Muista äänestäjä: poliitikkoa ei kannata liikaa kiitellä talouskasvusta eikä ruoskia talousahdingosta

Petteri Orpon (kok.) hallitus on yrittänyt epätoivoisesti kääntää taloutta kasvu-uralle. Nyt työ näyttäisi tuottavan tulosta, vai tapahtuuko käänne hallituksesta huolimatta. Kuva: Timo Filpus

Pääkirjoitus|Politiikka ja talous

4.6.202619:00

Pääkirjoitus

Tapio Nurminen

Politiikan pelikirja ei ole vuosikymmenten saatossa liiemmin muuttunut. Sen pohjalta poliitikot veisaavat vuodesta toiseen samaa vanhaa virttä riippumatta siitä, miten hallituksen väri vaalikaudesta toiseen vaihtuu.

Kun työttömyys kasvaa ja kansantuote ei, istuva hallitus vetoaa ulkoisiin tekijöihin ja korostaa tekevänsä oikeita toimia, jotka vaikuttavat viiveellä. Opposition mielestä ahdinko on hallituksen vika ja väitteet ulkoisista tekijöistä ovat vastuun pakoilua.

Oppositiojohtaja Lindtman (sd.) ja pääministeri Orpo (kok.) noudattavat vanhaa kaavaa. Opposition mielestä talouskasvu on alkamassa hallituksesta huolimatta. Hallitus taas kiittelee itse omaa panostaan. Kuva: Timo Filpus

Kun talouskäyrät kääntyvät kohti koillista ja työttömille löytyy työtä, takit kääntyvät. Hallitus suitsuttaa omaa panostaan. Oppositio vähättelee sitä ja korostaa ulkoisten tekijöiden elvyttävän taloutta hallituksesta huolimatta.

Tähän melskaamiseen kannattaa suhtautua lähes yhtä suurin varauksin kuin siihen, että Suomen viides jääkiekon MM-kulta siivittäisi talouden alkanutta nousukiitoa. Sitä, jonka Tilastokeskus on nyt vahvistanut.

Iso kiitos valtiovaranministeri Riikka Purralle (ps.) tai pääministeri Pettri Orpolle (kok.) tuoreista hyvistä talousuutisista on paljon sanottu. Vähintään yhtä paljon kuin samalle parivaljakolle oksennetut kitkerät moitteet viime vuosien ahdingosta.

Pääministeri Petteri Orpo (kok. vasemmalla) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) lähtevät siitä, että talouskäänne parempaan on hallituksen ansiota.  Kuva: Lauri Heikkinen, valtioneuvoston kanslia

Toki eriväristen koalitioiden erilaiset politiikkatoimet vaikuttavat kasvuun ja työllisyyteen, mutta vaikutukset ovat aina kiistanalaisia molempiin suuntiin. Ja aina löytyy ekonomisteja, jotka tukevat sekä hallituksen omakehua että opposition ruoskintaa enemmän ja vähemmän uskottavin perustein.

Kun äänestäjä yrittää tästä kakofoniasta hakea pohjaa omalle äänestyspäätökselleen, muutama asia kannattaa pitää mielessä.

Ensinnäkin merkittävä osa kansantuotteen heilahteluista todella johtuu ulkoisista tekijöistä. Esimerkiksi nykyinen kasvu voi hiipua nopeasti, jos globaalia taloutta kuristava sota Iranissa jatkuu pitkään.

Ja toiseksi kestävää kasvua luovat lopulta yksityiset yritykset kilpailukykyisillä tuotteilla ja palveluilla, ei valtio. Jos yritysten toimintaedellytykset pidetään kunnossa ja kysyntä kasvaa, syntyy myös uusia työpaikkoja.

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin mielestä Orpon hallitus on epäonnistunut kasvun luomisessa, työllisyyden parantamisessa ja velan leikkaamisessa. Kuva: Rami Marjamäki

Eikä kolmantena sovi unohtaa, että poliitikot voivat kyllä vaikuttaa kuluttajien ostovoimaan ja päättää julkisista investoinneista, jotka vauhdittavat kasvua. Kaikkeen tähän tarvitaan kuitenkin rahaa, jota on haalittava veronmaksajilta ja velaksi markkinoilta.

Juuri kestävän rahoituksen varmistaminen on se aikamme ratkaiseva haaste, johon poliittisten päättäjien pitäisi pystyä vastaamaan ja jonka perusteella meidän äänestäjien pitäisi itseasiassa ensisijaisesti erotella vaaleissa jyvät akanoista. Edellytysten luominen talouskasvulle on vain yksi osa tätä varmistamista.

Nykyinen buumereiden luoma hyvinvointivaltio on liian kallis, koska maksajia on vuosi vuodelta vähemmän ja niitä, joille pitää maksaa koko ajan enemmän.

Helppoja ratkaisuja tähän yhtälöön ei ole olemassa ja vaikeidenkin tekeminen edellyttää, että poliitikot ja äänestäjät kykenevät katsomaan omaa napaansa pidemmälle ja kauemmas tulevaisuuteen.

Suomi ei ole ainoa EU-maa, joka painii saman ongelman kanssa. Eikä sitä ole onnistuttu kunnolla selättämään vielä missään ”mallimaassa”, joita julkisuudessa tämän tästä esitellään.

Jatkossa hyvinvointivaltiota ja sen rahoittamista koskevissa päätöksissä pitäisi kantaa paljon enemmän huolta tulevista kuin nykyisistä maksajista ja edunsaajista. Se on paljon pyydetty, mutta paljon on myös pelissä.

Jos esimerkiksi koulutuksesta ja tutkimuksesta on kerta toisensa jälkeen helpompi leikata kuin eläkkeistä ja sosiaaliturvasta, seuraukset ovat karuja.

Kärjistäen voi jopa sanoa, että eurooppalaisilla demokratioilla ei ole tulevaisuutta, jos liian pitkään niiden ääni ratkaisee, joilla isompi osa tulevaisuudesta on takana.