Vanhuspalvelulaki kuntien vastuulle

Vanhuspalvelulakia valmistellut työryhmä luovutti torstaina peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonille (sd.) luonnoksensa uudeksi vanhuspalvelulaiksi.

Ministeri itse oli luonnokseen erittäin tyytyväinen. Hänen mielestään työryhmän oli onnistunut luomaan kokonaisvaltaisen näkemyksen siitä, miten iäkkäiden ihmisten hoivaa tulee kehittää.

Eduskunnassa lakiluonnos herätti tuoreeltaan kiivasta keskustelua. Kritiikkiä tuli opposition lisäksi myös päähallituspuolueelta kokoomukselta.

Kokoomuksen kansanedustajien kritiikki kumpuaa osin myös siitä, että nykyinen peruspalveluministeri halusi valmistella vanhuspalvelulain uudelleen, vaikka edellisen hallituksen kokoomuslaisen peruspalveluministerin Paula Risikon johdolla lakia oli jo valmisteltu.

Viime syksynä Risikko muistutti Guzenina-Richardsonia siitä, että vanhuspalvelulakia on vietävä eteenpäin hallitusohjelman mukaisesti aikaisemman valmistelun pohjalta.

Guzenina-Richardson arvosteli aikaisempaa lakiluonnosta muun muassa siitä, ettei siinä ollut tarkkaa hoitohenkilöstön mitoitusta. Uudessakaan luonnoksessa sitä ei ole, vaan ministerin mieli oli muuttunut.

Työryhmä on sinänsä oikeassa, ettei laadukas hoito suoraan riipu henkilöstön määrästä, mutta hoitotyössä jos missä, perustyötä tekevät kädet ovat avainasemassa.

Kokonaisuudessaan on hyvä, että Suomeen saadaan vanhuspalvelulaki, jossa palvelujen laadulle ja saatavuudelle asetetaan kriteerit. Jokainen on oikeutettu riittävään hoitoon ja turvaan.

Lakiluonnosta valmistelleen työryhmän puheenjohtajan, kansliapäällikkö Kari Välimäen mukaan koko lain lähtökohta on, että mummo saa maalla palvelut kotiinsa. Ajatuksena ovat Välimäen mukaan lähipalvelut ja kotona pärjäämisen tukeminen. (MT 20.4.)

Välimäen mukaan uusi vanhuspalvelulaki tukee hallituksen ajamaa kuntauudistusta, sillä se edellyttää kunnilta laajaa vanhuusosaamista. Siihen eivät kaikki kunnat hänen mielestään pysty yksin.

Vanhustenhoidon taso vaihtelee kuntien välillä ja vanhuspalelulakia tarvitaan myös siksi, että monissa kunnissa vanhusten asemassa on paljon korjaamista. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, että pienissä kunnissa asiat hoidettaisiin huonosti ja suurissa kunnissa paremmin. Maaseudulla on perinteisesti pidetty vanhuksista huolta, koska ihmiset ovat siellä tottuneet huolehtimaan toisistaan.

Entistä suurempana ongelman sekä maaseudulla että kaupungeissa on vanhusten yksinäisyys. Lainsäädännöllä yksinäisyyden tunnetta on vaikea poistaa, vaan siihen tarvitaan yhteisöllisyyttä sekä vanhusten luona vierailevaa henkilöstöä.

Vanhuspalvelulain ongelma on sama kuin monen muunkin lainsäädännön. Eduskunta lisää kuntien velvollisuuksia samaan aikaan kun kuntien valtionosuuksia ollaan supistamassa. Vanhuspalvelulain toteuttaminen tulee Kuntaliiton mukaan maksamaan noin 200 miljoonaa euroa.

Vaikka hallitus on varautunut tukemaan vanhuspalveluista vastaavia kuntia 72 miljoonalla eurolla, jää kuntien harteille suurin rasitus. Tämä rasitus ei jakaannu kuntien osalta tasa, vaan sellaiset kunnat, missä vanhusten osuus on suuri joutuvat kantamaan suurimman taakan.

Vanhuspalvelulainkin valmistelun yhteydessä olisi hyvä pohtia kuntien ja valtion tehtäväjakoa.

Jokaisella on oikeus hyvää ja arvokkaaseen vanhuuteen. Siihen kuuluu oleellisesti se, että vanhuksilla on oikeus itse valita, miten ja missä vanhuutensa viettää.