Kuinka korkea on viimeisen leipäpalasen kuluttajahinta?
Suurin ero sähkön ja ruuan tuottamisessa on kuitenkin, että sähkön kuluttajahinta määräytyy sen viimeisen kilowatin tuotantokustannusten perusteella. Ruuassa tuottajahinta määräytyy halvimman maailmanmarkkinoilla liikkuvan ruokaerän perusteella.Eurooppa kärvistelee nousseiden energiahintojen puristuksessa. Keinoja hintojen alentamiseksi on pohdittu sekä kansallisesti että EU:n tasolla. Niitä on myös otettu käyttöön, mutta vaikutus on ollut riittämätön.
EU:ssa on periaatteessa päätetty, miten energian hinnannousua pyritään hillitsemään kuluttajille. EU:n pari viikkoa sitten päättämän hätäapupaketin toivotaan tuottavan jaettavaa noin 140 miljardia euroa.
Rahat kerättäisiin muun muassa uusiutuvan energian ja ydinvoiman ylisuurista tuotoista. Lisäksi fossiilista energiaa tuottavilta yrityksiltä perittäisiin väliaikaista solidaarisuusveroa. Rahalla tuettaisiin korkeasta sähkön ja kaasun hinnasta kärsiviä kotitalouksia ja pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Merkittävin hinnanalennuskeino on kuitenkin sähkön säästäminen. Suomessa säästäminen on onnistunut jo suhteellisen hyvin. Fingridin mukaan vuodentakaisesta kulutuksesta on leikattu noin seitsemän prosenttia.
Osa EU:n jäsenmaista on tehnyt omia päätöksiä energiakriisin vaikutusten lieventämiseksi. Suomen hallitus päätti noin 800 miljoonan euron tuesta kotitalouksille. Saksassa on päätetty 200 miljardin euron kansallisesta tukipaketista. Ranskassa kaasulle on asetettu kuluttajahintakatto, jonka arvioidaan maksavan valtiolle noin 45 miljardia euroa.
Muita hyviin elämäntapoihin opettava Eurooppa on jäänyt energiapolitiikassaan luokalle.
Syynä energian hintaan on Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siitä seuranneet pakotteet ja vastapakotteet. Juurisyy ongelmille on kuitenkin, että Euroopassa on vuosikymmeniä laiminlyöty oma energiantuotanto. Tuontienergia on ollut edullista ja sen varaan on ollut helppo tuudittautua. Sähkö tulee töpselistä ja kaasu putkesta. Ei tule enää. Muita hyviin elämäntapoihin opettava Eurooppa on jäänyt energiapolitiikassaan luokalle.
Korkea energianhinta vaikuttaa myös ruuantuotantoon. Valmiiksi heikossa taloudellisessa tilanteessa olleet ruuantuottajat ovat kuilun partaalla. Tuotteista saatava hinta ei kata edes tuotantokustannuksia, puhumattakaan, että tuottajalle jäisi työstään palkkaa.
Ruuan ja sähkön tuotannossa on paljon yhteistä, mutta myös oleellisia eroja. Molempien saatavuus on kansalaisten kannalta elintärkeää, mutta toisen vielä tärkeämpää. Molemmissa on sekä perinteinen että vihreämpi vaihtoehto, vaikka hädän tullen kaikki käy.
Yhteistä tässä hetkessä niille on myös, että molempien kulutusta yritetään saada alas. Kuluttajia on jo vuosia muistutettu ruokahävikin vähentämisestä. Ei sen takia, että ruoka on kallista, vaan ympäristösyistä. Myös sähkön kulutusta on nyt vähennettävä, mutta sen takia, että se olisi halvempaa.
Sekä sähkön että ruuan omavaraisuuden merkitys ymmärretään yleensä vasta, kun se on myöhäistä. Tilanteen korjaaminen on kallista, eikä se käy hetkessä.
Eroa sähkössä ja ruuassa on siinä, että kuluttajille pyritään korvaamaan energian korkean hinnan aiheuttamia kustannuksia. Ruuan tuottajille maksetaan maataloustukea, jotta he pystyisivät tuottamaan kuluttajille edullista ruokaa.
Sähköpulasta puhutaan ja mahdollisesta säännöstelystä, ruuan suhteen ei vielä. Suurin ero sähkön ja ruuan tuottamisessa on kuitenkin, että sähkön kuluttajahinta määräytyy sen viimeisen kilowatin tuotantokustannusten perusteella. Ruuassa tuottajahinta määräytyy halvimman maailmanmarkkinoilla liikkuvan ruokaerän perusteella.
Jos ruoka hinnoiteltaisiin samoin perustein kuin sähkö, voi vain kysyä, kuinka korkea olisi viimeisen leipäpalasen hinta? Ruuan hinnasta puhuttaessa tulee muistaa, että nykyisinkin joissain maissa sille ei ole tuloihin nähden ylärajaa. Tuontiruuasta ei ole takeita. Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia, että ruuantuotanto pidetään toimintakunnossa ja sille riittää sähköä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



