta. Saattoihan uhri olla itse murha-aikeissa liikkeellä...
Jos te, hyvä tuomari, kaikesta huolimatta tuomitsette minut kuolemaan väärin perustein, niin eikö teidätkin pitäisi silloin tuomita? Eikö se olisi kohtuus?
Hullun puhetta, sanot. Ja olet tavallaan oikeassa. Totuus hämärtyy, kun unohdetaan itse tapahtunut tosiasia ja aletaan etsiä vastausta kysymykseen miksi. Vaan riittäisikö, että totuus on vain hetki tässä ja nyt ilman syytä ja seurausta?
Ikävää, että tällaista hullun jorinaa kuuntelee koko maailma ja erityisesti Eurooppa. Sitä ruokitaan taitavalla propagandalla.
Sähköisen media on antanut tiedon vääristelemiselle aivan uskomattomat mahdollisuudet. Kuka tahansa voi esittää mitä tahansa kenenä tahansa.
Kiilaa lyödään totuuden etsijöiden rintamaan yksiä uhkailemalla, toisia kehumalla ja kolmansia kiristämällä. Huomenna uhkailu muuttuu sopimukseksi historiallisiin ”tosiseikkoihin” vetoamalla.
Meidän pitää muistaa, että kenestäkään ei tule itsevaltiasta, ellei hän ole valmiiksi persoonallisuudeltaan häiriintynyt narsisti.
Mistä sairaan narsistin sitten tuntee?
Hän ei noudata yhteisiä sääntöjä, jos niistä ei ole hänelle hyötyä. Hän ei tarvitse apua, koska tuntee olevansa kaikkivoipa. Avun tarjoaminen on loukkaus hänen erinomaisuuttaan kohtaan.
Hän on se, joka ei odota vuoroaan. Hän uskoo olevansa aina enemmän oikeassa kuin muut ja on siksi oikeutettu erityiskohteluun.
Hän ei kestä arvostelua tai etenkään pilan kohteena olemista. Hän on ohut ihmisen kuori, joka ei sitoudu keneenkään tai mihinkään.
Hän osaa tarvittaessa liehitellä niitä, joista uskoo olevan hyötyä hänelle itselleen.
Hän on se, jonka ei tarvitse lisätä käsipyyhkeitä telineeseen käytettyään sen viimeisen työpaikkansa vessassa.
Kaikki, jotka tekevät myönnytyksiä taloudellista tai muista syistä, ovat narsistin mielestä vain heikkoja. Ei heistä tule koskaan liittolaisia, vaan hyväksi käytettäviä ja lopulta hyödyttöminä tuhottavia.
Ne, jotka yrittävät taistella vastaan, joutuvat tekemään sitä lopun ikäänsä, koska narsisti ei tunne anteeksiantoa. Hän voi heikkona hetkellä näytellä antaneensa anteeksi, mutta kerättyään voimiaan hän jatkaa taistelua.
Edes Geneven tai muihinkaan sopimuksiin on turha vedota. Narsisti on niiden yläpuolella.
Suomella ja EU:lla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä yhtenäisenä rintamana. Rintamaan lyödyt kiilat täytyy irrottaa ja halkeamat paikata, vaikka talous ja moni tärkeämpikin asia kärsisi siitä.
Jos emme pysy yhtenäisinä, kärsimme tulevaisuudessa vieläkin enemmän. Halusimme tai emme, olemme jo nyt osallisena kybersodassa.
Sodassa on harvoja sankareita, mutta monia pelokkaita ihmisiä – tunnuksettomissa tai tunnuksellisissa sotilasasuissa ja siviileissä.
Eikä pidä unohtaa, että monet sotasankarit tuomittaisiin teoistaan rauhan aikana telkien taa. Kybersotilaille ei kuitenkaan ole kirjoitettuja lakeja.
Meillä on siis jaettu huonot kortit, eikä kovin hyviä ole hihassakaan.
Kärsimykset täytyy kuitenkin tasata oikeudenmukaisesti. Suomalainen maidontuottaja ei saa joutua yksin kantamaan vastuuta koko EU:n puolesta. Se on kompensoitava.
Jos et ymmärtänyt, mistä yritin tässä kolumnissa kertoa, ole onnellinen. Maailmankuvasi on kaunis. Vielä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
