Juhla kaipaa arkea ja arki juhlaa
"Joitakin asioita – erityisesti alkuja ja loppuja – nyt vaan pitää juhlistaa."Viime viikonloppuna juhlittiin uuden arkkipiispan virkaanastujaisia. Se koski ja kosketti monia, mutta vielä useammat olivat lakkiaisissa ja muissa päätösjuhlissa. Joitakin asioita – erityisesti alkuja ja loppuja – nyt vaan pitää juhlistaa.
Juhlan pointti on siinä, ettei se ole arki. Silloin käyttäydytään muulla tavoin kuin yleensä. Joko ylevämmin kuin arkisin tai sitten arkisesta asiallisuudesta irrotellen.
Kun asetetaan arkkipiispa virkaan, pukeudutaan parhaimpiin ja ollaan juhlallisia. Kun taas ”lähdetään juhlimaan”, löysätään kaulusta ja annetaan mennä.
Joka tapauksessa ihminen tarvitsee vaihtelua ja kaipaa rytmiä. Hän on sellaiseksi rakentunut. Kristitty sanoisi, että hänet on sellaiseksi luotu.
Katolinen teologi Karl Rahner lähti ajattelussaan siitä, että ihminen on sellainen kuin on sen vuoksi, että hänet on luotu sopivaksi vastaanottajaksi Jumalan ilmoitukselle.
Kun tätä Jumalan yhteydenoton mahdollista vastapuolta tutkistelee, pääsee jyvälle myös siitä, mihin Jumala oikein tähtää ja mitä hän meistä tahtoo.
Rahner julkaisi aikoinaan pienen kirjasen nimeltä Alltägliche Dinge. Se on suomennettu nimellä Söinpä tahi nauran – ihminen, arki ja Jumala.
Rahnerin pohdinta on yleensä aika vaikeaselkoista, mutta kirjanen arkisista asioista on sekä ymmärrettävä että hykerryttävä. Eipä juuri kukaan muu ole kirjoittanut nukkumisen, syömisen, istumisen tai nauramisen teologiaa!
Mitä syömiseen tulee, ”tietyn juhlavuuden tulisi sävyttää jo arkistakin ateriaa, se on juhla arjessa”. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että arkea olisi hyvä olla mahdollisimman vähän tai että arki ja juhla pitäisi jotenkin sotkea yhteen.
Ihmisen on päinvastoin syytä suostua siihen, että arki väsyttää ja tuottaa pettymyksiä. Se tekee vaisuiksi ja hiljaiseksi, mutta ”tällaisiksi meidän pitää tullakin”, jotta meistä tulisi ”valmiita kulkemaan kohti iankaikkisen elämän suurta juhlaa, jonka meille valmistaa Jumalan armo eivätkä omat voimamme”.
Sikäli kuin arki on arkea, juhla on juhlaa. Elämänrytmi on Jumalan lahja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
