Suomalainen tuottaja tarvitsee yhä apua

Maataloustuottajien ahdinko oikenee liian hitaasti. Vaikka myönteisiä merkkejä Kiinan viennistä ja kotimarkkinoidenkin vedosta on saatu, hintataso ei ota kohentuakseen. Ei ainakaan riittävästi.

Tuorein todiste heikosta kannattavuudesta on sianlihan hinnan kehitys verrattuna Keski-Euroopan maihin. Suomessa hintakäyrä mataa tasaista tahtia, kun Saksassa on päästy Kiinan viennin avulla jo selvään nousuun.

EU:n keskihintakin on ohittanut Suomen tason. Täällä sianlihasta maksettava hinta on 156 euroa sadalta kilolta. Se on viidenneksi vähiten EU:n 28 jäsenmaasta (MT 3.4).

Aivan toivoton tilanne ei kuitenkaan ole. Kiinan markkinoiden vedon pitäisi kaiken järjen mukaan vaikuttaa myös kotimaan hintoihin. Brasilia­laisen lihan vientihuijaukset saattavat myös parantaa suomalaisen lihan asemaa paitsi kotimarkkinoilla myös viennissä.

Lisäksi maa- ja metsätalous­ministeriö suunnittelee liha­tuotteisiin alkuperämerkintöjä, jotka saattavat helpottaa kuluttajien mahdollisuuksia varmistua koti­maisuudessa muun muassa valmisruokia ostettaessa.

Vaikka kansainvälisten markkinoiden veto helpottaisi tilannetta Suomessa, se ei riitä. Tuottajan asemaa olisi aivan välttämättä pystyttävä parantamaan kotimaisessa elintarvike­ketjussa.

Kaupan asema on ketjussa liian vahva. Nyt se pystyy kilpailuttamaan sekä tuottajat että teollisuuden henki­hieveriin. Tilannetta heikentävät myös kaupan ja teollisuuden käyttöön ottamat pitkät sopimukset. Muun muassa kesän grillimakkarat on jo pitkälti myyty. Viennin veto ei pääse tuottajaa auttamaan.

Pitkien sopimusten etuna pidetään hintakehityksen tasaisuutta. Sekään ei tietysti tuottajaa auta, jos hinnat on tuomittu pysyvästi kannattavuus­rajan alle.

Uusimman kuluttajien hintavertailun voittaja on S-ryhmä (Kauppalehti 3.4.). Se on onnistunut painamaan hintansa alle entisen hirmuhalpuuttajan, Lidlin.

Kauppalehden tutkimuksen mukaan halvin ostoskori oli Prismassa. Myös kakkossija tuli samaan ryhmään, kun vertailuun valikoitunut S-marketkin alitti Lidlin korin hinnan. K-ryhmän kauppojen korit maksoivat parisenkymmentä prosenttia S-ryhmää enemmän.

Kauppa tietysti toimii markkinatalouden ehdoilla. Hinta on monille kuluttajille tärkein valintaperuste ja tässä kilpailussa on luonnollisesti menestyttävä. Vaikka kaikki kuluttajat eivät toimi näin, tuottajan näkö­kulmasta hintakilpailu on raskasta.

S-ryhmän ja sitä haastavan Lidlin toimintatavat pitävät elintarvike­ketjun niin tiukassa ahdingossa, ettei tuottaja saa työlleen kunnon kor­vausta. Tälle pitäisi jonkun kyetä tekemään jotain.

Parasta olisi, että S-ryhmä itse pohtisi, millaiset seuraukset halpuuttamisella on tulevaisuudessa. Osuus­toiminnallinen kauppaketju elää paljolti maakunnallisuudesta. Vallilan päämajassa olisi hyvä pohtia myös sitä, miltä alueosuuskauppojen tulevaisuus näyttää, jos maatalous ja siitä riippuva elintarviketeollisuus on onnistuttu tästä maasta näivettämään.

Myös tuottajien itse on syytä hoitaa oma asiansa. Kansainvälinen hinta­kilpailu on tullut jäädäkseen. Kuluttajat ostavat sellaisia tuotteita kuin haluavat ja heidän tahtoonsa on taivuttava.

Silti tuottaja ei tässä tilanteessa yksin selviä. Poliitikoilta tarvitaan apua. Lainsäätäjän olisi pystyttävä muokkaamaan kilpailuympäristöä sellaiseksi, että myös tuottajalla on mahdollisuus elää työllään.

Säädösviidakossa on edelleen purettavaa. Tuottajaa voi tukea myös verotuksella. Jos tahtoa riittää, suomalainen tuotanto voidaan yhä turvata.