MT Jättinumero: MT.FI-sivuston kaikki artikkelit saatavilla 30.10.-1.11. ilman lukurajoituksia
Politiikka

Hoskonen tyrmistyi Sitran turveselvityksestä: "Uskomatonta että tällaista plasebo-hommaa tehdään eduskunnan selän takana"

Hoskosen mukaan Sitra pyrkii vaikuttamaan julkiseen keskusteluun turpeesta ilman totuuspohjaa.
Niko Nyrhinen
Sitran selvitys julkaistaan varsinaisesti vasta juhannuksen jälkeen.

Eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskonen (kesk.) on pöyristynyt Sitran tekemästä selvityksestä turpeen luopumisesta. Selvityksessä ei ole kuultu esimerkiksi turpeen suurinta tuottajaa Vapoa.

"Homma on tehty täysin salassa, eikä siinä ole toteutettu edes alkeellisia tutkimuksen periaatteita. Selvitykseen on haastateltu noin kymmentä pientä toimijaa, jotka eivät ole vastatessaan tienneet, mihin kommentteja käytetään, tai että kysymyksessä edes on tutkimus", Hoskonen lataa.

"Olisi kohtuullista että he, joilta kysytään tietävät kyseen olevan tutkimuksesta. Nyt kyseessä on ollut lähinnä vain jutustelu, jossa vastaaja ei tiennyt mihin vastaa."

Itse selvityksen puutteiden lisäksi hän näkee ongelmalliseksi sen, ettei asiasta ole tiedotettu eduskunnalle ollenkaan.

"Olemme juuri keskustelleet eduskunnassa tiedonsaannin tärkeydestä, ja nyt ollaan tilanteessa, jossa edes valiokunnan puheenjohtaja ei ole saanut tarvittavia tietoja", hän ihmettelee

"Uskomatonta että tällaista plasebo-hommaa tehdään eduskunnan selän takana. Tällä nyt ohjataan julkista keskustelua eduskunnan rahoituksella ilman todellisuuspohjaa."

Hoskonen kertoo asiasta kuullessaan yrittäneensä tavoittaa Sitran yliasiamies Jyrki Kataista tuloksetta. Myöhemmin hän sai kuitenkin puhelun hiilineutraalin kiertotalouden teeman johtajalta Mari Pantsarilta.

"Hänen asenteensa oli valtavan turvevihamielinen. Turpeelle tuli täydellinen tyrmäys ilman kunnon perusteita", Hoskonen kertoo.

"Jos turpeenkäytöstä lämpövoimaloissa luovuttaisiin nyt kokonaan, tarvittaisiin tilalle 10 miljoonaa kiintokuutiometriä puuta, eikä sellaista määrää löydy mistään."

Hoskosen mukaan turpeelle on myös avautumassa täysin uusia kansainvälisiä vientimahdollisuuksia esimerkiksi kemianteollisuuden saralla. Hänellä onkin tiukka kysymys:

"Aikooko Sitra pistää velkaantuvan valtion nousevan teollisuudenalan lyttyyn ennen kuin se kunnolla syntyykään?"

Lues lisää:

Sitra selvitti turpeesta luopumista, mutta ei kuullut Vapoa ja turvealan etujärjestöjä

MT:n jättinumero ilmestyy 30.10.
Lue lisää

Ajasta ja paikasta riippumaton työ on nyt totta

Hallituksen tavoitteet ovat epärealistisia

Sitran Jyrki Katainen Vastaamon potilastietomurrosta: "Kriisi alleviivaa reilun datatalouden tarpeen Suomessa"

Hallituksen ilmastoteot kohdistuvat maaseutuun