Rinne lähti vastatuuleen

Sosialidemokraattien tuore puheenjohtaja Antti Rinne päätti ryhtyä valtiovarainministeriksi. Päätös oli oikea, olkoonkin että Rinne itse näytti epäröivän kauan, ottaisiko sittenkään vastaan rahaministerin työlään tehtävän.

Antti Rinteen alku SDP:n puheenjohtajana ei ole sujunut helpoissa merkeissä. Sosialidemokraatit kirjasivat eurovaaleissa kaikkien aikojen rökäletappion, vain kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Rinteestä tuli puheenjohtaja.

Rinne tuskin oli kovin paljon syyllinen vaalitappioon, mutta silti tulos hätkähdytti. Puheenjohtajan vaihdos ei ollut ainakaan lisännyt demarien kannatusta. Jos kuviteltiin, että Rinne toisi perussuomalaisiin karanneet rasvanahkaduunarit takaisin demareihin, niin luulo oli turha. Sen sijaan toimihenkilötaustaiset naiset tuntuivat nostaneen kytkintä.

SDP:n puoluehallitus ja eduskuntaryhmä istuttivat kuitenkin puheenjohtajansa valtiovarainministeriksi. Jos kerran ollaan hallituksessa, niin sitten ollaan kokonaan eikä vain toisella jalalla. Ison hallituspuolueen johtajalla on oltava raskas salkku.

Tuskin uusi valtiovarainministeri ehtii edes aloittaa, kun koko hallitus joutuu eroamaan pääministerin vaihdoksen myötä. Kun kokoomus on saanut päätetyksi uuden johtajansa nimen, tästä tulee uusi pääministeri. Edessä ovat uudet hallitusneuvottelut.

Julkisuudessa on puhuttu vähättelevästi minihallitusneuvotteluista, ikään kuin siellä päätettäisiin minitalouspolitiikasta. Todellisuudessa on kysymys hallitustavoitteista vaalikauden loppukaudeksi. Pohjalla ovat tietysti Kataisen hallituksen tekemät säästöpäätökset, mutta niiden lisäksi on tehtävä paljon muutakin.

Nykyisen hallituksen päätöksiin kuuluu valtion omaisuuden myynti 1,5 miljardin euron edestä. Tätä päätöstä on lähdetty toteuttamaan jo myymällä Destia, josta saatiin 150 miljoonaa. Myös viinatehdas Altia ollaan panemassa lihoiksi. Tämän lisäksi Metsähallitusta ollaan jakamassa vihreiden ja kokoomuksen keskinäisellä sopimuksella.

Uusi valtiovarainministeri on asettunut etukäteen vastustamaan kaikkia näitä hankkeita. Destian kauppaan Rinne ei ehtinyt puuttua, mutta sen sijaan Altian henkilöstölle hän ehti luvata tukea. Altia voi vaihtaa omistajaa, jos työpaikkojen säilymisestä Suomessa on sataprosenttinen varmuus, Rinne sanoi.

Sellaista varmuutta ei nykypäivänä ole helppo antaa. Jos Altia myydään ulkomaiselle juomateollisuudelle, ei sellaista kapitalistia olekaan, joka antaisi sitovat takuut tuotannon säilymisestä jossakin maailman kolkassa. Rinne tietää tämä yhtä hyvin kuin Altian väkikin.

Metsähallituksen yhtiöittämissuunnitelma taas on saanut vastaansa jo aiemmin koko opposition. Kun myös SDP:n eduskuntaryhmä otti asiaan kielteisen kannan, on suunnitelmaa pakko rukata. Jos Rinne nyt menisi hyväksymään vanhan hallituksen paperin, häneltä katoaisi kaikki uskottavuus. Hallitusneuvotteluissa demarien on pakko ottaa tiukka kanta Metsähallituksen jakamista vastaan.

Ennen tuloaan puheenjohtajaksi Rinne vaati koko kehyspäätöksen avaamista. Kun hänestä itsestään nyt tuli valtiovarainministeri, ovat avaimet hänen omissa käsissään.

Valtiovarainministeri joutuu ottamaan huomioon talouden realiteetit. Yksi realiteetti, josta Rinne on itsekin puhunut, on työpaikkojen katoaminen. Suomessa tehdään liian vähän töitä.

Toinen tosiasia on valtion jatkuva velkaantuminen. Valtiolla ei ole varaa lisäelvytykseen, sillä elvytys on jo nyt massiivista. Budjetin aukko on kahdeksan miljardin luokkaa ja Suomen kokonaisvelka on ylittämässä 60 prosenttia kansantuotteesta.

Rinne tähdänneekin siihen, että valtion omaisuudesta saadut myyntitulot pannaan investointeihin poikimaan uusia työpaikkoja. Tavoite on hyvä. Miten siihen päästään, ja mihin investoidaan, onkin jo paljon vaikeammin ratkaistava asia.