Poliitikkojen kannattaisi viimein katsoa peiliin – maaseutu unohdettiin, eikä keskittäminen tuonut kasvua
Tutkijoiden mukaan maaseutu on hävinnyt yhteiskunnallisesta keskustelusta.
Tutkijoiden mukaan päätösten vaikutuksia maaseutuun ei osata arvioida. Kuva: Mikko Mäki-Latvala, Petteri Kivimäki, Sanne Katainen8.9.202506:00
Kenellekään maaseudulle asuvalle ei tule yllätyksenä, että maaseutualueiden tarpeita ei ole päätöksenteossa otettu riittävästi huomioon. Julkisten toimijoiden vetäytyminen pienemmiltä paikkakunnilta on jatkunut kiihtyvään tahtiin. Uutta sääntelyä ja vaatimuksia kehitellään tavalla, joka on arkielämälle vierasta.
Nyt huolissaan ovat myös maaseutua työkseen tutkivat. Ruralia-instituutin tutkimusjohtaja Torsti Hyyryläisen mukaan maaseutu on hävinnyt yhteiskunnallisesta keskustelusta (MT 3.9.). Jopa maaseutuvaltaisissa kunnissa ajatellaan, että maaseutu on menneisyyttä. Havainnot ovat ristiriidassa yleiseen poliittisen puheen kanssa, jossa maaseutua kyllä periaatteessa arvostetaan ja huoltovarmuudesta ollaan huolissaan. Synninpäästöä ei Hyyryläisen mukaan saa yksikään puolue. Edes maaseutupuolueeksi mielletty keskusta ei hänen mielestään ole pitänyt maaseutua esillä.
Edes keskusta ei ole pitänyt maaseutua esillä”
Ruralia-instituutin johtajan Sami Kurjen mukaan poliitikoilla ja hallinnon virkailijoilla on kyllä halua ja pyrkimystä huomioida maaseutu päätöksenteossa. Tulokset ovat kuitenkin jääneet heikoiksi, koska erilaisten päätösten moninaisia maaseutuvaikutuksia on vaikea hahmottaa. Kurki uskoo, että tilanne voi jatkossa parantua. Ainakin, jos se on pakon sanelemaa. Parannettavaa on myös maaseutututkijoiden toiminnassa. Akateemisista kammioista olisi siirryttävä enemmän yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi.
Suurin este maaseudun kehittämiselle on 1960-lukulainen ajatustapa, jonka mukaan maaseutu on menneisyyttä ja kaupunki edustaa tulevaisuutta. Kriisien keskellä maaseutu ”löydetään” ratkaisuna moniin ongelmiin. Olojen rauhoituttua palataan kuitenkin vanhaan mantraan keskittymisen väistämättömyydestä. Maaseutuun ja kaupunkiin liittyy paljon tunteita ja ideologisia tavoitteita. Olennaista olisi kuitenkin katsoa tosiasioita.
Suomen talous on keskittymiskehityksestä huolimatta polkenut paikallaan lähes kaksi vuosikymmentä. Uudellamaalla työttömyys on ennätystasolla, ja tilanne pahenee siellä muuta maata nopeammin. Työttömyys koskettaa yhä useampaa korkeasti koulutettua toimistotyöläistä. Samaan aikaa moni valmistavan teollisuuden ala kärsii työvoimapulasta. Maakunnissa ja maaseudulla sijaitseviin pajoihin ei ole tekijöitä, kun kaikki etsivät onneaan pääkaupunkiseudulta.
Nollakorkojen aikaan kasvukeskukset rakennettiin täyteen kerrostaloyksiöitä, jotka nyt odottavat tyhjinä asukkaita. Rakennusteollisuudesta toivotaan jälleen työllisyyden pelastajaa, vaikka sen tuottavuuskehitys on ollut surkeaa, eikä ala juuri tuo vientituloja. Valtion tuella rakennetut talot, joissa asuminen kustannetaan Kelan tuella, ei kuulosta menestysreseptiltä. Varsinkin, jos samaan aikaa täysin käyttökelpoista asuntokantaa jää rapistumaan eri puolilla Suomea. Kaupunkien ja työttömyyden samanaikainen kasvu on myös sosiaalisesti huono yhdistelmä. Näköalattomuus johtaa syrjäytymiseen, mikä taas näkyy nuorisorikollisuuden ja jengiytymisen kasvuna. Helsinkiä riivaava peukkuepidemia on tästä yksi oire. Moni miettii poismuuttoa, kun rappukäytävässä ei uskalla enää kulkea.
Tasapainoisempi aluekehitys on täysin mahdollista”
Tasapainoisempi aluekehitys on täysin mahdollista. Vihreä siirtymä ajaa siihen itsessään, ja etätyö mahdollistaa hajautetun työskentelyn lähes kaikilla aloilla. Olennaisinta on elämänlaatu. Maaseudulla pärjätään vähemmillä julkisilla palveluilla, kunhan perusasiat toimivat kunnolla. 2030-luvulle tultaessa olisi korkea aika päästä eroon vanhoista keskittämisen mantroista. Maaseudun kehittämisessä ei tarvita juhlapuheita eikä nostalgiaa. Riittää kun katsoo mihin maailma on menossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
