Huoltovarmuuskin tarvitsee harjoitusta

Olennainen osa turvallisuuspolitiikkaa on huoltovarmuuden ylläpitäminen. Huoltovarmuuden kannalta tärkeimpiä ovat ruuan ja energian riittävyys sekä toimivat viestiyhteydet. Jos nämä asiat eivät ole normaaleissa olosuhteissa kunnossa, ei asioille voi kriisitilanteessakaan tehdä mitään.

Huoltovarmuuskeskuksen (HKV) mukaan olennainen osa huoltovarmuutta on, että elintarvikkeet tehdään suomalaisista raaka-aineista ja jalostetaan kotimaassa.

On monella tavalla käsittämätöntä, että armeijan taistelumuonapakkauksen eli sissipakkauksen kaikki tuotteen ovat tuontitavaraa. Esimerkiksi ateriat ja proteiinipatukat tulevat Ruotsista, täytetyt näkkileivät Saksasta, rusinat Yhdysvalloista, purukumit Turkista ja paperinenäliinat Unkarista. (MT 22.4.)

Puolustusvoimien ruokapalvelusta vastaava Leijona Catering Oy kilpailuttaa kaikki tavarantoimittajat. Huoltovarmuuden sijaan tärkein kriteeri on Leijona Cateringin kehitysjohtajan Petra Savolaisen mukaan hinta.

Hinnan lisäksi kilpailutuksessa otetaan huomioon myös, että valmistaja pystyy toimittamaan tavaraa riittävästi, jos sitä yhtäkkiä tarvittaisiinkin vaikkapa satoja tuhansia pusseja. Puolustusvoimat ostaa nykyisin yli satatuhatta taistelumuonapakkausta vuodessa.

Savolaisen mukaan kotimaisuus on Leijona Cateringin strateginen valinta ja tärkein kriteeri, mutta kaikissa hankinnoissa sitä ei voi noudattaa. Vaikka sopivia tuotteita olisikin saatavilla, niin toimitusvarmuus ei ole riittävä.

Kuinka on mahdollista, että kriisitilanteessa ulkomailta tuotavan ruuan toimitusvarmuus on parempi kuin kotimaisen ruuan ja muiden meillä valmistettavien tuotteiden? Kaikkia sissipakkauksen nykyisistä tuotteista ei Suomessa kasva eikä valmisteta. Sissipakkauksen sisältö pitääkin suunnitella sellaiseksi, että raaka-aineet ja valmistaja löytyvät Suomesta.

Kotimaisella elintarviketeollisuudellakin on etenkin toimitusvarmuuden suhteen peiliin katsomisen paikka.

MTK Pohjois-Karjalan historiaa kirjoittaessaan filosofian tohtori Jarkko Kemppi törmäsi kenraalimajuri Ilmari Karhun ajatuksiin (MT 20.4.).

Karhu oli pohtinut kirjassaan vuonna 1928 myös elintarvikeomavaraisuutta. Hänen mukaansa ongelma oli viljan tuonti, joka melkein varmuudella katkeaisi kriisin tullen. Karhun pohdinnan taustalla olivat kokemukset ensimmäisestä maailmansodasta, joka aiheutti Suomessa lähes nälänhädän. Ravintokysymyksen laiminlyönti rauhan aikana olisi Karhun mukaan Suomen kaltaiselle maalle kohtalokas.

Huoltovarmuuden perustekijät eivät ole sadassa vuodessa muuttuneet. Kansallisen elintarviketuotannon turvaaminen on edelleen huoltovarmuuden keskeinen pilari. Itsestään selvää se ei vieläkään ole.

Huoltovarmuuskeskus arvioi pari vuotta sitten, että Suomen ruokaturvan suurin uhka on maatalouden heikko kannattavuus. Tilanne on tältä osin heikentynyt edelleen. EU:n ja Venäjän toisilleen asettamien kauppapakotteiden takia markkinoilla on tarjolla paljon halpoja ruokaeriä, jotka ovat romahduttaneet viljelijöiden tulotason. Huoltovarmuuden kehityksen pitäisi huolestuttaa kaikkia suomalaisia.

Kotimainen ruoka nostetaan juhlapuheissa arvoonsa, mutta käytännössä toimintaan liian usein toisin. Kotimainen ruoka on yksi hallituksen kärkihankkeista, mutta samaan aikaan armeijaa ruokitaan tuontiruualla.

Olennainen osa puolustuskyvyn ylläpitoa ovat erilaiset harjoitukset. Sotilaallisen suorituskyvyn lisäksi pitää harjoitella myös muiden yhteiskunnan toimintojen kestävyyttä kriisitilanteissa. Mahdollisissa kriisitilanteissa ulkomaista evästä ei välttämättä ole sissipakkauksiinkaan saatavissa. Milläs marssijoiden vatsat silloin täytetään?