Kotimainen tuotanto hiipuu kovaa vauhtia

Syksyn viljasato uhkaa jäädä katovuosien lukemiin. Jo tällä hetkellä näyttää siltä, että suomalainen vilja ei riitä kattamaan kotimaista kysyntää. Myllyt ja rehutehtaat joutuvat nyt keräämään huomattavasti kalliimpaa viljaa poikkeuksellisen kaukaa, koska Itämeren alueella muutkin maat ovat kärsineet Suomen tavoin huonosta kasvukaudesta.

Markkinamekanismia seurataan poikkeuksellisen tarkasti myös kotimaisessa ketjussa. Periaatteessa kotimaisen viljan hinnan pitäisi nyt kohota, mutta käykö näin? Ovatko myllyt ja rehutehtaat valmiita maksamaan kotimaiselle tuottajalle vai maksavatko ne mieluummin enemmän tuontiviljasta.

Tällä kertaa suomalaisen markkinan toimintaa seurataan tavallistakin tarkemmin. Tuottajille on tulossa toinen erittäin heikko vuosi peräkkäin. Ilmastonmuutoksen edetessä alttius epäsuotuisille olosuhteille vain kasvaa myös tulevina vuosina. Jos markkinat eivät edes tässä tilanteessa tue kotimaista tuottajaa, mikä sitten?

Kysymys on lopulta toki kuluttajien valinnasta. Suomalaiset arvostavat ja ovat tottuneet luottamaan kotimaiseen viljaan ostaessaan leipää ja muita viljajalosteita. Nyt näyttää siltä, että kotimaisella vehnällä katetaan enää arviolta 60 prosenttia tarpeesta. Myös ruista ja ohraa jouduttaneen tuomaan. Kauran osalta satoarvio kattaa juuri ja juuri tarpeen (MT2.7.).

Vielä tässä vaiheessa on vaikea arvioida, kuinka korkeaksi tuontiviljan aiheuttama lisälasku suomalaiselle teollisuudelle nousee. On täysin mahdollista, että eristä riippuen sen hinta nousee jopa 40–50 prosenttia. Kuluttajien leipälaskuun tälläkään ei ole vielä suurta vaikutusta. Sen verran vähäiseksi raaka-aineen osuus on jalosteissa jo tähän mennessä painettu.

Maatalouspoliittinen kysymys syksyn sato joka tapauksessa on. Myös omavaraisuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta tilanne on hälyttävä. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) asettamalle ruokaketjun toimintaa selvittävälle Reijo Karhiselle asetelma onkin kiinnostava. Mikä olisi se tapa, jolla suomalaista puhdasta arvostava kuluttaja voisi ostaa sitä hinnalla, joka olisi vielä tuottajallekin reilu?

Maatalouden tuotannon heikko kannattavuus näkyy myös tilojen määrän jatkuvana vähenemisenä. Kesäkuussa tukia haki ensimmäistä kertaa alle 50 tuhatta tilaa (MT 2.7). Nyt hakemuksia jätettiin 49 700, kun vielä vuonna 2015 määrä oli yli 53 000. Vaikka tuotantoa jatkavat tilat ovatkin aiempaa suurempia ja myös tehokkaampia, tilamäärän lasku vaikeuttaa kotimaisen ruokaketjun toimintaa.

Erityisesti sianlihantuottajien parista kuuluneet viestit ovat hälyttäviä. Myös isoja investointeja tehneet tuottajat ovat lopen uupuneita lihan huonoon hintakehitykseen. Isot lihatalot ovatkin huolissaan kotimaisen raaka-aineen riittävyydestä. Jos kehitys jatkuu nykyisenlaisena, myös kotimaisesta sianlihasta alkaa olla pulaa.

Tuontiruuan lisääntyminen uhkaa samalla myös suomalaisen ruokaketjun 300 000 työpaikkaa. Brasilian lihaskandaalit ovat tuoreita muistutuksia elintarvikkeiden laatuun liittyvistä kysymyksistä. Myös antibioottien laaja kansainvälinen käyttö sekä tuotantoeläinten kasvatuksen olosuhteet ovat puhuneet vahvasti kotimaisen tuotannon puolesta.

Euroopan unionin maatalouden laajaa tukijärjestelmää koskeva uudistus ei ole ainoa maataloustuottajien kohtalon kysymys. Myös seuraavissa eduskuntavaaleissa kotimaisesta tuotannosta ja sen lähtökohdista on syytä keskustella avoimesti. Kotimaista ruokaa ei tule kuluttajien pöytää, jos sitä ei kannata tuottaa.

Puolueilta ja myös kotimaisen ruokaketjun toimijoilta on syytä avoimesti kysyä, haluavatko ne kotimaisen tuotannon jatkuvan? Nyt on myös vastaamisen aika.