Euroopan talousveturi hyytyy
Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) esitteli keskiviikkona ministeriönsä budjettiesityksen. Budjetin loppusumma on 57 miljardia eli 1,5 miljardia enemmän kuin vuosi sitten laaditun kuluvan vuoden budjetin. Hallitus laskee, että menolisäykset katetaan työllisyyden kasvulla.
Toiveet työllisyyden kohentumisesta saattava olla liian optimistisia, koska kauppasotien painama maailman talouskehitys sakkaa. Huolestuttavia uutisia on tullut muun muassa Euroopan talousveturilta Saksalta. Maan taloutta uhkaa painuminen taantumaan. Suomen työllisyyskehitys riippuu vahvasti maailmantalouden lisäksi syksyn työmarkkinakierroksen tuloksista.
Toiveet työllisyyden kohentumisesta saattava olla liian optimistisia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
