”Liha tulee tukusta...”

Otsikon vastauksen saattaa saada, jos kysyy ravintola-annoksensa sisältämän lihan alkuperää. Tarjoilijan ei kuulukaan vastata annoksen sisällöstä, mutta on kuluttajan kannalta arveluttavaa, ellei tietoa löydy koko ravintolasta.

Suomi lähetti toukokuussa komissiolle tiedoksi alkuperämerkintöjä koskevan kansallisen asetuksensa. Vastoin aiempaa luuloa, lihan alkuperämerkintä jää ravintoloiden osalta jatkossakin vapaaehtoisuuden varaan (MT 21.5.).

Erityisesti kuluttajat olivat asetuksen valmisteluvaiheessa vaatineet lihan alkuperätietoja ammattikeittiöihin. Myös lihantuottajien mielestä tieto kuuluisi kuluttajille.

Matkailu- ja ravintolapalvelujen Mara ry. vastusti alkuperätiedon pakollisuutta. Järjestö vetosi erityisesti pienten ravintoloiden vaikeuteen selvitä kasvavasta hallintotaakasta. Viranomaiset taipuivat, ja vaatimus lihan alkuperätiedosta ei päätynyt asetukseen.

Byrokratian välttäminen on ymmärrettävä peruste. Toisaalta erityisesti pienten ravintoloiden luulisi katsovan tarkkaan, mitä asiakkaiden lautasille päätyy. Jos lihan alkuperätiedon saa tukusta, kyllä sen helposti kertoo asiakkaallekin.

Suomessa kotieläintuotantoa valvotaan tarkasti. Ketjusta ei häviä siankorvakaan ilman, että siitä olisi laadittu asianmukaiset paperit.

Byrokratialta ei viljelijää säästellä. Myös EU:n alueella liikkuvista lihaeristä vaaditaan tarkat tiedot.

Onkin noloa, jos tieto lihan alkuperästä katoaa jonnekin lihatukkujen ja ammattikeittiöiden kylmävarastoihin. Toiminta vaikuttaa alkuperän tahalliselta häivyttämiseltä. Se tekee tilaa myös lihabisneksen hämärämiehille ja uusille ruokaskandaaleille.

Asiakkaan on jatkossakin vaikea selvittää, mitä lihaa hänelle ravintolassa syötetään. Ruuan alkuperän kertomisen pitäisi olla ravintolalle kunnia-asia ilman asetuksiakin.