Kataisen hallitus lahosi pystyyn

Hallitusten työ voi päättyä monella tavalla. Normaali syy demokratiassa hallituksen tien päättymiseen ovat vaalit.

Suomessakin vaihtuu hallitus seuraavissa vaaleissa. Millainen uusi hallitus tulee olemaan, sitä ei tiedä kukaan. Varsin todennäköistä kuitenkin on, että hallituksen pohja ei ole ainakaan nykyinen.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) johtama hallitus syntyi onnettomien tähtien alla. Kun hallituspohja ulottui kokoomuksesta vasemmistoliittoon ja ultravihreisiin, ei hallitusta todellakaan nitonut yhteen ideologia.

Hallituksen taival on ollut myös vaikea ja monissa kommenteissa nykyistä hallitusta onkin kuvattu kaikkien aikojen huonoimmaksi.

Näin huonoa arvosanaa hallitus tuskin ansaitsee, hallitus on sentään pysynyt koossa näihin päiviin asti. Viimeisimmässä kehysriihessä tapahtui sitten se, mitä oli kauan odotettukin, kun vasemmistoliitto jätti hallituksen.

Kun Kataisen hallituksen historiaa joskus kirjoitetaan, päällimmäiseksi jää kaksi asiaa. Hallitus epäonnistui lähes kaikessa, mihin se ryhtyi. Toisekseen, hallituksen ministereistä suuri osa, pääministeri mukaan lukien, erosi kesken hallituskauden.

Kieltämättä tällaista tapausta saa Suomenkin värikkäästä historiasta hakea.

Miksi sitten Kataisen hallitus onnistui sotkemaan suuret uudistukset, kuten kuntauudistuksen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen? Tai miksi hallituksen verolinjaukset jäivät niin mystisiksi, että edes hallituksen jäsenetkään eivät niistä aina saaneet selvyyttä? Nämä tapaukset kannattaa jatkossa selvittää opiksi ja ojennukseksi tulevan varalta.

Suomalaisessa demokratiassa on kahdenlaisia asioita, niitä, jotka voidaan päättää kapeallakin enemmistöllä ja niitä, jotka vaativat laajan kansalaismielipiteen ja suuren enemmistön kannatuksen tullakseen hyväksytyksi.

Kataisen hallituksen nuoret ministerit lähtivät ajamaan uhma mielessään läpi kuntauudistusta, jollaista kukaan asiantuntija, kansasta puhumattakaan, ei tukenut. Kuntarajoja piirrettiin mielivaltaisesti ilman, että kukaan oikeastaan tiesi, mihin rajanvedot perustuivat.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen sidottiin mielikuvitukselliseen kuntauudistukseen. Useita malleja synnytettiin ilman, että mistään niistä olisi päästy yksimielisyyteen. Uudistusta valmistellut ministerikin joutui lähtemään oman puolueensa hylkäämänä.

Kun suuria uudistuksia tehdään, ne pitäisi tehdä laajalla pohjalla. Tämän Kataisen nuoret ja kokemattomat ministerit vauhtisokeudessaan unohtivat. Tulos tunnetaan.

Hallituksen talouspolitiikka sen sijaan onnistui paremmin kuin hallinnolliset uudistukset. Hallitus myötävaikutti siihen, että maahan tuli tulopoliittinen ratkaisu. Tämä koski kuitenkin vain palkkoja, eläkeratkaisua ei pystytty tekemään.

Kaiken tämän jälkeen alkoi ministereiden joukkopako hallituksesta. Se huipentui pääministeri Jyrki Kataisen eroilmoitukseen jokin aika sitten. Kataisen hallituksen tarina on sen jälkeen virallisestikin ohi, kun kokoomuksen puoluekokous valitsee maalle uuden pääministerin.

Olisi väärtin syyttää Kataisen hallitusta kaikista maan ongelmista, sillä erityisesti talouden puolella paineet ovat tulleet ulkoa. Eurokriisi ei ollut Suomesta lähtöisin. Suomi myös selvisi eurokriisistä niin hyvin kuin viennistä riippuvainen maa vain voi selvitä.

Hallituksen piikkiin sen sijaan menee kotimaassa jatkunut keskittymiskehitys, joka on lyömässä kaikki ennätykset. Kataisen hallitukselta on puuttunut kyky nähdä keskittämispolitiikan vahingolliset vaikutukset Suomen tulevalle kehitykselle. Maakuntien mahdollisuudet on jätetty suurelta osin käyttämättä, kun aluekehitys on vinoutunut.

Politiikan lainalaisuuksien mukaan seuraava hallitus joutuu aina korjaamaan edeltäjänsä virheet. Nyt tämä tehtävä vaikuttaa vielä tavallistakin suuremmalta.