Itämereltä paljastuu valtavia päästölähteitä

Itämeren suojelusta on viime vuosikymmeninä muodostunut sen ympärysvaltioiden yhteinen missio. Yhteistyö merta kuormittavien päästöjen vähentämiseksi on tiivistynyt. Ristiriitojen ja peittelyn sijaan ollaan rantavaltioiden kesken päästy avoimeen keskusteluun.

Itämeri on käytännössä EU:n oma sisämeri. Sen arvo aletaan tunnustaa myös unionin yhteisessä päätöksenteossa ja ohjelmissa. Myös EU:hun kuulumaton, mutta meren rantavaltioihin lukeutuva Venäjä osoittaa suojelutyöhön aiempaa suurempaa kiinnostusta.

Suomi on ollut monella tapaa lipunkantaja Itämeri-yhteistyössä. Valtioiden välisen vaikuttamisen lisäksi suomalaiset ovat myös itse tehneet paljon käytännössä. Päästöjä Itämereen ja sisävesistöihin on vähennetty tuntuvasti niin teollisuuden, asutuksen kuin maataloudenkin osalta.

Välillä on menty jopa äärimmäisyyksiin. Tällainen oli esimerkiksi niin kutsuttu jätevesiasetus, jolla haluttiin keräillä haja-asutusalueiden vähien asukkaiden wc-jätökset suuriin keskuspuhdistamoihin.

Jätevesiasetus osoittautui kustannuksiltaan ja hyötysuhteeltaan järjettömäksi. Vaikka asetusta lievennettiin, sen perusteella kaivetaan edelleen maaseudulla monta tarpeetonta muoviputkea maaperään.

Tahto vesien suojeluun on Suomessa joka tapauksessa korkealla. Esimerkiksi maataloudessa lähes jokainen viljelijä osallistuu ympäristöohjelmaan, ja suurimpien huuhtoumariskien alueilla on suojeltu vesiä tuottajien ja ympäristöhallinnon yhteistyönä hyvin tuloksin.

Vaikka ruohonjuuritasolla edetään suojelussa tarkasti, paljastuu Itämeren ympäriltä edelleen säännöllisesti suuria yksittäisiä kuormittajia ja kuormitusriskejä.

Muutama vuosi sitten havahduttiin Pietarin alueen suurten kotieläinkeskittymien lantaongelmiin. Viime kesänä huomattiin, että Venäjän Laukaanjoella, lähellä Viron rajaa Fosforitin suuri lannoitetehdas vuoti mereen koko Suomen fosforipäästöjä vastaavan fosforimäärän.

Uusin jättipäästö paljastui Puolan Gdanskista, jossa jätekipsivuoresta vuotaa Itämereen yhteydessä olevaan vesistöön Laukaanjoen mittaluokkaa oleva fosforimäärä. Paljastavat näytteet otti kesäkuussa Helsingin Sanomien toimittaja Heli Saavalainen. Tällä viikolla Suomen ja Puolan viranomaiset vahvistivat vuodon omilla mittauksillaan.

Puola on luvannut ripeitä toimia vuodon tukkimiseksi.

On selvää, että nopein ja tehokkain keino Itämeren tilan parantamiseen on puuttua suurimpiin yksittäisiin päästölähteisiin. Samalla on hämmentävää, että Laukaanjoen ja Gdanskin kokoluokan päästölähteitä paljastuu edelleen vielä vuosikymmenten suojeluyhteistyön jälkeenkin.

On suojeluyhteistyötä toteuttavien valtioiden ja niiden viranomaisten kannalta noloa, että päästön paljastaa yksittäinen toimittaja. Vihiä vuodosta on ollut, sillä aivan sattumalta toimittajat eivät seikkaile vieraassa maassa näyteputkiloiden kanssa.

Pääasia on tietysti se, että Gdanskinkin vuoto saadaan hallintaan. Ilmaan jää kuitenkin kysymys, kuinka paljon vastaavia tapauksia on edelleen pimennossa.

On tärkeää, että vesistöjä suojellaan kaikilla rintamilla. Tavallisen kansalaisen motivaatio suojeluun voi kuitenkin kärsiä, jos varsinaisia saastuttajia ei saada kuriin.

Kallista jätevesijärjestelmää asentavaa Pihtiputaan mummoa tai yksittäisiä fosforikiloja puntaroivaa viljelijää asetelma voi jopa suututtaa. Suojelun nimissä ammutaan tykillä kärpästä, muttei huomata posliinikaupassa riehuvaa norsulaumaa.