Stubbia on syytä kadehtia seuraavaan sotaan valmistautuvassa Euroopassa ‒ eikä vain siksi, että hän on niin sanavalmis

Kuva: Timo Filpus

Pääkirjoitus|Politiikka

19.2.202605:30

Pääkirjoitus

Tapio Nurminen

Ensi viikolla tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun Venäjän panssarit vyöryivät Ukrainaan. Putinin hyökkäyssota on siitä lähtien hallinnut EU-maiden, myös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Ukrainaa on yhdessä USA:n kanssa tuettu taloudellisesti ja sotilaallisesti. Venäjää on samaan aikaan yritetty heikentää ja painostaa pakotteilla.

Kaikella tällä on tähdätty siihen, että sota loppuisi hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Ukrainan kannalta siedettävällä tavalla. Nyt, kun jonkinlaista aselepoa runnotaan USA-vetoisesti, hyvä tavoite tuntuu luisuvan käsistä.

Yhdysvaltain nykyhallinnon ja Euroopan näkemykset siitä, miten laitonta hyökkääjää pitää kohdella, eivät edelleenkään kohtaa. Suurin kärsijä on Ukraina.

Jo pelkästään tähän haasteeseen vastaaminen on kova savotta eurooppalaisille johtajille. Eikä tilanne missään tapauksessa helpotu, kun Venäjän hyökkäys saadaan tavalla tai toisella pysäytettyä.

Toisin kuin muut Euroopan johtajat Alexander Stubb voi nykyisessä myllerryksessä keskittyä linjaamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ilman sisäpoliittisia paineita. Kuva: Timo Filpus

Itse asiassa aselepo voi olla alku entistä vaarallisemmalle aikakaudelle, jossa länsi ja Venäjä voivat ajautua avoimeen sotaan. Sen todennäköisyys vain kasvaa, jos transatlanttinen yhteistyö murenee. Näin arvioi Ulkopoliittisen instituutin Hiski Haukkala yhdessä Rand Corporationin Samuel Charapin kanssa tuoreessa Foreign Affairs -lehdessä.

Euroopan halukkaiden koalitio yrittää vastata sekä akuutteihin että tuleviin haasteisiin. Vetovastuu on Saksan, Ranskan ja Britannian johtajilla.

Suomella ja presidentti Alexander Stubbilla on ollut näissä ponnisteluissa iso rooli ja on varmasti myös jatkossa. Pienen maan johtaja on askeltanut ykkösketjun vanavedessä ja paikoin jopa edellä, kun Ukrainaa on pönkitetty ja kun USA:n nykyhallinnon öykkäröinteihin on vastattu.

Asioita taitavasti tiivistävä ja suhteita maailman johtajiin sujuvasti luova Stubb on ollut kansainvälisissä tiedotusvälineissä kysytty ja aktiivinen kommentoija. Se on osaltaan lisännyt presidentin henkilökohtaista ja samalla myös Suomen painoarvoa, kun ulko- ja turvallisuuspoliittisia haasteita taklataan.

Tämä kuva kertoo paljon Suomen kokoaan suuremmasta painoarvosta. Presidentti Stubb on ainoana pienen EU- ja Nato-maan edustajana Valkoisen talon pöydässä neuvottelemassa Venäjän hyökkäyssodan lopettamisesta presidentti Donald Trumpin kanssa. Kuva: Riikka Hietajärvi/Suomen Washingtonin-suurlähetystö/Tpk

Henkilökohtaisten vahvuuksiensa lisäksi Stubbilla on näissä ponnisteluissa yksi ratkaiseva etu. Halukkaiden koalition johtotriolle ja samalla koko koalitiolle se saattaa olla ratkaiseva heikkous.

Suomen perustuslaki ja viime vuosien poliittinen käytäntö takaavat sen, että Stubb voi keskittyä suvereenisti nimenomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kansainvälisellä näyttämöllä.

Kotimaassa riittää se, että kommentoi ajankohtaisia poliittisia vesilasimyrskyjä valtiomiesmäisesti ja käy siipan kanssa maakunnissa tsemppaamassa kansalaisia.

Stubbin ei tarvitse ryvettää itseään sisäpoliittisessa mutapainissa eikä kauhistella, miten kannatusluvut sulavat, kun on pakko tehdä äänestäjiä kirveleviä päätöksiä. Se rooli on Suomessa sälytetty pääministerille, tällä hetkellä Petteri Orpolle (kok.).

Saksassa liittokansleri, Ranskassa presidentti ja Britanniassa pääministeri vastaa myös sisäpolitiikasta ja saa aina niskaansa suurimman osan tuulettimeen lentäneestä kotimaisesta sonnasta.

Ranskan Emmanuel Macroniin (oik.) kohdistuu paljon kovempi sisäpoliittinen paine kuin presidentti Stubbiin. Kuva: Emmi Syrjäniemi

Juuri nyt kaikkiin kolmeen, Saksan Friedrich Merziin, Ranskan Emmanuel Macroniin ja Britannian Keir Starmeriin kohdistuu poikkeuksellisen kovia sisäpoliittisia paineita. Pahimmassa tapauksessa ne johtavat halukkaiden koalition halvaantumiseen.

EU-johtajilla on siis erityisesti nykyisessä myllerryksessä syytä olla kateellisia Suomen tasavallan presidentille. Osin ehkä myös nykyisen viranhaltian henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi.

Oleellisempi valttikortti Alexander Stubbille saattaa kuitenkin olla meidän perustuslakimme, jota erityisesti viime vuosina on tulkittu ja sovellettu niin, että presidentti voi ja hänen suorastaan pitää keskittyä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.