Vaatimuksille pitää löytyä maksajat

Saksalaisen Ruhr Bochum -yliopiston ja maataloustutkimuskeskus HFFA:n tekemän tutkimuksen mukaan EU:n ympäristölainsäädäntö aiheuttaa eurooppalaisille viljelijöille miljardien eurojen kustannukset verrattuna EU:n ulkopuolisiin maihin (MT 3.11.).

Ympäristöä koskevaa lainsäädäntöä on toki EU:n ulkopuolisissakin maissa, mutta säätelystä koituvissa kustannuksissa on suuria eroja. Pelkästään Saksassa ympäristölainsäädännön noudattaminen maksaa noin kolme miljardia euroa enemmän kuin EU:n ulkopuolisissa maissa. Keskimääräiselle perheviljelmälle aiheutuvat kustannukset voivat nousta 28 000 euroon vuodessa.

Tutkimuksen mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Australiassa kotieläintuotannon ympäristölainsäädännöstä aiheutuvat kustannukset ovat korkeintaan kolmasosa Saksan vastaaviin kustannuksiin verrattuna.

Vaikka tutkimus koski saksalaisia tiloja, eivät ympäristölainsäädännön aiheuttamat kustannukset ole Suomessa ainakaan pienemmät. Suomessa vaatimukset ovat jopa tiukempia kuin EU-maissa keskimäärin.

Ruuan tuotantoon liittyvät ympäristövaatimukset eivät sinänsä ole ongelma eivätkä huono asia. Tutkimuksen mukaan viljelijät pitävät ympäristösäädöksiä tärkeinä ja haluavat niitä myös noudattaa.

On kuitenkin tärkeää, että samoja sääntöjä noudatetaan koko EU:n alueella. Sekään ei riitä, koska ruokamarkkinat ovat maailmanlaajuiset. On kohtuutonta edellyttää omalta tuotannolta tiukkoja ympäristövaatimuksia ja sallia tuonti maista, joissa lainsäädäntö ei ole samalla tasolla.

Saksalaistutkimuksen johtopäätelmissä muistutetaan, että kustannusero pitää ottaa huomioon EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa uudistettaessa.

Samaa mieltä on eurooppalaisen tuottajajärjestön Copa-Cogecan puheenjohtaja Joachim Rukwied. Hän ei halua, että ruuan tuotantoon kohdistuvaa ympäristölainsäädäntöä lievennettäisiin, mutta tuottajien on saatava korvaus niiden toteuttamisesta.

EU:n maatalouskomissaari Phil Hogan linjasi helmikuussa yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuuden suuntaviivoja. Hoganin mielestä viljelijöiden on saatava lisää tuloja markkinoilta ja tuotannon on oltava kestävämpää.

Molemmat tavoitteet ovat perusteltuja, mutta niiden yhteensovittaminen on vaikeaa. Jos ruuan tuottamisen vaatimuksia EU:ssa kiristetään entisestään, on niistä aiheutuvien kustannusten saaminen takaisin markkinoilta vaikeaa.

Vaikeaa tulee olemaan myös kompensaatioiden saaminen maataloudelle maksettavien tukien kautta. Paineet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksen leikkaamiseen ovat kovat.

On ristiriitaista, että samat tahot, jotka vaativat aina vain tiukempaa ympäristölainsäädäntöä, suhtautuvat maatalouden tukemiseen kielteisesti. Ympäristöjärjestö Birdlifen mukaan mitään lisätukea ei tarvita, koska lainsäädännön noudattamisesta ei pitäisi maksaa tukia.

Viime keväänä vihreiden puoluekokouksessa puolueen nuorten ja opiskelijoiden järjestö Vino esitti, että EU:n pitäisi leikata maataloustukia merkittävästi. Järjestön mielestä karjataloudelle pitäisi asettaa haittavero, jotta eläintuotannon hinta vastaisi sen ympäristölle aiheuttamia kustannuksia.

EU haluaa olla ruuan tuotantoa koskevassa ympäristölainsäädännössä edelläkävijä maailmassa. Tavoite on hyvä, mutta vaatimuksista pitää olla valmis myös maksamaan.

Paras vaihtoehto olisi, että korkea vaatimustaso näkyisi tuottajahinnoissa. Tähänastisten kokemusten perusteella näin ei ole tapahtunut, vaan laatua halutaan aina vain halvemmalla.

Jos EU haluaa säädellä ruuan tuottamista tiukasti, pitää samoja sääntöjä soveltaa myös EU:n ulkopuolelta tuotavaan ruokaan. Kysymys ei ole oman tuotannon suojaamisesta, vaan tasapuolisesta kilpailusta.