Rakentaminen on myös ilmastohaitta

Kannattaako maailma rakentaa aina uudelleen ja onko metropolistuminen sittenkään ekologinen ratkaisu yhä lämpenevään maailmaan? Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto Sitra iski kunnolla ytimeen julkaistessaan tutkimuksensa rakentamisen ilmastovaikutuksista (MT 5.6.).

Sitra muistuttaa muun muassa sementin ja rakentamisessa käytetyn teräksen raskaista ilmastovaikutuksista. Ne ovat odotettuakin suurempia.

Tutkimuksessaan Sitra patisti rakennusteollisuutta nykyistä tehokkaampiin toimiin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Yhdessä European Climate Foundationin kanssa tehdyssä selvityksessä painotettiin nyt erityisesti materiaalien haitallisia ilmastovaikutuksia puhtaasti energian tuottamisen sijasta.

Tutkimuksessa kysytään, onko teräksen, alumiinin, muovin ja ennen kaikkea sementin osalta tehty kaikki mahdollinen, jotta niiden päästöt olisivat mahdollisimman pienet? Vaikka vastaus on kielteinen ja samalla ilmeinen, kysymys itsessään on tuiki tärkeä.

Sitran johtaja, kiertotalouden kotimainen kärkiasiantuntija, Mari Pantsar patistaakin teollisuutta pohtimaan tosissaan, kuinka paljon se voisi uusiokäyttää materiaalejaan. Euroopan raskaan teollisuuden päästöt voitaisiinkin selvityksen mukaan puolittaa vuoteen 2050 mennessä. Tällä olisi valtava merkitys, koska raskas teollisuus tuottaa noin 40 prosenttia alueen kokonaispäästöistä.

Erityisen hankalaan asemaan tutkimus asetti sementin. Sen uusiokäyttö on moniin muihin materiaaleihin verrattuna huomattavan hankalaa. Kuitenkin sen ilmastopäästöt ovat suuret.

Vastuu asiasta on rakennusketjun kaikilla toimijoilla, myös kuluttajilla. Hiiltä sitovalle puurakentamiselle Sitran raportti on rohkaisevaa kuultavaa. Myös ympäristötietoiset kuluttajat ovat saman asian jo huomanneet. Puun rakennuskäytölle onkin tarjolla aivan uudenlainen kysyntä, kun rakennusmääräyksiä ja asuntopolitiikkaa voidaan ohjata kestävämpään suuntaan.

Sitran tutkimuksen toinen pommi piilee kaupungistumisen kyseenalaistamisessa. Onko tiivis metropolirakentaminen sittenkään ratkaisu paitsi kansalaisten asumistoiveisiin myös ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen. Sitran selvitys antaa myös tähän viitteellisen, mutta selvän vastauksen.

Se on ei.

Kun rakentamisen ilmastovaikutuksia tutkitaan lisää, niitä on mahdollisuus pienentää. Mutta onko kaikki rakentaminen sittenkään tarpeellista? Pitäisikö maakuntakaupunkeja tukea lisää ja hajasijoittaa palveluja paitsi perinteisen aluepolitiikan myös ilmastopolitiikan näkökulmasta.

Tarvitsemmeko sittenkään nykyistä suurempaa Helsinkiä vai riittäisivätkö Turku, Tampere, Oulu, Kotka, Seinäjoki ja muut hienot maakuntakaupungit turvaamaan maan hyvinvoinnin.

Jo parin vuoden ajan maakuntien talouskasvu on ollut vahvaa ja työntekijöistä on kova kysyntä. Jos maakuntien palvelut turvataan, monelta rakentamishankkeelta vältytään ja niistä aiheutuvia ympäristöhaittoja voitaisiin vähentää puhumattakaan massiivisesta asumistuen suuntaamisesta erityisesti pääkaupunkiseudun kasvattamiseen.

Globaalisti ilmiö on yhtä merkittävä. Vaikka ilmastonmuutos jo nyt pakottaa erityisesti Saharan eteläpuolisilta alueilta ihmisiä muuttamaan kaupunkeihin, kaikki voitava kannattaa tehdä, jotta tarpeettomalla rakentamisella ei ilmastonmuutosta enää vauhditeta.

On selvää, että rakentaminen työllistää ja tuottaa myös hyvinvointia. Samalla on selvää, että kehittyäkseen sekä Suomi että muut maat tarvitsevat uusia rakenteita.

Tulevaisuudessa rakentamisesta saattaa kuitenkin tulla lentämiseen verrattava ilmastohaitta. Yhä useammin sitä on syytä välttää.