Kiviniemen keskusta sukeltaa syvällä

Kahden vaalikauden pääministeripuolue keskusta näyttää ajautuneen poliittiseen syöksykierteeseen. Puolue kirjasi eduskuntavaaleissa rökäletappion, minkä jälkeen kannatus on mielipidemittausten perusteella ollut miltei vapaassa pudotuksessa.

Keskustan esiintymisestä julkisuudessa saa helposti kuvan, ettei puolueelta tällä hetkellä onnistu oikein mikään. Kuva ei välttämättä ole kovin väärä.

Raju pudotus johtavan hallituspuolueen asemasta oppositioon – vieläpä sen pienimmäksi puolueeksi – vie ymmärrettävästi ilmat pihalle miltä tahansa puolueelta. Keskustan tapauksessa ankeutta lisää onneton taloustilanne, joka on jo pakottanut karsimaan väkeä puolueen organisaatiosta ja viestimistä.

Viiden kuukauden kuluttua käytävät presidentinvaalit on keskustassa nähty ensimmäiseksi mahdollisuudeksi nostaa kadotettua profiilia ja aktivoida puolueväkeä. Tavoite kertoo jo sinällään jotain, sillä suuren puolueen ainoa tavoite pitäisi kai olla oman ehdokkaan voitto vaalissa.

Toistaiseksi valmistautuminen presidentinvaaleihin ei ole ainakaan kirkastanut keskustan julkikuvaa. Puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi on kieltäytynyt ehdokkuudesta jo alun alkaen ja motivaation puutteeseen vedoten.

Kiviniemen esimerkkiä ovat seuranneet jo lähes kaikki painavat keskustanimet Olli Rehnistä, Esko Ahosta ja Matti Vanhasesta alkaen. Pari viikkoa sitten keskustajohto sai lukea Helsingin Sanomista, ettei apua tule myöskään Nokian ex-johtajalta Jorma Ollilalta.

Kiviniemen viimeisiksi korteiksi näyttävät jäävän keskustan entiset puheenjohtajat Anneli Jäätteenmäki ja Paavo Väyrynen. Jäätteenmäki ei ole vielä kertonut kantaansa – Väyrynen puolestaan käy ehdokaskampanjaansa jo täysillä, mutta ilman puoluejohdon näkyvää tukea.

Keskustan kaltaisen puolueen on käytännössä pakko asettaa ehdokas presidentinvaaleihin ja hakea tälle kelvollista menestystä. Ellei tämä onnistu, käy puolueen uskottavuus entistä kyseenalaisemmaksi.

Keskusta näyttää perineen samat ongelmat, jotka kohtasivat SDP:tä vuosien 2003 ja 2007 vaalitappioiden jälkeen. Myös SDP:n tarpeellisuus ehdittiin tuolloin kyseenalaistaa useaan otteeseen, ja sen johto näyttäytyi perinteisestä kannattajakunnastaan erkaantuneena eliittinä.

Kiviniemi peri kahden hallituskauden rasitteet edeltäjältään Matti Vanhaselta vain runsas vuosi sitten. Olisi kohtuutonta syyttää yksin Kiviniemeä keskustan nykytilasta, mutta tuoreen puheenjohtajan tärkeä etsikkoaika kului ilmeisesti pääministerikiireisiin.

Kiviniemi omaksui pääministerinä nopeasti valtionhoitajan roolin, eikä perinteisen kannattajakunnan kokemille ongelmille löytynyt riittävästi aikaa tai ymmärrystä. Politiikassa menestymisen kannalta välttämättömät poliittiset teot jäivät tekemättä.

Kiviniemen luotsaama keskusta ui tällä hetkellä syvällä. Puolue hakee uutta nousua oppositiosta, mutta kriisin keskellä arvostelu puoluejohtoa kohtaan kiihtyy.

Kiviniemen kannalta tilanteen haltuunotolla alkaa olla kiire. Sen ensimmäinen vaihe on presidenttiehdokkaan valinta, jossa pitäisi yltää tähän saakka nähtyä huomattavasti parempiin tyylipisteisiin.

Toinen keskeinen kysymys on löytää puolueelle selkeä yhteinen suunta ja tahto toimia.

Keskustalla – maaseudun perinteisellä valtapuolueella – on edelleen osaamista, jota suomalainen yhteiskunta tarvitsee. Siksi olisi tärkeää, että puolue saisi asiansa nopeasti järjestykseen.