
Saksa koventaa Venäjä-linjaansa, mutta aidosti kovaa saadaan edelleen odottaa
Laitaoikeiston avoin Putin-liehittely kertoo omaa kieltään siitä, miten ahtaassa raossa Berliinin hallitus on.
Saksa syyttää Venäjää epäonnistuneesta drooni-iskusta, joka tehtiin Leipizigin kentälle elokuun alussa. Kuva: Hendrik SchmidtLue artikkelin tiivistelmä- Saksa katsoo Venäjän olevan vastuussa Leipzig-Hallen lentokentän drooni-iskuyrityksestä. Bonnin Venäjän konsulaatti ja Berliinin Venäjä-talo suljetaan, ja EU-pakotteiden kiristämisestä neuvotellaan.
Nyt se sanottiin ääneen eikä epäilyille jätetty sijaan. Saksa katsoo vahvoihin todisteisiin nojaten, että Venäjä on vastuussa yrityksestä iskeä räjähteillä varustetulla droonilla Leipzig-Hallen lentokentälle.
Toisin kuin moni ylikerroksilla käyneen julkisen keskustelun jälkeen odotti, liittokansleri Friedrich Merzin hallituksen reaktio oli maltillinen.
Kansleri itse ei ollut kertomassa ilmeisen perusteellisen tutkinnan tuloksista ja niiden pohjalta tehdyistä johtopäätöksistä. Tuleen heitettiin sisäministeri Alexander Dobrint ja ulkoministeri Johan Wadephul. Viesti oli selvä: päämies puuttuu asiaan vasta sitten, kun on tosi kyseessä.
Päämies puuttuu asiaan vasta sitten, kun on tosi kyseessä.
Merz itse korosti vielä muutama päivä sitten, että vastuulliset pannaan maksamaan. Juuri se pani vauhtia julkiseen spekulaatiomyllyyn rajuista vastatoimista. Nyt hinta, joka Venäjän pitää ulkoministeri Wadephulin mukaan pulittaa, ei vaikuta kovin korkealta.
Bonnissa sijaitseva Venäjän viimeinen Saksan konsulaatti suljetaan. Samoin käy Berliinin kiistellylle Venäjä-talolle, joka ilmeisten hybridivaikuttamiskytkentöjensä vuoksi olisi itse asiassa pitänyt sulkea jo ajat sitten.
Venäjän vastaisia pakotteita luvataan kiristää yhdessä muiden EU-maiden kanssa. Suomi ja muut liittolaiset tukevat Saksaa ja arvostelevat Venäjää pontevasti. Mutta neuvottelut siitä, mitä pakotteiden kiristäminen käytännössä ja konkreettisesti tarkoittaa, ovat vasta alkamassa.
Räjähdedroonin löytyminen Leipzig-Hallen kentältä käynnisti elokuun alussa massiivisen poliisioperaation. Kuva: Sebastian WillnowEli Saksan ja koko EU:n linja suhteessa Venäjään varmasti kovenee, mutta aidosti kovia Venäjään kohdistuvia iskuja ei Wadephulin ympäripyöreiden muotoilujen perusteella vieläkään nähdä.
Iskettävää riittäisi lähtien Kremlin sotakoneelle rahaa jauhavasta varjolaivastosta. EU-maat myös ostavat edelleen Venäjältä huomattavan määrän kaasua. Sadat tuhannet venäläiset ovat tänäkin kesänä lomailleet Välimeren rannoilla. Ja pelkästään Saksan ja Venäjän välisen kaupan arvo on yhä noin kahdeksan miljardia.
Saksalaisten yltiöuhmakas sapelin kalistelu Venäjän suuntaan ei varmasti olisi ollut viisasta. Juuri sitä Putin vasalleineen yrittää hybridi-iskuillaan provosoida.
Iskettävää riittäisi lähtien Kremlin sotakoneelle rahaa jauhavasta varjolaivastosta.
Toisaalta Merzin hallituksen loivaksi typistetty kovistelu vahvistaa Putinia avoimesti liehittelevän ja Ukrainaa sodasta syyttävän laitaoikeistopuolue AfD:n sanomaa. Sen mukaan Venäjän kanssa pitäisi mahdollisimman pian palata rakentavaan poliittiseen ja taloudelliseen yhteistyöhön.
Koko Saksassa lähes 30 prosenttia ja joissain Itä-Saksan osavaltioissa yli 40 prosenttia sanoo äänestävänsä AfD:tä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



