Polttomoottorikielto ei ole yksiselitteisesti hyvä asia
Vihreä vety on Suomelle suuri mahdollisuus. Suomeen suunnitteilla olevien vetyinvestointien arvo on jo noin kymmenen miljardia euroa. Kun vety yhdistetään uusiutuvan puun poltosta syntyvään hiilidioksidiin, syntyy vihreää sähköpolttoainetta, joka käy sellaisenaan nykyiseen ajoneuvokalustoon autoista lentokoneisiin
Biokaasu sopii myös raskaaseen liikenteseen. Vuorenmaan tilalla maitoauto voi täyttää molemmat tankit samalla reissulla. Kuva: Tuovi PulkkanenEuroopan komissio ja parlamentti sekä EU:n jäsenmaat pääsivät viime vuoden lokakuussa yhteisymmärrykseen uusien polttomoottorimallien valmistuksen lopettamisesta. Bensiini- ja diesel-moottoreilla varustettujen uusien autojen valmistus kielletään EU:n alueella kokonaan vuodesta 2035 lukien.
Asian piti olla selvä ja jäsenmaiden muodollista vahvistamista vailla. Nyt kuitenkin Italia ja Saksa ovat kääntämässä takkiaan. Niiden mielestä polttomoottoriautojen valmistaminen pitäisi sallia vuoden 2035 jälkeenkin, jos ne käyttävät hiilineutraaleja synteettisiä polttoaineita. Saksan hallitus vaatii komissiota korjaamaan lakiesitystä, jossa otetaan huomioon vihreään vetyyn perustuvat polttoaineet. (MT 10.3.)
Brysselissä takinkäännöstä ei ole katsottu hyvällä, koska se saattaa antaa mallia myös muille maille. Jos Saksa ja Italia saavat tahtonsa läpi polttomoottoriasiassa, saman voisivat tehdä myös EU:n metsäiset jäsenmaat ennallistamisasetusta ja uusiutuvan energian kestävyydestä päätettäessä. Se ei olisi pelkästään huono asia.
Saksan hallituksen mielenmuutoksen katsotaan johtuvan siitä, että autoteollisuus on maalle todella tärkeä toimiala ja sen tulevaisuus on turvattava. Se on varmasti yksi syy. Saksan autoteollisuus pystyy kuitenkin muuttamaan valmistamansa autot sähköisiksi. Sähköautojen suosiminen on hyvä keinoa vauhdittaa autokannan uusiutumista koko EU:n alueella.
Yksi syy polttomoottorikiellon lieventämispyrkimyksiin saattaa olla, että sähköautojen kysynnän kasvu on jo lisännyt rajusti akkujen valmistamiseen käytettävien mineraalien kysyntää ja vaikeuttanut saatavuutta. Sen seurauksena riippuvuus Kiinasta ja muualta Euroopan ulkopuolelta tuotavista raaka-aineista on lisääntynyt. Oman vaikutuksensa saattaa olla myös sähkön rajulla hinnannousulla viime vuoden lopulla.
Päästöjen alentaminen pitäisi toteuttaa teknologianeutraalisti.
Suomesta löytyy huomattavia akkumineraaliesiintymiä, mutta kaivoksia vastustetaan. On vastuutonta, että halutaan siirtyä sähköautoihin, mutta niihin tarvittavan raaka-aineen tuottamisesta aiheutuvat päästöt ja muut ongelmat halutaan ulkoistaa.
Polttomoottorikieltoa ajavia poliitikkoja on myös arvosteltu, että he ovat päättäneet, millaisella teknologialla päästöjä vähennetään. Kysymys ei ole siitä, etteikö päästöjä pitäisi vähentää, vaan siitä, että tavoitteen pitäisi olla teknologianeutraali. Poliitikkojen tehtävä on asettaa rajat päästöille, mutta teknologia ja toteuttaminen päästöjen alentamiseksi, pitäisi jättää asiantuntijoille.
Suomesta on tulossa kovaa vauhtia tuulivoiman suurvalta. Tuulivoiman ongelmana on sen tuotannon ajoittaisuus. Yksi keino on tuottaa tuulen avulla vihreää vetyä. Vedestä sähkön avulla valmistettua vihreää vetykaasua voidaan varastoida ja tasata säästä johtuvaa tuulisähkön tuotantovaihtelua.
Vihreä vety on Suomelle suuri mahdollisuus. Suomeen suunnitteilla olevien vetyinvestointien arvo on jo noin kymmenen miljardia euroa. Kun vety yhdistetään uusiutuvan puun poltosta syntyvään hiilidioksidiin, syntyy vihreää sähköpolttoainetta, joka käy sellaisenaan nykyiseen ajoneuvokalustoon autoista lentokoneisiin (MT Metsä 1/2023.). Biokaasuakaan ei saa vaihtoehdoista unohtaa.
Ilmastonmuutoksen torjunta on antanut lisävauhtia teknologian kehitystyöhön. Saattaa vielä käydä niin, että polttomoottoreiden päästöt alenevat lähelle nollaa jo ennen vuotta 2035. Päästöjen vähentämistavoitteesta fossiilisesta energiasta luopumisesta ei tarvitse tinkiä, mutta tavoitteeseen pääsemisen keinovalikoimaa ei pidä rajata liian tiukasti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




