Rohkeutta, visioita ja tekemisen meininkiä
Pirjo Hamm-Hakamäki taivuttaa päätään taaksepäin kuin tyttö Édouard Manet´n maalauksessa poseeratessaan kemikalionsa tiskin takana.
Liikkeessä on huumaava tuoksu. Ruusua, jasmiinia, orvokkia, vaikka mitä toisiinsa sekoittuneina.
”Tämä saippua tehdään käsin ainoastaan Iranissa. Sitä saa vaan tiettyyn aikaan vuodesta”, Hamm selittää innostuneena.
Tuntuu siltä, että olen hänen ensimmäinen asiakkaansa, jolle hän kertoo asiaa ensimmäistä kertaa. Hamm pitelee saippuaa käsissään kuin suurinta aarretta.
Keltaisen puuoven takaa avautuvaa Euran Kemikaliota voidaan hyvästä syystä kutsua legendaariseksi. Tarina sisältää aikamoisia äitejä ja tyttäriä.
Kemikalio sijaitsee 1890-luvun alun uusrenessanssihirsitalossa, joka alunperin rakennettiin kauppiastaloksi.
Vuonna 1928 talon emäntä – Hammin isoäiti Olga – perusti tiloihin alueen ensimmäisen muotiliikkeen. Tuolloin naisen ei ollut mahdollista avata omaa pankkitiliä saati perustaa yritystä.
”Isoäitini kävi monta pankkia läpi ennen kuin tilin avaaminen onnistui.”
Hamm kuvailee, miten isoäiti kummeksutti paikallisia ihmisiä paitsi itsenäisellä toiminnallaan myös pukeutumisellaan. Hän askelsi pitkin kylänraittia valkoisessa pitsimekossa eikä välittänyt pitkistä katseista ja supatuksista.
Olgan tytär Meri – Hammin äiti – vei yrittäjyyttä vielä piirun verran kyseenalaisempaan suuntaan. Hän pisti pystyyn kemikalion ja skandaalinomaisuus vain vahvistui. Meikkeihin ja tuoksuihin kun liitettiin jotain vaarallista ja siveetöntä.
”Minun sukuni naiset ovat siis onnistuneet herättämään pahennusta jo kolmessa sukupolvessa”, Hamm toteaa ja heräyttää naurun päälle.
Omalta osaltaan hän viittaa öljyvärimaalauksiinsa, joita eräskin naispuolinen kriitikko aikoinaan kutsui ”pornotaiteeksi”.
Kemikalion seinille on ripustettu Hammin eroottisia teoksia, joissa räiskyvät oranssin, keltaisen ja punaisen sävyt. Ehkäpä ne tosiaan joskus 1980-luvulla vielä ovat voineet herättää moisen kritiikin.
”Naisena olemisen riemu ja tuska, koko elämisen intohimo on työskentelyni perusta. Tunteet ovat elämän ydin ja äly työkalu tunteiden käsittelyssä”, Hamm muotoilee.
Hän korostaa, ettei muiden mielipiteiden saa antaa liikaa ohjata omaa tekemistä tai minäkäsitystä.
Myytävänä on myös Hammin tekemiä koruja, jotka on nimetty tunnettujen kaupunkien mukaan: Praha, Barcelona, Pariisi ja niin edelleen.
Lisäksi kemikaliossa on budoaarisalonki, jossa Hamm taiteilee juhlameikkejä ja sovittaa coiffeau-päähineitä asiakkaille.
Pihapiirin sivurakennuksissa Hamm pyörittää Jokigalleriaa, jossa on pysyvä taidenäyttely sekä vuosittain vaihtuva kesänäyttely.
Miten tämän kaiken tiivistäisi? Mihin Hammin voima pohjaa?
”Olen kulkenut pitkän tien itseni kouluttamisessa ja kulttuurien tutkimisessa ymmärtääkseni elämän erilaisuutta”, Hamm toteaa ja laskee katseensa sukutilan vieressä virtaavan kapean joen suuntaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

