Viimeisiä taistoja on vaikea voittaa

Kun yrityksissä tehtävää paikallista sopimista on meneillään olevalla työmarkkinakierroksella yritetty edistää, tulos on yllättävä. Työnantajajärjestöjen pitkäaikainen haave on edennyt, mutta lähinnä ammattiyhdistysliikkeen hyväksymänä. Yritykset, jotka ovat uskoneet voivansa neuvotella palkoista ja muista työehdoista pelkästään oman henkilöstönsä kanssa, ovat tähän asti pettyneet.

Tämän ei sinänsä pitäisi olla kovin suuri yllätys. Vaikka Metsäteollisuus ja eräät muut työnantajaliitot ovat siirtäneet sopimustoiminnan yrityksiin, palkansaajaliike ei vastaavaan lähtenyt. Päinvastoin Paperiliiton, Teollisuusliiton ja Pron edustajat ovat ilmestyneet pieniinkin yrityksiin sopimaan jäsentensä eduista.

Onneksi sopimuksia on syntynyt. Paperiliiton ja Stora Enson päänavaus on ollut esimerkkinä muillekin. Sen mukaisiin palkankorotuksiin ovat myöhemmin lähteneet mukaan Metsä Group ja monet huippusuhdanteessa toimivat sahat.

Koko metsäteollisuuden kannalta näissä yrityksissä saavutettu työrauha on huomattavan tärkeää. Silloin, kun kauppa käy, tehtaita on ajettava kyljet punaisina. Tästä on hyötyä yrityksille, palkansaajille, puunmyyjille, alihankkijoille ja verotuloista riippuvaiselle valtiolle.

Osa metsäyhtiöistä haluaa edelleen enemmän. Keskisuuriin yrityksiin lukeutuvan Keiteleen yritys irtautua ammattiliittojen kanssa käytävistä neuvotteluista on johtanut työtaisteluun, joka laajeni keskiviikkona jopa vientisatamat pysäyttäneeksi selkkaukseksi. Auto- ja kuljetusalan AKT uhmasi jopa käräjäoikeuden päätöstä ja miljoonan euron uhkasakkoa tukeakseen Keiteleen kanssa neuvottelevaa Teollisuusliittoa.

Massiivisen kokoinen tukitoimi tässä tilanteessa osoittaa, kuinka vahva periaatteellinen merkitys perinteisellä sopimusoikeudella ay-liikkeelle on. Samalla se on varoitus muille pienille ja keskisuurille yrityksille, joilla olisi omin päin halu lähteä työehtoja rustaamaan. Rinnastus palkansaajaliikkeen viimeiseen taisteluun on tässä yhteydessäkin kulunut, mutta osuva.

Isoille yrityksille työmarkkinatoiminnan pyörittäminen on periaatteessa mahdollista. Muilla siihen ei voimia riitä. Monet yritykset ovat perustelleet kalliit työnantajaliittojen jäsenmaksunsa juuri sillä, että ne hoitavat yrityksille työrauhan.

Suurin työmarkkinaselkkaus on vasta edessä. UPM haluaisi yrityskohtaisen sopimuksen tilalle liiketoimintakohtaisia sopimuksia, joissa otettaisiin huomioon suuren monialayrityksen eri liiketoimintojen kannattavuus ja tarpeet.

Paperiliitto ei tähän ole suostunut. Myös muu palkansaajaliike on asiassa varauksellinen. Liian pieniin sopimusaloihin viety menettely verottaa joukkovoimaa ja uhkaa jättää työntekijät yksin isoa työnantajaa vastaan.

Vaikka muut metsäjätit ovat palkansaajien asenteen tässä vaiheessa ymmärtäneet, UPM:n toimitusjohtajalle Jussi Pesoselle ja hallituksen puheenjohtajalle Björn Wahlroosille ay-liikkeen vallan vähentäminen tuntuu olevan periaatekysymys ja työnantajapuolen viimeinen taisto.

Edessä oleva työtaistelu tulisi nyt kaikille kalliiksi. Pesonen saattaa hyvinkin sulkea joitakin tehtaita Suomessa varoittavana esimerkkinä palkansaajille. Lakossa olevat työntekijät menettäisivät huomattavat ansiot ja valtio verotulot. Metsänomistajien puun kysyntä saattaisi myös vähentyä.

Kalliiksi selkkaus tulisi myös UPM:lle, joka menettäisi vientimiljoonia samaan aikaan, kun sen kilpailijat sahaavat ja keittävät rahaa ennätysvauhtia. Mahdollisesti vasta UPM:n isojen osakkeenomistajien tyytymättömyys ratkaisee tilanteen.

Suomalainen sopimisen kyky nousee taas isoon arvoon. Viimeiset taistelut ovat usein sellaisia, joita kukaan ei lopulta voita.

Pienillä yrityksillä ei ole voimaa sopia itse työehdoista. Vain isoilla on.