Kilpailukyky yhä avainryhmien armoilla

Suomen kilpailukyvyn puutteet ovat olleet kaikkien tiedossa pitkään. Silti tilanteen jatkuvasta heikkenemisestä huolimatta neuvotteluja asian korjaamiseksi käytiin yli vuoden ajan. Lopulta jo nimeäänkin vaihtanut sopimus saatiin aikaan. Ratkaisevaa oli Metalliliiton hallituksen kokous, jossa kilpailukykysopimus hyväksyttiin neljän äänen erolla. Näin lähellä koko sopimuksen kaatuminen tälläkin kertaa oli.

Äänestystulos 12-8 kuitenkin riitti. Vaikka moni metallimies suhtautui työajan pidennykseen kriittisesti ja jopa puheenjohtaja Riku Aaltokin ennakoi pari viikkoa sitten sopimuksen kaatumista, yhteiskunnallinen paine kasvoi vastustajille mahdottomaksi kantaa.

Työnantajapuolella hankalinta sopimuksen hyväksyminen on viennin tämänhetkiselle veturille, Metsäteollisuudelle. Se oli koko sopimuksen synnyssä yksi päänavaajista mutta piti lakkoherkän auto- ja kuljetusalan mukaantuloa välttämättömänä. Lopulta Metsäteollisuuskin hyväksyi sopimuksen, tosin poikkeuksellisen kriittisen ja äreän saatepuheen kera. Metsäpatruunat moittivat palkansaajapuolen lisäksi myös Elinkeinoelämän keskusliittoa sumeilemattoman suorasanaisesti siitä, ettei kuljetusketjua saatu sopimukseen mukaan.

Tässäkin korostuu suomalaisen järjestelmän haavoittuvuus. Auto- ja kuljetusala voi edelleen halutessaan pysäyttää liikenteen ja satamat. Viennille tämän avainryhmän ulosjäänti saattaa olla tulevaisuudessakin tuhoisaa. Koko Suomi pysähtyy yhden liiton oman edun ajamisen vuoksi.

Puutteistaan huolimatta kilpailukykysopimuksen synty on Suomelle välttämätön. Vaikka se on vain varjo siitä, mitä maan hallitus ja elinkeinoelämä vaalien jälkeen toivoivat, syntynyt tulos on historiallinen. Palkansaajat ovat nyt tinkineet saavutetuista edusta yhteiskunnan kokonaisedun vuoksi. Vuotuista työmäärää on varovasti lisätty lähemmäs kilpailijamaiden tasoa. Samoin julkisen sektorin etuihin on nyt puututtu – jopa enemmän kuin yksityisten alojen työehtoihin. Moraaliselta kannalta tämä on oikein, sillä julkinen sektori toimii pitkälti yksityisten alojen menestyksen varassa.

Kun työvoimakustannukset muualla Euroopassa, erityisesti Ruotsissa ja Saksassa, ovat suomalaisittain katsoen lupaavassa nousussa, myös maltillisen linjan jatkuminen tuottaa paljon hyvää koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Erityisen tärkeää tämä olisi viennille. Metsäteollisuuden lisäksi myös muiden alojen ulkomaankaupan vauhdittuminen olisi tuiki tärkeää.

Huojentunein kilpailukykysopimuksen synnystä on maan hallitus. Sen koko talouspolitiikka on nojannut siihen, että sopimus syntyy. Hallitus on jo aiemmin ilmoittanut luopuvansa pakkolaeista, joilla se aiemmin pyrki muuttamaan työmarkkinoiden ehtoja kilpailukyvyn palauttamiseksi. Samalla pääministeri Juha Sipilä meni jostain syystä kertomaan julkisuuteen, ettei hallituksella ole olemassa varasuunnitelmaa.

Hallitus jättäytyi näin työmarkkinoiden armoille. Aivan viime hetkillä se tosin taktikoi taitavasti jyvittäessään veronalennusporkkanansa niin, että ammattiliittojen halu sopia parani olennaisesti. Silti kannattaa muistaa, että neljän metallimiehen äänet käytännössä pelastivat myös maan hallituksen.

Suomalainen sopimusyhteiskunta selvisi tilanteesta täpärästi. Samalla sen valuviat ovat korostetusti kaikkien nähtävissä. Avainryhmien valta on kokonaisuuteen nähden aivan liian suuri. Laajat, koko Suomea koskevat sopimukset ovat yhä vahvemmin pienten avainryhmien ja niukkojen äänestyspäätösten varassa. Vaikka keskusjärjestöjä usein arvostellaan, maan kokonaisetua ne pystyvät puolustamaan yksittäisiä ammattiliittoja paremmin. Nyt työmarkkinoilla edetään liittoratkaisuja kohti. Keskusjärjestöjen keinoja voidaan kuitenkin kaivata, nopeammin kuin luullaankaan.