Motokuski on kahden tulen välissä
Kuskia sitovat yhtiön määräykset. Metsänomistajankaan tahdosta ei voi olla välittämättä.Puutavaran hakkuun siirryttyä täysi koneelliseksi nyt on tarve koneenkuljettajista. Koulutus on järjestetty, mutta on oppilasvaje.
Ammattina se on hieman poikkeava. Kuljettaja on yhtiön palkkalistalla ja toimii yhtiön johdon ja valvonnan alla, siis määräykset tulevat sieltä. Hän valmistaa metsänomistajan puista yhtiön tarpeisiin heidän haluamaan raaka-ainetta, kuitupuuta ja tukkeja.
Nyt koneellisessa hakkuussa ei pystytä erottelemaan näitä puutavaralajeja kuten metsuriaikana. Yleisenä ohjeena metsänomistajille on: "Vahtikaa, ettei tukkia katkota kuitupuuksi".
Jokainen joka tuntee kuitu- ja tukkipuun hinnaneron tietää kuinka suurista summista on kysymys.
Kuljettaja on siis yhtiön ja metsänomistajan välisessä ongelmassa mukana. Ellei noudata yhtiön määräyksiä, saatetaan puuttua työsuhteeseen. Metsänomistajan valituksesta hänen etujensa loukkaamisesta ei voi tyystin olla välittämättä.
Syntyy "henkistä kuormitusta". Miksi ongelmaa ei korjata, tuntuu ihmeelliseltä.
Olen haastatellut muutamia kuljettajia. Ei ole suoritettu tutkimuksia, miten ihminen sopeutuu yksinäiseen jatkuvaan työhön istumalla koneen hytissä 8 tuntia kaikkina vuorokauden aikoina ja kaikkina vuodenaikoina (vain radio pauhaa kaverina). Pahin lausuma kuljettajalta: "Ei tämä ole ihmisen työtä."
Nyt on hyljätty ensimmäinen erä rakennuspuutavarasta, joka "ei täyttänyt lujuusvaatimuksia". Kuinka sitten voidaan kouluttaa kuljettajat harvennusten voimakkuuksiin?
Liian harvoiksi hakatut metsät tuottavat kelvotonta rakennusmateriaalia. Onko tutkimus jäänyt sivuraiteelle?
Esko Koivisto
Virrat
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

