Ruuhka-Suomelle on vaihtoehto
Olemme jälleen saaneet lukea asuntopulasta Helsingin seudulla (HS 8.8.) Lisäksi saamme usein tietoa liikenteen ruuhkautumisesta pääkaupunkiseudulla. Erittäin uhkaava pulma on myös ilmanlaatu ja pienhiukkasriskit terveydelle.
Kaikesta tästä huolimatta hallitus ei ole vielä onnistunut edistämään ohjelmansa mukaista koko maa asuttuna periaatetta, vaan valitettavasti toimintoja keskitetään vain suurimpiin kaupunkeihin.
Sähköisen tiedonsiirron aikakaudella monet virastot ja työpaikat voisivat sijaita terveellisessä ympäristössä, puhtaiden vesien ja hyvien harrastusmahdollisuuksien äärellä maaseudulla, jonne avosylin otetaan vastaan uutta toimintaa.
Aiemmin on pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioinut, että hajasijoituksilla saataisiin jopa kilpailuetua. Kansantaloudellisesti keskittämisen haittavaikutukset tulevat esiin pitkällä aikavälillä, mutta valitettavasti asiasta puuttuu tutkittua tietoa.
Tarvitaan esimerkkejä avauksista, että usko yrittämisestä ja asumisesta koko maassa lisääntyy. Parhaillaan entinen ministeri Suvi Linden (kok.) perustaa Piilaaksoa Jämsän Halliin entisen teknisen ilmasotakoulun alueelle (HS 6.8.).
Alueen kaavoitus on käynnissä.
Toinen merkittävä projekti Jämsässä on Himoksen vapaa- aikatoimintaa tukeva kylpylähotelli- ja loma-asuntohanke. Uskoa lisäävät myös suunnitteilla ja käynnissä olevat biotuotetehdashankkeet maakunnissa. Metsäteollisuuden viimeaikaiset investointiuutiset vahvistavat maakuntien elämää ja uskoa koko maan kehittämiseen.
Maaseudun vetovoiman voi havaita käytännössä, kun vapaa-ajan alkaessa matkustetaan maalle. Harvat haluavat lomailla ruuhkaisissa kaupungeissa.
Tulevaisuudessa työ ja vapaa-aika voidaan uuden tekniikan ansiosta yhdistää ja elävä maaseutu vahvistuu. Se vaatii kuitenkin ohjaavia toimenpiteitä hallitukselta.
Keski-Suomen maakuntavaltuutettu Jämsä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
