TUHKASTA SYNTYI UUSI ALKU

Käännekohta

TEKSTI: Mia Palokallio

KUVAT: Markku Vuorikari

Veijo Virtanen

Joutsalaisen Pylsyn perheen mieleen jää pysyvästi 12. heinäkuuta 2006. Tuolloin paloi perheen pihapiirissä Anu Pylsyn ateljeena toiminut vanha navettarakennus.

Tulipalon sattuessa koko perhe oli hajallaan ympäri maata: Anu oli Savonlinnassa oopperajuhlilla myymässä paitojaan, puoliso Risto oli töissä Porvoossa Suomenlahden merivartiossa, poika Olli leirillä Heinolassa ja tyttäret Elina ja Anna lähteneet aamupäivällä pajalta Jyväskylään.

”Mieheni sisko soitti minulle ja sanoi: Anu, sun paja palaa. Taustalla kuului tulipalon häly, paloautot ja pillit. Itse olin Savonlinnan torilla ja itkin”, Anu kertaa painajaista.

Hän alkoi kerätä tavaroita ja valmistautua nopeasti kotimatkalle. ”Palomies soitti ja sanoi että aja varovasti. Näky, joka sinua odottaa, on lohduton. Mitään ei ole jäljellä.”

Kun Anu pääsi paikalle illansuussa, jäljellä olivat vain savuavat rauniot ja pieniä paloja siellä täällä. ”Katsoin vaan ja itkin.”

Palossa tuhoutui tilojen lisäksi yrityksen varasto, joka oli tuolloin suurimmillaan. Pahinta oli kuitenkin, että tuli nieli Anun lähes kahdenkymmenen vuoden työn: kaikki originaalit tekstiilien kuvioista, koko oman historian, nuoruuden päiväkirjoista yrittäjän kunniakirjoihin.

Mukana tuhoutui myös vanhoista maataloustuotantoon liittyvistä tavaroista koottu kotimuseo ja rakennuksessa säilytettyä Pylsyjen koti-irtaimistoa.

”Kaikki oli kyllä vakuutettu, mutta vakuutusta ei ollut päivitetty sitten vuoden 1999, joten takkiin tuli. Vakuutukset eivät korvanneet kuin osan”, Anu kertoo.

Valtava kuumuus teki tuhojaan myös pihapiirissä, aitan nurkasta lähti maalit ja vähällä oli, ettei tulipalossa mennyt myös Pylsyjen koti. Pelastukseksi koitui talon ja navetan välissä ollut iso pihakuusi, joka suojeli taloa, vaikka paloi toiselta puolelta. Ruma kuusi töröttää pihassa yhä muistona tapahtumasta.

”Palo jätti jälkensä meihin kaikkiin”, Anu toteaa. Hänen mukaansa tulipalo oli erityisen kova paikka perheen nuorille aikuisille, Annalle ja Elinalle, sillä he olivat viimeiset, jotka olivat lähteneet pajalta ja ensimmäiset, jotka palasivat palopaikalle. ”Vakuutimme heille, etteivät he ole tehneet mitään väärin. Onnettomuus ei ollut heidän vikansa.”

Palon syy ei selvinnyt koskaan, vaikka rikospoliisi Helsingistä asti selvitti sitä aikansa. Tuhopolton mahdollisuuttakaan ei suljettu pois ja se jätti mieliin varjon. ”Lapset eivät pitkään aikaan suostuneet jäämään yksin kotiin.”

Tieto tulipalosta levisi nopeasti, sillä palopaikalla oli toimittajia ja puskaradiokin pelasi.

Kaiken kurjuuden keskellä Pylsyjä ei jätetty yksin. Apuun tulivat niin ystävät kuin kylän väki. ”Tuttu ystäväpariskunta uhrasi kaksi viikkoa kesälomastaan ja otti huushollin hoitoonsa”, Anu toteaa kiitollisena.

”Myös Mieskonmäen kyläyhdistyksen Minna Kahilammi soitti kysyi, miten voisivat auttaa.”

Tekemistä todella löytyi, sillä koko tulipalon jälkeinen kauheus Pylsyjen pihassa odotti raivausta. Niinpä kylälle lähti kiirimään viesti, että että Pylsyssä on talkoot. Lopulta paikalle ilmaantui nelisenkymmentä eri-ikäistä talkoolaista. Raivauksen lisäksi talkooporukka huolehti muonituksessa sopan-

keitosta alkaen.

”Eräs nuori äiti, joka ei päässyt talkoisiin mukaan, leipoi kymmeniä pullia ja lähetti ne talkooväelle”, Anu kertoo liikuttuneena.

Isännät tulivat apuun traktoreiden ja työkoneiden kanssa. Anu oli huolissaan, mitä tapahtuisi, jos traktori ajaisi vaikka naulaan ja rengas puhkeaisi, sillä vakuutus kattoi vain talkoolaiset. ”Jos rengas puhkeaa, niin sitten se puhkeaa, isäntä totesi minulle ykskantaan ja hurautti hommiin.”

Erityisen vaikutuksen Anuun tekivät tomerasti toimeen tarttuneet liinapäiset emännät haalareissaan, kottikärryineen ja hanskat käsissä.

”Homma oli hirveää, ulos mätettiin haisevia ja märkiä, puoliksi palaneita vaatepinoja ja muodottomaksi sulaneita tietokoneita. Joku kysyi, miltä susta Anu tuntuu, kun me mätetään sun elämäntyö talikoilla ikkunoista ulos.”

Talkooväki teki päivässä hurjan urakan. Kun aamulla pihassa töröttivät nokiset navetanrauniot, kuuden aikaan illalla lakaistiin tasaista betonilaattaa katuharjoilla.

”Se oli huikea päivä. Silloin tunsi, että ihmiset välittävät. Vaikka vähän itketti, tunnelma oli hyvä.”

Aika tulipalon jälkeen oli vaikeaa. ”Alkuun itku tuli aamulla jo ennen kuin sai silmät auki”, Anu kertoo.

”Rakennus oli meille enemmän kuin mikään työpaikka. Se oli täynnä perheen muistoja. Navetan ylätallissa oli vietetty niin lasten rippijuhlat kuin kaikki muutkin perheen juhlat. Kaipaan sitä tosi paljon.”

”Jo tulipalon iltana meidän perhe päätti, ettei vanhan pajan tilalle rakenneta uutta rakennusta. Samaa ei saa, joten ei rakenneta jäljitelmääkään.”

Kaiken keskellä Anun työura oli iso kysymysmerkki.

Joskus asiat loksahtavat kohdalleen ihmeellisellä tavalla. Vain pari päivää ennen tulipaloa Anu oli kertonut tuttavapariskunnalle myynnissä olleesta Pynnölän kyläkoulusta. ”Sanoin heille, että jos mulla ei olisi pajaa, ostaisin sen”

Kun paja sitten paloi keskiviikkona, torstaina kunnasta soitettiin Anulle ja tarjottiin kyläkoulua käyttöön. Perjantaina Anu oli katsomassa koulua. ”Silloin alkoi itää ajatus, että jos sittenkin jatkaisi, tai siis aloittaisi alusta.”

Uuteen alkuun Anu sai voimaa myös lukuisista viesteistä, joita hän tulipalon jälkeen sai tuntemattomiltakin. ”Sain tekstareita, sähköpostia, kirjeitä ja kortteja. Viesti oli: älä Anu lopeta, sinulla on niin hyviä tuotteita. Tuhkasta syntyy uusi alku.”

Muutamaa viikkoa myöhemmin Anu tuli Pynnölään ensimmäisen kerran vuokra-avaimilla. Lokakuussa hän teki kunnan kanssa kaupat ja koululla aloitettiin remontti.

Vanha kyläkoulu on aivan erilainen paikka kuin Pylsyn navettapaja. ”Kuutioita ja tilaa on huomattavasti enemmän. Vanha navetta oli matala ja hämyisä ’tonttupaja’, koulu valoisa ja avara korkeine huoneineen ja ikkunoineen.”

Navetan aarteiden tilalle koulu toi mukanaan omansa. Vaikka koulu oli tyhjä, aarteita löytyi ullakolta ja varastoista. Ensimmäiseksi työksi, ennen kuin oli mitään myytävääkään, Anu rakensi myyntitiskin koulukirjoista. Myymälän vaaterekkinä toimii vanha korkeushyppyteline ja uuden viran puodin puolella ovat saaneet myös Husqvarnan poljettava ompelukone ja vanhat pulpetit. Eteisen ikkunassa roikkuu pulpetteihin muotoiltuja mustepulloja.

Koulun eteiseen Anu on kerännyt hyllyyn vanhoja koulukirjoja. ”Kun naiset ovat ostoksilla, miehet lukevat vanhoja koulukirjoja ja löytävät sieltä paloja lapsuudestaan.”

Erityisen ilahtunut Anu oli löytäessään koulun kätköistä täytetyn hillerin. ”Vanhan navetan kivijalassa eleli hilleri. Mietin mitä sille kävi, kun tuli tuhosi sen kodin. Se sitten löytyi täältä jäykistyneenä”, Anu virnistää. ”Ei kai tuota ole kukaan halunnut: kapinen hilleri, ihan kuin vähän häkää saanut.”

Uudelle kylälle oli Anun mukaan helppo tulla. ”Minut otettiin tosi hyvin vastaan. Moni tuli sanomaan, että tämä on heidän kylän onni. Kyläkoulu oli ollut vuoden verran tyhjillään ja tietenkin kyläläisiä oli pelottanut, että uusi omistaja sulkee ovet kyläläisiltä. Tämä käyttö ei sulje ovia.”

Uuteen alkuun liittyy monia asioita, jotka antoivat varmuuden siitä, että päätös jatkaa on oikea. ”Tulipalon raivauspäivänä minulle soitti mies, joka sanoi tietävänsä, että painan samanlaisella karusellilla kuin hän. Hän oli kuullut tulipalosta ja sanoi myyvänsä koneensa minulle, jos vain jatkan.”

Anu muistelee tuttuuden tunnetta, jonka koki uutta karusellia ensi kertaa pyöritellessään. ”Ainut ero on, että se pyörii toisinpäin, mutta ei se haittaa, suunta muuttui muutenkin. Saanpahan nyt kulumaviat toisellekin puolelle”, hän virnistää.

Ensimmäiseen seulaan Anu piirsi tuhkasta nousseen feeniks-linnun.

Syksy oli hyvin raskas. ”Tuntui, että kaikki käy tosi hitaasti. Pohjatyötä toiminnan käynnistämiseen oli niin paljon, että välillä tuntui turhauttavalta.” Joulun alla Anu avasi koululla joulukaupan. ”Se antoi toivoa.”

Loppusyksystä Anu tuli kipeäksi. Elimistö reagoi, mutta Anu ei tajunnut mistä on kysymys. Hän sinnitteli tammikuulle asti, kunnes meni vihdoin lääkäriin. ”Kaikki kokeet otettuaan lääkäri totesi, että kuule Anu, sä oot uupunut.”

”Tulipalon jälkeen en ollut pysynyt paikallani hetkeäkään. Mun luonne ei ole sellainen, että jäisin paikalleni makaamaan. Itkin ja surin, mutta en pysähtynyt hetkeksikään.”

Lääkärin määräyksestä Anu vihdoin tajusi levätä. ”Jonkun piti sanoa se minulle.”

”Kun aloitin kaksikymmentä vuotta sitten, minulla oli enemmän intoa kuin taitoa. Kaiken hukattuani minulla oli taitoa, muttei intoa. Pelkäsin hukanneeni innon lopullisesti, ettei se enää palaa. Mutta kyllä se palasi, se oli vain hukassa.”

Levon ja valon myötä kevät toi innon pikkuhiljaa. ”Tuntui hyvältä, kun Helsingistä käymään tullut Elina-tytär totesi, että äiti, tämä alkaa näyttää sinulta. Mitä enemmän paikka alkoi näyttää minulta, sitä enemmän sain virtaa.”

Suunnittelijalle kaiken menetys on tietenkin kova paikka. ”Toisaalta luova ihminen alkaa auttamatta luoda uutta”, Anu pohtii.

”Tuli vei paljon, mutta toi paljon hyvääkin. Tuskin olisin näin uudistanut mallistoa ilman tulipaloa.”

Tyhjältä pöydältä aloittaminen selkiytti ajatuksia. ”Osa kuvioista jäi kokonaan pois. Jäljelle jäivät hyvät, toimivat kuviot ja tuotteet.”

”Uusi tila toi uusia ajatuksia ja uusia kuvioita. Esimerkiksi muurahainen on peräisin vanhasta koulutaulusta”, Anu kertoo.

Mattopiiska on yksi uusista kuvioista. ”Ihmiset ovat ihmetelleet, mikä se on. Onko sen joku kelttiläinen kuvio? Hain naiselliseen paitaan naisellista kiekurakuviota. Sitten luin naistenlehden juttua siivouksesta ja siinä se oli: mattopiiska. Se on varsinainen taidonnäyte, kaunis naisellinen ja sitkeä.”

Kesäkuun alussa oli Anun koulun avajaiset. ”Tuntui palkinnolta, kun avajaisissa kävi yli viisisataa ihmistä ja koko kesän oli tosi vilkasta.”

Muutakin vuosi on tuonut. Syyskuussa Pylsyn kattaustekstiili- ja kylpysarjat saivat Taideteollisuuden Laatumerkin. Viimeisen vuoden aikana Anu on myös suorittanut tekstiilialan erikoisammattitutkintoa, josta hän sai marraskuussa mestarin paperit.

Kaiken merkitystä on tietenkin aivan liian aikaista arvioida, mutta Anu uskoo, että kaikella on joku tarkoitus.

”Olisi liian rajua, jos noin isolla ja kauhealla jutulla kuin tulipalo, ei olisi mitään tarkoitusta.”