Turpaan tuli

Turpiin saaminen ei ole koskaan mukavaa. Se ei ole mukavaa etenkään, jos saa turpiin oikein kunnolla. Keskustalla tapahtui näin eduskuntavaaleissa. 13,8 prosentin tulos on kansanliikkeemme heikoin koskaan.

Itse lähdin omista riehakkaista vaalivalvojaisistani hotellihuoneeseen suremaan. Olo oli aivan epätodellinen. Oma kova tulokseni ei lohduttanut, kun puolueemme romahti täydellisesti.

Miksi näin sitten kävi? Syitä on varmasti monia, mutta vaalikentillä ihmisten puheissa korostuivat yksittäiset tai henkilöön käyvät asiat. Sipilä ja Berner. Nämä nimet toistuivat Lapissa keskusteluissa. Sipilää puolustin, Berneriä en.

Berner toi keskustalle viime vaaleissa 10 000 ääntä Uudeltamaalta, mutta nyt hän vei todennäköisesti 50 000 mennessään.

Edes eurovaaliehdokkaaksi emme alkiolaiseksi julistautunutta Annea saaneet. Se on niin häpeällistä, etten oikein tiedä, miten päin tässä pitäisi olla. Etenkin kun Berner oli luvannut, että hän ehdokkaaksi asettuu. Kokoomus pettää aina.

Entäpäs sitten Juha? Sipilä teki miehen työn ja täsmälleen sen, minkä lupasi. Kansa ei tästä kuitenkaan palkinnut, vaan politiikassa kiinnitetään nykyään huomio nyansseihin.

Juha teki kiistatta myös virheitä, mutta kukapa meistä ei tekisi? Sipilällä on kuitenkin ollut koko ajan kokonaiskuva hallussaan. Moni mieron tielle joutumassa ollut perhe syö tällä hetkellä leipää oman katon alla siksi, että pääministerimme teki mitä hän lupasi.

Kiittämättömyys on maailman palkka.

Entä, miten tästä eteenpäin? Suoraan sanottuna, minä en tiedä. En tiedä. Sen minä tiedän, että keskustaa tarvittaisiin enemmän kuin koskaan, mutta miten tehdä tämä selväksi myös äänestäjille?

Pidän täysin käsittämättömänä, että jouduimme Lapissa jännittämään puolueemme kolmatta paikkaa tarkistuslaskentaan saakka. Lopulta jäi kahdeksan äänen päähän, että vihreät olisivat saaneet oman kansanedustajan.

Ei siinä mitään, Riikka Karppinen on älykäs ja monia hyviä ajatuksia omaava nainen. Puoluettaan hän ei kuitenkaan edusta huonostikaan. Silti lappilaiset nostivat hänet lähes kansanedustajaksi. Omasta viime vaalien tukiryhmästäni repesi useita ihmisiä tukemaan Karppista.

Perustelu oli, että ”sinähän menet varmasti läpi”. Sen takia olisi hyvä, että vihreät saa jonkun järkevänkin edustajan eduskuntaan. Ymmärrän tämän sinällään, mutta sitten toisaalta taas en.

Vihreät ei nimittäin puolueena aja mitään hyvää harvaan asutulle maaseudulle, vaikka Karppinen näin ihmisenä tekeekin.

Keskusta ei nouse tästä onnettomuudesta muuten kuin palaamalla juurilleen. Me olemme, tai ainakin olemme olleet, radikaali, koko Suomea ja kaikkia suomalaisia puolustava kansanliike.

Meidän tulee palauttaa mieliimme, mitä radikaalius tarkoittaa. Alkion aikana se tarkoitti tasavaltalaisen valtiomuodon edistämistä ja kuningasvallan vastustamista. Nykypäivänä sen tulee mielestäni tarkoittaa EU:n ylivallan vastustamista ja alueellisen itsehallinnon kannattamista.

Tämän keskusta on unohtanut. Me olemme hyväksyneet ja jopa edistäneet vallan keskittämistä. Sen täytyy loppua.

Valitsemme pian uuden puheenjohtajan puolueellemme, ja uuden puheenjohtajan myötä alkaa aina uusi aika. Minä en tiedä, kuka on tarpeeksi rohkea ja sekaisin hakeakseen siihen tehtävään. Minä se en nimittäin ole.

Olisin toivonut, että Annika Saarikko olisi asettunut ehdolle, mutta näin tapahtunut. Nyt pidän peukkuja sen puolesta, että saamme rohkeita, aatteellemme uskollisia ihmisiä ehdolle.

Tulen joka tapauksessa varmistamaan, että keskusta saa sellaisen puheenjohtajan kuin se ansaitsee.

Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja.

Kiittämättömyys on maailman palkka.

Mikko Kärnä: "Vihreät ei puolueena aja mitään hyvää harvaan asutulle maaseudulle."