Liikunta on ennaltaehkäisevä lääke myös sote-menojen kasvun hillitsemisessä
Yhteiskunnan liikuntapaikka- ja liikunnanohjaajapanostukset keskittyvät valtaosin kaupunkiseudulle, maaseudulla lasten ja nuorten liikunta- ja harrastustoiminta on paljolti vapaaehtoisten henkilöiden varassa.Vuosittain 5.- ja 8.-luokkalaisten lasten keskuudessa tehtävällä Move!-mittauksella selvitetään osana liikunnan opetusta lasten ja nuorten kestävyys- ja lihaskuntoa, liikkuvuutta sekä motorisia taitoja. Tänä vuonna tehdyn mittauksen tulos on osaksi myönteinen, koska erityisesti 5.-luokkalaisten lasten fyysinen toimintakyky on kohentunut. (STT 11.12.)
Tämä ei koska kaikkia, koska maaseudulla asuvien tyttöjen toimintakyky on viime vuodesta heikentynyt. Muutenkin lasten fyysisessä toimintakyvyssä on merkittäviä eroja kaupunkien ja maaseudun välillä. Kaupungeissa asuvien lasten ja nuorten toimintakyky on selkeästi parempi. Tämä kehitys on ollut nähtävissä vuosien ajan.
Pari vuotta sitten Kuortaneen urheiluopiston rehtori Tapio Korjus totesi MT:n haastattelussa, että liikkumattomuus on pienenevien paikkakuntien ongelma, koska kaupungeissa harrastusvaihtoehtoja on enemmän ja lähempänä. Lisäksi maaseudulla etäisyydet ovat pitkiä sekä koulu- että harrastuspaikkoihin, ja ne aiheuttavat paljon istumista autossa. (MT 10.1.2023)
Maaseudun harrastustoiminta on vapaaehtoisten varassa.
Vuosi sitten UKK-instituutin johtaja, lääkäri Tommi Vasankari sanoi STT:n haastattelussa, että harvaan asutuilla alueilla lasten ja nuorten kuntoa nakertavat pitkät etäisyydet. Lapset ja nuoret, jotka istuvat tunteja koulubussin tai -taksin penkillä, eivät millään pysty Vasankarin mielestä liikkumaan riittävästi ja olemaan aktiivisia. Hänen mukaansa tilanne on aiheutettu kutistamalla kouluverkostoa ja lakkauttamalla kyläkouluja. (13.2. 2023.)
Poliitikot puhuvat paljon maahanmuutosta ja nyt erityisesti hyvinvointialueista, mutta liikkumattomuus on Korjuksen mielestä pitkässä juoksussa suurempi kysymys kuin ne.
Yhteiskunnan liikuntapaikka- ja liikunnanohjaajapanostukset keskittyvät valtaosin kaupunkiseudulle, maaseudun liikunta- ja harrastustoiminta on paljolti vapaaehtoisten henkilöiden varassa. Heidän panostaan koko yhteiskunnan hyvinvoinnin rakentajina ja ylläpitäjinä ei voi yliarvioida. Lapsuudessa luodut liikuntatottumukset kantavat usein myös aikuisena. Liikunta on ennaltaehkäisevä lääke moneen ongelmaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




