Keskusta tarvitsee suunnan näyttäjän

Keskustan puheenjohtajakisa sai aivan uuden alun sunnuntaina, kun kaksi vuotta keskustaa johtanut Mari Kiviniemi ilmoitti luopuvansa kisasta. Viimeinen niitti Kiviniemen luopumispäätökselle oli puoleen heikentynyt gallupkannatus.

Puolueen kannatuksen notkahdus edellisen mielipidemittaukseen verrattuna mahtuu hyvin mittausten virhemarginaaliin, joten se ei ole luopumispäätöksen todellinen syy.

Syy ei ole myöskään murskaava vaalitappio, vaikka keskustan puheenjohtajaksi pyrkivä, puolueen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen syyttikin televisiohaastattelussa Kiviniemeä vaalitappiosta.

Muutosvaalit 2011 -tutkimuksen perusteella voi päätellä, että keskustan vaalitappion siemenet olivat vähintäänkin jo hyvällä oraalla ennen Kiviniemen valintaa puheenjohtajaksi ja pääministeriksi.

Huolimatta kannatusnotkahduksesta näyttää siltä, että sekä keskusta että SDP ovat jo ohittaneet kannatuksensa pohjakosketuksen. Molemmilta puolueilta paljon ääniä ottaneen perussuomalaisten kannatus sen sijaan on edelleen laskusuunnassa.

Kannatuksen palauttamiseen ei ole pikatietä, vaan se vaatii kovaa työtä ja kärsivällisyyttä. Sitä ei keskustalta ja sen puheenjohtajalta näyttänyt löytyvän.

Kiviniemi tunsi jääneensä puheenjohtajana ilman tukea. Hän näkee merkkejä puolueen epäyhtenäisyydestä ja on huolissaan puolueensa tulevaisuudesta. Huoli on osin aiheellinen, mutta suurissa puolueissa on aina erilaisia näkemyksiä asioista. Nykyisin suurten puolueiden sisällä on usein suurempia eroja mielipiteissä kuin puolueiden välillä.

Puolueen puheenjohtajan ja koko puoluejohdon tehtävä on sovittaa nämä erilaiset näkemykset yhteiseksi suureksi linjaksi. Oikein käsiteltynä erilaiset mielipiteen ovat voimavara, mutta tuhon siemen löytyy pitkittyneistä henkilöristiriidoista.

Puheenjohtajan jääminen ilman puolueen yhtenäistä tukea ei ole vierasta muissakaan puolueissa. Eduskunnan nykyisen puhemiehen Eero Heinäluoman ura puolueensa puheenjohtajana jäi lyhyeksi samoin kuin kokoomuksen Ville Itälän. Helppoa ei ollut puheenjohtajauran alku myöskään nykyisellä SDP:n puheenjohtajalla, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisella.

Kaikki tekevät virheitä. Kiviniemen olisi pitänyt puheenjohtajana esimerkiksi huomioida puheenjohtajavaalin tulos eduskuntaryhmän johtoa valittaessa. Puheenjohtajavaalin niukasti hävinneelle Mauri Pekkariselle ei löytynyt paikkaa eduskuntaryhmän johdosta.

Keskusta ei kuitenkaan nouse vanhoja muistelemalla, vaan katsomalla tiukasti eteenpäin. Puolue tarvitsee puheenjohtajan, jonka johdolla se pärjää ensi syksyn kunnallisvaaleissa. Jyrki Kataisen (kok.) johtama kuuden puolueen hallitus on antanut hyvät eväät keskustan kunnallisvaalimenestykselle muun muassa kuntauudistushankkeellaan, leikkauslistoilla ja lakkauttamalla maakuntien varuskuntia.

Kiviniemen luopuminen asettaa puolueen puheenjohtajaehdokkaat uuteen tilanteeseen. Puheenjohtajakampanjaa ei voi enää käydä haastamalla ja moittimalla istuvaa puheenjohtajaa. Nyt pitää pystyä tarjoamaan omaa linjaa siitä, miten puolue pärjää kunnallisvaaleissa ja seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Keskustassa on ollut tapana valita uudeksi puheenjohtajaksi suhteellisen nuori henkilö. Tällä hetkellä ehdokkaina olevat henkilöt ovat yli kuusikymppisiä ja ehdokkuutta harkitsevat kolmekymppisiä. Mihin ovat kolmen vuosikymmenen ikäluokat kadonneet?

Keskustassakin kaivataan vahvaa johtajaa. Kukaan ei kuitenkaan voi olla yksin vahva ilman selkeää linjaa, jolla on puolueen jäsenten luottamus ja tuki. Keskusta tarvitsee vahvan suunnan näyttäjän.