
Arjen pyörittäjät arvoonsa
Veteliläiset näyttävät, miten elämä ja arkiaskareet maaseudulla sujuvat, kun naiset lähtevät viikoksi kotoa pois. Tosi-tv:ssä oli mukana parikymmentä eri ikäistä perhettä.Kun Vetelin Räyringin kylän naiset lähtivät viikoksi kylpylään, miehet saivat kokea, mitä kaikkea arjen pyöritykseen liittyy.
Räyrinkiläisten kokemuksista pääsevät osallisiksi myös television katselijat, kun ensi viikolla pyörähtää käyntiin kahdeksanosainen sarja Kylä ilman naisia. Yle TV1 kuvasi Vetelissä viime maaliskuun alussa parinkymmenen perheen kokemuksia siitä, miten elämä muuttuu, kun naiset ovat viikon pois kotoa.
Sarjassa on mukana eri kokoisia, ikäisiä ja eri ammateissa toimivia perheitä. Niinpä tuntemuksetkin vaihtelevat, mutta yhteistä lähes kaikille on, että naisten arvostaminen lisääntyi.
Maija ja Kai Lehtosaaren elämä on kulkenut yhteistä latua vuodesta 1966 eikä erossa ole oltu kuin kerran kaksi kuukautta Kain työkomennuksen takia. Perheen kolme lasta ovat jo aikuisia ja yksivuotias lapsenlapsi Lotta on mummulla hoidossa.
Kirvesmiesisäntää on aina odottanut lämmin ruoka töistä kotiin tullessa. Yksinäisen viikon aikana mies tunnustaa tehneensä ruokaa yhden kerran. Muuten Kai yritti pärjätä kahvilla, leivällä ja kaupan valmisruuilla.
”Huushollin hoito oli aika vaikeaa, täytyy myöntää. Haasteellisinta oli Lotan kanssa, kun mummu oli pois. Kyllä vaimon arvostus nousi huimasti.”
Kai Lehtosaaren mielestä tällainen viikko olisi tarpeen kaikille maalaisjullikoille. Huonoa oli vain se, että opetus tuli liian myöhään.
”Olis pitänyt tulla silloin, kun lapset oli pieniä ja meillä oli sikala ja muut työt. Silloin oltiin lujilla.”
Keskipohjanmaalainen Räyringin kylä seuloitui sarjaan puolensadan pohjalaiskylän joukosta, sillä siellä talot sijaitsevat taajaan joen varressa toisin kuin Itä-Suomessa, lähin kaupunki on kaukana eikä Keski-Pohjanmaa ole niin kaukana Helsingistä kuin esimerkiksi Lappi.
Seija-Liisa Eskola Matila Röhr Nordisk -tuotantoyhtiöstä ei väsy kehumaan sarjassa mukana olleita perheitä. ”Mikään ohjelmanteko ei ole mennyt näin kauniisti. Joka kerta me itketään, kun katsotaan viimeistä osaa, missä naiset tulevat kotiin.”
Kaarle Kaistilasta oli mahtavaa olla mukana tekemässä televisio-ohjelmaa, kun näki, mitä kaikkea tarvitaan ennen kuin lyhytkin kohtaus on valmis.
”Tv-ohjelmia katsoo nyt ihan eri lailla. Miettii, miten ne on tehny tota. Meidänkin 7,5 neliön eteiseen piti mahtua kuvaussihteeri, äänimies, kameramies, kaikki tekniikka ja vielä meidän nelihenkinen perhe, ja siinä sitten tehtiin luontevasti lähtöä. Ohjelmassa kaikki näyttää yllättävän helpolta, ikään kuin tv-ammattilaiset olisivat joitain näkymättömiä henkiolentoja.”
Kaistilan perheessä on totuttu, että isä on poissa pitkiäkin jaksoja, kun tämä käy Paimiossa viljelemässä isoisänsä maatilaa. Kotona ollessa molemmat osallistuvat kotitöihin, mutta vaimon viikon loma nosti puolison arvostusta entisestään.
Kaarle Kaistila toivookin, että ohjelman myötä ihmiset huomaisivat, miten tärkeä kotona olevan vanhemman rooli on, ja osaisivat arvostaa tavallista arkea.
”Ei elämä ole pelkkää extremeä ja elämyksiä, vaan hyvä arki riittää. Se on mukavaa. Hyvä arki on parempi kuin viikon loma Thaimaassa ja huono arki. Lisäksi säästyvät ne lomarahat johonkin muuhun.”
Lauri Kaistila, 10, piti äidin poissaolona vaihteeksi kivana. ”Oli vähän vapauttavaa, kun äiti meni. Sai tehdä kaikkia kotijuttuja vähän vähemmän”, poika virnistää.
Kylä ilman naisia -sarja perustuu BBC:n formaattiin The Week The Women Went. Sarja alkaa TV1:llä torstaina 29. lokakuuta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

