Politiikka

Vihreä maidontuottaja: "Helsingissä asuessani ajattelin itsekin maataloudesta eri tavalla kuin nyt"

"Puolue ei ole jakautunut", Maisa Juntunen sanoo, vaikka Helsingissä paheksutaan kotimaisen juuston syöntiä. Hän oli itsekin aiemmin täysin kasvissyöjä, mutta syö nyt myös maitoa ja itse tuotettua lihaa.
Petteri Kivimäki
"Meidän ruoantuottajien on tärkeää kertoa avoimesti tuotannosta etenkin lapsille, jotta heistä kasvaa vastuullisia valintoja tekeviä aikuisia", sanoo entinen helsinkiläinen ja nykyinen kangasniemeläinen maidontuottaja Maisa Juntunen.

Tänä viikonloppuna puoluekokoustaan pitävissä vihreissä tuntuu kuplivan ja porisevan, mitä tulee maaseutuun.

Vaikka puolue kunnioittaa luonnonläheistä elämäntapaa, julkisuudesta voi saada käsityksen, että maatalouden harjoittaminen vihreällä maaseudulla on väärin. Etenkin suomalaisella maaseudulla.

Helsinkiläinen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otso Kivekäshän kehotti suomalaisia syömään ruotsalaista juustoa, jotta Itämeri pelastuisi.

Padasjokelainen kunnanvaltuutettu Kati Liikonen jätti vihreät, koska puoluejohto ei puuttunut asiaan. Osa maaseudun vihreistä kokee jäävänsä muutenkin kaupunkivihreiden varjoon.

Kuinka jakautunut puolue oikein on?

"Ei ole jakautunut. Mutta kyllä Kivekkään heitto herätti siihen, että vihreissä on paljon yksittäisiä näkemyksiä ja jos ei ole tietoa, saattaa lipsahtaa kaikenlaista. Jälkikäteen voi todeta, että hänen olisi ollut fiksua korjata itse sanomisensa ja puoluejohdon irtisanoutua siitä", kangasniemeläinen vihreä maidontuottaja ja puoluevaltuuskunnan jäsen Maisa Juntunen sanoo.

Kaikki maataloustuotanto niputetaan helposti – kuten mediassa niputetaan vihreät.

"Helsingissä asuessani ajattelin itsekin maataloudesta eri tavalla kuin nyt. Olin aiemmin täysin kasvissyöjä, mutta nyt syön myös maitoa ja itse tuotettua lihaa. Pidän tärkeänä, että ruoantuotantoa kehitetään kestävämmäksi."

Kaupungissa ikänsä asunut Juntunen alkoi lapsen saatuaan kiinnostua ruoasta ja ruoantuotannosta. Vuonna 2014 hän päätti muuttaa perheineen maalle Kangasniemelle jatkamaan miehensä sukutilaa. Parsinavetta korvattiin pihatolla ja apuna häärii lypsyrobotti.

Maisa Juntunen iloitsee siitä, että ruoka kiinnostaa ihmisiä ja että vihreillä on nyt ohjenuorana on maatalouspoliittinen ohjelma. Ruuantuotanto ympäri maata on hyvä asia myös ympäristön kannalta.

Juntunen haluaa myös kertoa avoimesti tuotannosta. Tilalla on käynyt vieraita, mutta vielä ei esimerkiksi puheenjohtaja Maria Ohisalo tai Helsingin valtuustoryhmä.

"En ole kokenut, että meillä olisi linjaongelmaa tai että puolue olisi jakautunut. Meillä on hyvinkin yhtenäiset näkemykset siitä, mihin suuntaan maataloutta tulisi viedä" sanoo myös maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtaja Minna Hölttä.

Entinen oululainen kansanedustaja Hanna Halmeenpää kirjoitti Liikosen ja Kivekkään tapauksen jälkeen Facebookissa, että olisi kaivannut puoluejohdon tai ministerien puuttumista asiaan ja peräsi puolueeltaan sisäistä keskustelua.

Puheenjohtaja Maria Ohisalo kommentoi jupakkaa MT:lle vain yleisluontoisesti sähköpostitse, mutta puheluaikaa ei tätä juttua varten järjestynyt.. Ohisalon mukaan vihreät on koko Suomen puolue.

Hölttä en usko, että asia olisi puoluejohdolle jotenkin hankala, vaikka siihen olisi hänestäkin pitänyt puuttua ennen sen paisumista.

"Eihän se ihan maaliin mennyt. Tuki maatalousohjelmallemme ei tietenkään näy kohujen aikana ulos."

"Meillä ei ole tarvetta keinotekoiseen vastakkainasetteluun", puolueen varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio vastaa MT:lle. "Lausunto ei ollut loppuun asti mietitty, mutta puolueen linja on selvä: olemme koko Suomen puolue ja haluamme kestävää kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa. Siihen tarvitaan kaikkia ihmisiä, kaupungeissa kaupunkilaisia ja maalla maalaisia."

Mustakallio muistuttaa, että puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja eli "pomojen pomo" Silja Keränen otti tapaukseen nopeasti kantaa sosiaalisessa mediassa.

Yksi vihreiden tavoitteista on vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä.

"Vähemmän, mutta parempaa ja tuottajalle kannattavaa", sanoo Minna Hölttä, joka asuu Valkeakoskella ja kutsuu itseään sydämeltään maalaiseksi kaupunkilaiseksi.

"Synnyin Mikkelissä ja kasvoin Lahdessa, mutta jo alakouluikäisenä ilmoitin, että musta tulee isona maatilan emäntä. Vietin kaikki lapsuuden kesät Hirvensalmella navetassa. Se oli siisteintä ikinä!"

Nyt hänellä on mainostoimisto, vuohia, minipossuja, kaksi omaa hevosta ja hoidokit päälle.

"Vasta opiskellessani maatalousyrittäjän perustutkintoa minulle avautui, miten haastavassa tilanteessa maatalous on. Minulle tuli hätä kannattavuudesta ja siitä, että kotimainen tuotanto säilyy ja että tulisi uusia viljelijöitä."

Maaseudun ja kaupunkien välinen ristiriita on ollut vihreissä läsnä alkuvuosista lähtien, sanoo politiikan tutkija Jenni Karimäki Turun yliopistosta. Etelä-Suomen isojen kaupunkien puolue on 2010-luvulta lähtien laajentanut kannatuspohjaansa myös muualle.

"Se tarkoittaa varmasti maaseudun elinkeinojen ja kaupunkivihreiden välisen vuoropuhelun lisääntymistä. Mutta näkemykset muuttuvat hitaasti ja ihmiset painottavat asioita eri tavalla. Kivekkäänkin kommentti kummunnee lähinnä Itämeri-näkökulmasta", Karimäki sanoo.

Hän muistuttaa, että vaikka puolueilla olisi aitoa halua olla jotakin, niillä on myös oma ydinkannattajakuntansa, jonka vankejakin ne tavallaan ovat.

Vihreiden haasteena on, ettei esimerkiksi ympäristö- ja ilmastopolitiikka ei ole enää puolueen yksinoikeus, sanoo Tampereen yliopiston politiikan tutkija Johanna Vuorelma.

"On kiinnostavaa nähdä, kuinka esimerkiksi keskusta ja kokoomus pystyvät ottamaan näissä roolia pienemmillä paikkakunnilla eli kuinka vihreät saavat pidettyä politiikkakysymyksen itsellään."

Syvänvihreä pohjavirtaus ja identiteetti ei ole kuitenkaan hävinnyt minnekään.

"Se pulpahtaa esiin juuri erilaisina heittoina. Taustalla vaikuttaa vanha jakolinja, joka tulee esiin tuo aina uudelleen."

Lue myös:

Näin Maria Ohisalo vastaa vihreistä maaseutuvastaisuuden vuoksi eronneelle kunnanvaltuutetulle: "Jokainen tekee omat ratkaisunsa, olemme koko Suomen puolue"

Vihreä valtuutettu eroaa puolueesta ja maakuntahallituksesta: "En pysty edustamaan puoluetta, jonka sisältä nousee toistuvasti näitä maaseutuvihamielisiä kommentteja"

Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kehottaa välttämään kotimaisia eläintuotteita: "Osta vaikka ruotsalaista"

Lue lisää

Armeija hyökkää oikeaan suuntaan

Keskustan Joonas Könttä teilaa Vihreiden mallin valikoivasta asevelvollisuudesta – "Vaarantaisi koko isänmaan turvallisuuden"

Maatalouspolitiikan osaaminen heikkenee

Pörssiyhtiön käsi syvällä taskuissamme