Hiipparit liikkeellä
”Hiippailijoista maatiloilla ei ole vieläkään päästy eroon.”Muutama vuosi sitten maatiloilla alettiin tavata kutsumattomia vieraita, hiippareita. Tuntemattomat öiset kulkijat vierailivat karjasuojissa luvattomilla asioilla. Käyntien tarkoitusperät eivät aina käyneet ilmi.
Yleensä asialla olivat eläinaktivisteiksi sanotut ryhmät, jotka kuvasivat karjasuojia. Eräät kuvista ja videoista päätyivät jopa valtakunnallisen yleisradioyhtiön ohjelmiin. Osa materiaalista oli autenttista, osa selvästi vääristeltyä.
Hiippailijat lienevät samanlaista porukkaa, joka on tunnettu iskuistaan turkistarhoille. Turkistarhoilla syyllistyttiin omaisuuden tuhoamiseen ja ilkivaltaan sekä eläinrääkkäykseen. Monet eläimistä, joita ei saatu kiinni, menehtyivät vapaudessaan ilman ruokintaa. Osasta, varsinkin minkeistä, tuli taas ympäröivän luonnon häiriötekijöitä ja tuholaisia.
Tiedot eri puolilta Suomea kertovat, että hiippailijoista ei ole vieläkään päästy eroon. Kuten lehtemme kertoi (MT 31.12.), havaintoja navettoihin tunkeutumisista tehdään jatkuvasti.
Laukaassa on tuottajayhdistys järjestänyt oman hälytysverkostonsa, jonka avulla hiippailijoista saadaan nopeasti varoitus naapureille tekstiviestillä.
Kaikki hiippailijat eivät ole eläinaktivisteja ja salakuvaajia. Maatiloilla on tavattu myös varkaita. Polttoainevarkaudet ovat varsinkin suosittuja. Maatiloilla on öljysäiliöissä yleensä polttoöljyä ja dieseliä niin paljon, että se kiinnostaa ammattirosvojakin.
Maatiloillakin kannattaa ottaa käyttöön kameravalvonta, jos on syytä epäillä laitonta toimintaa. Ja jos jotain kaikesta huolimatta tapahtuu, soitto poliisille on välttämätön.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
