Troijan hevosta uitetaan lakiin

Ympäristöministeriössä valmistellaan esitystä ympäristönsuojelulain uudistukseksi. Työryhmän enemmistö on ympäristöjuristeja. Mukana on myös muutama luonnonsuojelujärjestöjen ammattiaktivisti ja pari etujärjestöjen edustajaa.

Ympäristöhallinto on kiirehtinyt lakimuutosta erityisesti turpeen takia. Nykyinen ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) on asettanut tavoitteekseen turpeen energiakäytön lopettamisen. Tavoite tulee suoraan Suomen luonnonsuojeluliitolta, joka on sitonut itsensä näkyvästi turpeeseen.

Ympäristönsuojelulakiin ollaan kaavailemassa nyt uutta rajoitusta, joka väärinkäytettynä olisi kohtalokas koko maaseudulle. Lakinikkarit ovat kehitelleet erityisen luonnonarvokäsitteen, jota voidaan soveltaa luovasti arvioitaessa elinkeinojen ympäristölupahakemuksia.

Luonnonarvokäsite merkitsee sitä, että lupaviranomainen voi suhteellisen vapaasti estää minkä tahansa elinkeinoon vaikuttavan ympäristöluvan myöntämisen. Erityinen luonnonarvo voi olla uhanalainen laji, maisema tai virkistysarvo. Siis mikä tahansa.

Ympäristössä löytyy tällaisia ”luonnonarvoja” joka paikassa. Notkelmassa kasvava saniaispuska tai puussa oleva variksen pesä voi olla erityinen luonnonarvo. Vain mielikuvitus on rajana käsitteen venyttämiselle.

Uuden lain tarpeellisuutta ja kiireellisyyttä perustellaan tarpeella saattaa turpeen ympäristöluvat nykyistä tiukempaan syyniin. Tämä jo kertoo, että kysymys on puoluepoliittisista päämääristä, jotka ohjaavat lainvalmistelua.

Ympäristönsuojelulain uudistamiseen liittyy tärkeä periaatteellinen hallinnollinen ja oikeudellinen näkökulma. Laki lisää virkamiesvaltaa ja siirtää eduskunnalle kuuluvaa lainsäädäntövaltaa byrokratialle. Kehityssuunta on ollut viime vuosina nähtävissä monissa lakihankkeissa.

Eduskunnalta on siirretty valtaa virkamiehille aiemmin jätevesiasetuksessa ja luonnonsuojelulaissa. Kummassakaan tapauksessa tarkoitus ei ollut sama kuin lopputulos.

Jätevesiasetuksessa saatiin aikaan sotku, joka ei ole selvinnyt vieläkään. Eduskunta joutui jälkikäteen vaivaamaan jopa perustuslakivaliokuntaa laittaakseen asian jonkinlaiseen järjestykseen.

Myös viime kaudella tehty luonnonsuojelulain muutos siirsi merkittävän osan eduskunnan päätösvaltaa virkamiehille, tosin eduskunnan omalla päätöksellä. Uudet luonnonsuojelualueet voidaan jatkossa päättää valtioneuvoston tai ympäristöministeriön asetuksilla.

Näillä alueilla ryhdytään nyt soveltamaan kansallispuistojen rauhoitussääntöjä, vaikka kansallispuistoista pitää päättää lailla. 600 000 hehtaaria vanhoja tuhatvuotisia eränkäyntimaita on menossa pakettiin.

Jäljet pelottavat. Maaseudulla tiedetään, mitä kasvoton virkamiesvalta merkitsee. Uudesta ympäristösuojelulaista on tulossa jälleen uusi peukaloruuvi byrokratian kalupakkiin ja sitä voidaan käyttää tehokkaasti maaseutuelinkeinoja vastaan.

Se, että ympäristöministeri Ville Niinistö tämän kiistää, ei poista epäilyä. Miksi laki sitten aiotaan kirjoittaa tällaiseen muotoon, jos sitä ei aiota käyttää?

Väljien valtuuksien antaminen hallinnolle uhkaa jopa kansalaisten oikeusturvaa. Uuden lain perusteella voidaan estää miltei mikä tahansa toiminto vetoamalla siihen, että jokin paikka on yleisesti arvokas.

Viranomaisten toimivallan löysä laajentaminen ei täytä enää oikeusvaltion tunnusmerkistöä. Kansalaiset voivat joutua suoranaisen mielivallan kohteiksi lupakarusellissa.

Vastaavaa on tapahtunut jo rakennuslupien kohdalla. Ilman että missään on päätetty rajoittaa kansalaisten oikeutta valita oma asuinpaikkansa, on rakentamiskieltojen avulla ryhdytty estämään rakentamista maaseudulle.

Syyksi kelpaa se, että rakentaminen jollakin paikalla voi estää tulevaa kaavoitusta. On siinä syytä kerrakseen.