EU:lta hiilenmustaa ilmastopolitiikkaa

Euroopan unionilla ei ole yhteistä metsäpolitiikkaa. Käytännössä unioni on kuitenkin vahvasti ottamassa metsät ja niiden käytön omaan valvontaansa. Yhteistä metsäpolitiikkaa rakennetaan parasta aikaa vauhdilla ympäristö- ja ilmastopolitiikan varjolla.

EU:n kunnianhimoisena tavoitteena on näyttää kaikille muille suuntaa ilmastopolitiikassa. EU on luvannut vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä vuoteen 2030 mennessä 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Uusiutuvien energialähteiden osuuden pitäisi samaan aikaan nousta 27 prosenttiin.

Metsät ja niiden käyttö ovat Suomen energia- ja ilmastotavoitteiden kannalta avainasemassa. Uusiutuvista energialähteistä puun osuus on Suomessa yli 70 prosenttia. EU:n tasolla ydinkysymys on, ovatko metsät osa ratkaisua vai osa ongelmaa. EU:n päätökset vaikuttavat ratkaisevasti siihen, putoaako Suomen valmisteilla olevalta ilmasto- ja energiapolitiikalta pohja vai tunnustetaanko metsien rooli hiilinieluna.

Tällä hetkellä näyttää todella pahalta.

EU:n sisäisessä taakanjaossa Suomen kasvihuonekaasujen päästövähennysosuudeksi päätettiin 39 prosenttia, mutta jaossa jätettiin huomioimatta metsien hiilensidontakyky. Taakanjako ei perustunut päästöjen määrään, vaan jäsenmaiden bkt:hen.

Viime viikolla selvisi, että Euroopan komission lulucf-sääntöjen perusteella tehtyjen laskelmien mukaan Suomen metsät ovat hiilidioksidin päästölähde. Laskelmissa otetaan huomioon metsäpinta-alan pienentyminen, mutta ei metsien hyvästä hoidosta johtuvaa kasvua ja sitä kautta tulevaa hiilensidontakykyä.

Jos komission laskuperusteita sovelletaan laajemmin metsien käyttöön, johtaa se Suomen kansantalouden kannalta katastrofaaliseen lopputulokseen. Kyseessä olisi poliittinen päätös, joka ei perustu luonnontieteeseen.

Ilmaston kannalta on huolestuttavaa, että puuta ja turvetta käyttävien isojen voimalaitosten päästörajoja ollaan kiristämässä huomattavasti enemmän kuin kivi- ja ruskohiiltä käyttävien voimaloiden.

EU:n teollisuuspäästödirektiivin luonnoksen mukaan puuta käyttävien voimalaitosten rikkidioksidipäästöjä pitäisi alentaa nykyisestä 200 milligrammasta ilmakuutiota kohden 100 milligrammaan. Turvevoimaloiden osalta raja laskisi 300 milligrammasta 100 milligrammaan. Kivi- ja ruskohiilen osalta rajaa esitetään laskettavaksi 400 milligrammasta 360 milligrammaan.

Esitystä ei voi perustella ainakaan ilmastopolitiikalla, koska siinä suositaan fossiilisia polttoaineita uusiutuvan puun kustannuksella. Suomen esitystä puun ja turpeen päästörajojen lievennyksestä ei otettu direktiiviluonnosta valmistelevassa ratkaisevassa kokouksessa viime viikolla edes käsittelyyn.

Jos direktiivi menee esitetyssä muodossa läpi, seuraa siitä konsulttiyhtiö Pöyryn laskelmien mukaan suomalaisille energiantuottajille 430 miljoonan euron investointikustannusten lisäksi 30 miljoonan euron vuotuinen lisäys käyttökustannuksiin.

Sekä lulucf-laskelmat että voimaloita koskevat päästörajoitukset ovat edelleen luonnoksia, joten niihin voi vielä ehkä vaikuttaa. Tässä lehdessä (sivu7.) europarlamentaarikko Nils Torvalds (r.) kertoo, että Itävalta on onnistunut muuttamaan osaltaan lulufc-laskelmien lähtökohtia.

Suomen käy päästöpolitiikassa huonosti, ellemme pysty vakuuttamaan EU:n päätöksentekoelimiä hyvän metsänhoidon ja uusiutuvan energian merkityksistä ilmastonmuutoksen torjumisessa. Pelkkä oikeassa oleminen ei nyt riitä, koska EU:n päätöksenteossa on kyse jäsenmaiden omasta edunvalvonnasta.

Tällä tiellä EU:n ilmastopolitiikka menettää lopunkin uskottavuudestaan.