Vettä riittää, mutta verkoston kunto vaatii satoja miljoonia

Kuva: Timo Filpus

Suomessa ollaan moneen muuhun maahan verrattuna hyvässä asemassa, koska puhdasta vettä on saatavilla riittävästi. Suomi on vesihuollon mallimaa ja puhdas, hanasta tuleva edullinen juomakelpoinen vesi on suomalaisille itsestään selvä asia, ehkä liiankin itsestään selvä. Vesijohtoverkostoon sopiikin hyvin toteamus: Poissa silmistä, poissa mielistä.

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen vesihuoltolain uudistusesitysluonnos lähetettiin maanantaina lausuntokierrokselle. Uudistuksen tavoitteena on parantaa yhteiskunnan vesihuoltoa, sen kriisinkestävyyttä ja parantaa puhtaan talousveden saatavuutta ja jätevesihuollon toimintavarmuutta. Uudistuksen yksi tavoite on myös varmistaa vesihuollon julkinen omistus.

Nykyisellään Suomessa on 1 134 vesihuoltolaitosta 309 kunnassa. Ne ovat joko kunnan tai vesiosuuskuntien omistuksessa.

Monissa kunnissa on suunniteltu rahan puutteessa vesilaitoksen yksityistämistä. Kaupat eivät kuitenkaan ole tulevaisuudessa mahdollisia, koska vesihuollon yksityistämistä vastustava "Vesi on meidän" -kansalaisaloite sai jo vuonna 2021 kaikkien eduskuntapuolueiden yksimielisen tuen. Eduskunta edellytti silloin, että valtioneuvosto alkaa ripeästi valmistella lainsäädäntöä, jolla vesihuollon yksityistäminen estetään. Nyt tämä sisältyy hallituksen lakiesitykseen sillä poikkeuksella, että vesiosuuskunnat voivat jatkaa.

Vesihuollon pitäminen julkisessa omistuksessa on kannatettava ajatus, mutta se ei kuitenkaan poista sitä, että vesihuollossa on edessä isot investointitarpeet. Vesijohtoverkosto on monin paikoin tulossa käyttöikänsä päähän. Monet vesijohtoverkostot on rakennettu 1960-luvulla ja joissakin kaupungeissa verkoston ikä voi olla yli sata vuotta.

Myös maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) muistutti kolumnissaan, ettei hyvään tilanteeseen ole syytä tuudittautua, koska vesi-infrastruktuuri on ikääntymässä (MT 1.7.).

Tampereen yliopiston yliopistotutkijan Riikka Juutin mielestä asiat ovat meillä veden osalta niin hyvin, että putket ovat päässeet unohtumaan maan alle. Hänen mielestään jatkuvasti paisuvaan korjausvelkaan pitäisi suhtautua nykyistä vakavammin. Juutin mukaan päättäjiltä puuttuu halua ymmärtää, että putket ovat todella monessa paikassa tiensä päässä (Talotekniikka-lehti 3/24).

Kyse ei ole pienestä ongelmasta, koska Rakennetun omaisuuden tilaa koskevan Roti 2023 -raportin mukaan Suomen vesijohtoverkoston pituus on noin 107 000 kilometriä ja jätevesiverkostoa on noin 50 000 kilometriä. Lisäksi tonttivesijohtoja on noin 17 000 kilometriä ja tonttiviemäreitä 12 000 kilometriä.

Kysymys on mittavasta, pääasiassa kuntien ja vesiosuuskuntien omaisuudesta, koska vesilaitosten arvoksi arvioidaan noin viisi miljardia euroa ja verkostojen noin 20 miljardia euroa. Se on lähes puolet liikenneverkon arvoksi arvioidusta noin 55 miljardista eurosta. Energiaverkkojen arvo on noin 13 miljardia euroa.

Vesijohtoverkoston korjausvelka on nykyisin noin 400 miljoonaa euroa. Roti 2023 -raportin ennusteen mukaan investointitarpeiden määrä kasvaa vuosina 2020 - 2040 vesijohtoverkoston osalta yli 500 prosenttia ja jätevesiviemäreiden osalta 450 prosenttia.

Vaatimuksia vesijohtoverkoston kunnossapidosta on helppo esittää, mutta ongelma on sama kuin yhteiskunnan teiden ylläpidossa. Kuntien ja osuuskuntien vesilaitoksilla on puute rahasta.

Suurimmissa ongelmissa ovat haja-asutusalueiden vesiosuuskunnat, joiden asiakasmäärät vähenevät. Vesijohtoverkoston kunnossapidossa ei ole muita maksajia kuin asiakkaat. Kunnan vastuulla on, etteivät kustannukset kasva asiakkaille kohtuuttomaksi.