Säädöstulva sotkee kalavedet

Viime viikolla lipsahti julkisuuteen esitysluonnos uudeksi kalastusasetukseksi. Sen perusteella kalastusmääräyksistä on tulossa malliesimerkki turhasta ja turhauttavasta sääntelystä.

Kalastusasetuksella annettaisiin useille kalalajeille ylä- ja alamitat sekä erilliset päiväkohtaiset kiintiöt. Haukea tai kuhaa saisi viehekalastajan saaliiksi päätyä vuorokaudessa korkeintaan kolme kappaletta. Pyytämistavat ja välineet saisivat myös omat määräyksensä.

Kalastuksen yksityiskohtainen normittaminen nosti maakuntien kalamiesten tunteet pintaan.

”Pian tarvitaan lakimies mukaan kalareissulle”, Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen totesi tuohtuneena (MT 14.1.). Hän epäilee, että kalastusmääräykset nousevat vaaliteemaksi kevään eduskuntavaaleissa.

Kalastus on Suomessa hyvin suosittu harrastus. Siitä olisi myös huomattavasti nykyistä laajemmaksi elinkeinoksi, mikäli kalastuspolitiikka ei piipertelisi joutavan pienissä asioissa.

Kalastuslaki on parhaillaan eduskunnassa, ja myös kohun herättänyttä asetusta sorvataan vauhdilla lain toimeenpanemiseksi. On vaarana, että lopputuloksena saadaan jälleen kerran pitkä lista arkielämälle vieraita pykäliä.

Vapaa-ajan kalastuksen pikkutarkka sääntely ei tuhansien järvien maassa voi kuulua keskushallinnon säädösnikkareille. Läpi maan ulottuvat määräykset eivät tunnista vesistöjen tai niiden kalakantojen erilaisia tarpeita.

Paras tieto kalakannoista ja niiden hoitokeinoista on hyvin paikallista. Kalastuskunnat tekevät jo nyt hyvää työtä muun muassa kalojen istutuksissa, ja tarvittaessa ne asettavat kalastukselle myös perusteltuja rajauksia.

Kalastusasetusluonnosta lukiessa on helppo ymmärtää, miksi suomalaisten mitta on täyttymässä erilaisille kielloille ja rajoituksille. Näyttää, että asetuksen valmistelussa käsite normitalkoot on ymmärretty täydellisen väärin.

On nurinkurista, että samalla kun päättäjät vannovat ryhtyvänsä karsimaan pikkutarkkaa normitusta, hallintokoneisto tuottaa sitä mistään välittämättä ja kiihtyvällä tahdilla.

Koko maahan suunnattuja rajoituksia on vaikea ymmärtää, kun suurimmassa osassa järviämme ongelmana on pikemminkin alikalastus. Tehokkaalla hoitokalastuksella pystyttäisiin tukemaan paitsi vesistöjen tilaa, myös kalakantojen kasvua.

Oma lukunsa on elinkeinokalatalous. Sen harjoittajille saati elinkeinon tietoiselle kasvattamiselle päättäjiltä ei ole herunut huomiota.

Suomen murheena on talouden, tuotannon ja työpaikkojen häviäminen. On täysi syy ihmetellä, miksi runsaat sisävesistöt omaavan merenrantavaltion kalan kauppatase on satoja miljoonia euroja miinuksella.

Kyse ei ole kalastajien, kalankasvattajien tai kalastusmatkailuyrittäjien tahdottomuudesta. Rahanavoista bisnestä jää syntymättä pikkutarkan sääntelyn ja kankean lupabyrokratian takia.

Esimerkiksi Ruotsissa asiat näytetään osaavan paremmin. Rannikon kalankasvatusta siirtyy nopeamman lupakäytännön perässä länsinaapurin iloksi. Olisiko naapurilta jotakin opittavaa?

Hyvä lainsäädäntö on tärkeä perusta yhteiskunnan kehitykselle. Lakien ja asetusten pitää olla perusteltuja ja hyväksyttäviä sekä lisäksi järkevästi valvottavia. Tämä on edellytys myös lakien kunnioittamiselle.

Suomalaisessa kalastuspolitiikassa korostuvat pilkkimaksut, senttimetrirajat ja virvelimiehen vahtiminen. Ei tarvitse ihmetellä, miksi Suomi ei ole varsinainen kalatalouden suurvalta.

Kalastuslaissa päättäjillä on vielä mahdollisuus osoittaa kykynsä ja ymmärryksensä. Se mahdollisuus kannattaa käyttää hyödyksi.